Kirjoitukset avainsanalla muoti

Muotivirtaukset tuntuvat kiertävän kehää. ”Keksitään” jotain uutta ja hetken kaikki trendien aallonharjalla kulkevat liian isoissa tai liian pienissä vaatteissa. Välillä riemunkirjavissa, välillä musta on uusi musta. Nerokasta.

Onpa väitetty maan taloudellisen tilanteen olevan sidoksissa naisten hameen pituuteen. Hmmm.

Sitten mallisto vaihtuu johonkin ”uuteen”. Eikä enää kukaan voi kulkea niissä edellisen kauden hirvityksissä. Ei enää ikinä! hoetaan. Muistatko, miten kauhisteltiin housujen korkeita vyötäröitä? Eräänkin ex-talviurheilijan karikatyyreissä muistetaan aina nostaa vyötärö lähes kainaloihin. Naisten muodissa oli samoin, kunnes vyötärö laskeutui, laskeutui, laskeutui aina vain. Tai no, miehet vetivät tässäkin pidemmän korren. Osalla nuorista miehistä housut putosivat melkein nivusiin.

Kunnes menee sopivasti aikaa ja kas kas. Sieltä se vanha ”uusi” taas tulee.

Oma pukeutumiseni on aina jotenkin eri tahdissa muotiin nähden. En silti voi välttyä ihmettelemästä, miksi aikuisten miesten pitää tällä hetkellä ahtautua pari numeroa liian pieniin pukuihin – kuin se rippipuku olisi etsitty kaappien kätköistä. Miksi?

Heikkolaatuinen kuva tuli napatuksi töllön ruudulta, mutta noi lahkeet. Voi miksi?

Varmaan siksi, että jossain vaiheessa nähdään taas upslaakit, ylipitkät ja –leveät lahkeet.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Muistan kouluvuosilta, kuinka paikallisen terveysaseman tädit hymähtelivät ääneen nähdessään ryhmämme saapuvan kahvilaan.

Oli tapana käydä pidemmällä välkällä Teräsvaarissa – siinä terveysaseman kahvilassa. Siellä oli jukeboxikin.

Tätien hymähtelyn sai aikaan se, että mulla oli kaulassa tuo kuvan piiiitkä kaulaliina, takin taskussa lankakerä ja kaulaliinassa kiinni sekä se lanka että puikot. Joojoo.

Tosi kätevää. Oli. Työ eteni huomaamatta. Ja tuote oli käytössä jo valmistusvaiheessa.

Tätien mielestä se oli outoa.

Nykyisin se on trendikästä. Neuloa tai virkata ihan missä vain.

Hei, muutama vuosikymmen siinä välissä piti kulua. Ja ainakin yksi sukupolvi poikapentuja, jotka neuloivat tai virkkasivat pipoja, jopa julkisissa kulkuvälineissä!

Muistan myös ajan, kun tytär tahtoi ehdottomasti lähteä päiväkotiin hame JA legginsit päällä. Vaikka miten yritin selittää, että joko hame TAI housut.

Ei ei ei. Sinne meni. Lahkeet helman alta vilkkuen.

Ja taas tädit pyörittelivät silmiään.

Vaan mikä on muodikasta nykyisin, ollut jo vuosia?

Oletko sinä ollut se outo ja erilainen? Aikaasi edellä?

 

Ps. Se Teräsvaarin jukeboxi – löysin sen pari vuotta sitten samaisesta rakennuksesta käydessäni verenluovutuksessa.

Oli raasu joutunut kellarin perukoille. Pistoke irti vedettynä. Hylättynä. Se, jos mikä on väärin. Eikö?!

Kommentit (0)

Nuori ihminen on kaunis. Ja vanha. Ja on ihmisiä, jotka ovat kauniita aina. Mutta joillain, ainakin mulla, on vaihe, jolloin luomu ei ehkä ole sitä toivottavinta. Olisi kiva väittää, etten välitä peilikuvasta. Ja olen parhaimmillani juuri näin.

Mutta mutta.

Kummipojalla meni aikoinaan senat sakaisin ja parturi-kampaajasta tuli kampuri. Sana jäi meidän perheessä käyttöön.

Oon vetkutellut soittoa kampurilleni. Kävin viimeksi syyskuussa. Nyt siis hiukset hapsii miten sattuu. Yleensä hermostun, kun otsatukka alkaa leuhottaa. Sillai tuulessa silmille ja muuten kohti yläilmoja. Kamu sanoo, ett laita pinni ja ponnari. En tykkää. Tulee ihan Saara-tätimäinen olo.

Joojoo. Saara-tädillä oli pitkä harmaa tukka, aina nutturalla. Ja tietysti sivuhiukset pinneillä päätä myöten. Tädillä taisi olla leukojakin pari.

Sitä oon ihmetellyt, kun Saara-täti kurkistelee nykyisin peilistä! Ja autossa istuessa sivupeilistä näkyy mutsin leukaperät ja suupielet. Aika usein alaspäin. Ne suupielet.

Että miten elämä vetää suupielet alas, vaikka onhan tässä matkalla naurettaviakin osuuksia. Joillain pikataipaleilla tulee hirnuttua ihan vedet silmissä.

Väittävät maan vetovoimaksi. Sitä, kun vetää kaiken maata kohti. Ikääntyminen tekee tehtävänsä. Luonnonvastaistahan se olisi, ellei niin kävisi. Vaikkei tykkäisikään.

Nyt on kuulemma ylipitkä polkka in. Että tukka saa venyä maata kohti. Ainakin olkapäille. Harmaakin on - ainakin vielä hetki sitten oli - in. Moni hakee sitä juuri oikeaa sävyä purkista.

Jesss. Huolittelematon hiuslookini onkin in. Eikä sittenkään epäsiisti kuontalo?

Myös meikitön meikki on muotia. Että kalliilla aineilla meikataan oikein antaumuksella ja sitt näyttää kuin pää olisi just tyynyltä noussut? Mun mielestä meikittömät mallit – ne on vähän outoja.

Oma naama ainakin on aika valju ilman meikkiä. Noin laimeasti ilmaistuna. Miksei meikillä saisi korostaa hyviä ominaisuuksia ja häivyttää niitä ei niin toivottavia? Eikö ne sitä varten keksitty?

Vaan en taida muodista(kaan) mitään ymmärtää. Äskettäin luin, että rintsikat on out.

Hmmm.

Kun se maan vetovoima.

Että onko ihan kaikki luomu sittenkään ilo silmälle vaikka olisikin in?

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Hih. Mulla kurkistelee aamuisin peilistä kaikki suvun vanhat naiset. Ja niitä riittää, meillä suvussa naisilla on ollut tapana elää vähintään ysikymppiseksi. Näitä peilin sukukokouksia välttääkseni olen kehittänyt tekniikan, jolla voi hoitaa aamutoimet kylppärin metri kertaa puolitoista peilin edessä katsomatta kuvaansa ollenkaan. 

Ryppyjä ei juuri ole, koska täytän rypyt sisältä käsin rasvalla (nami, ruokaa!) ennen kuin ne ehtivät muodostua, mutta gravitaatiossa on tosiaan tapahtunut jotain viime vuosien aikana...

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat