Kirjoitukset avainsanalla puutarha

Kukat kukkivat runsaina. Nurmi on tasainen vihreä matto. Polut risteilevät ja pihapuista kuuluu linnunlaulu. Jossain solisee vesi. Pihakeinu kutsuu istumaan.

Nainen huoliteltuna kukkahatussaan astelee kevyesti pihapolkua ruusupensaan ruusuihin sävytetyssä asussaan, hiukset kauniisti, kynnet lakattuina, ruusukuppi kädessään.

Sellaisia unelmia meille tarjoillaan töllössä ja lehdissä.

Juuh.

Maaseudulla luonto on lähellä. Ja ottaa elintilansa.

Oikeasti pihapuut ja pensaat rehottavat ja kurkottavat oksiaan kohti kaikkia ilmansuuntia. Nurmi on matto. Märkä ja upottava.

Nurmen reuna-alueet kasvavat horsmaa ja kaikkea muuta noin puolitoista metriä korkeaa. Marjapensaisiin ei yllä, koska ympärillä on nokkosta läpitunkemattomana muurina.

Polut? On kai niitä täällä. Jossain. Nainen kukkahatussaan... Hah.

Hiki päässä olen roiminut näitä nurkkia alkukesästä. Ei uskoisi, kun katson ympärilleni. Huoh.

Linnut kyllä laulavat. Ja siinä sivussa paskovat penkeille, keinuille ja pöydille. Minkä kerkiävät.

Pesin altaan kesäkuussa. Ei pysy kukkahattu päässä siinäkään hommassa.

Vesi siis solisee. Kyllä.

Tällä hetkellä altaasta pois.

Menin saunasta uimaan. Tai siis kastautumaan. Nanosekunniksi.

Kääk. Ei!

Mikä toi on?! Yyh. Ei. Voi ei. Miksi se on tossa?

Puolisko hymähtelee saunan terassilla. Taasko vaimo mielikuvittelee.

Huiskis. Olen ylhäällä altaasta. Yyh. Min en mee uimaan!

Lopulta puolisko suostuu tallustamaan altaalle. Ei usko, vaikka sanon.

On se se. Häntä suorana.

Yyh. Kintut jäykkänä. Koko otus.

Löylytauosta tuli hautajaiskeikka. Suppailussaan epäonninen supi päätyi kuusen juurelle. Sai hautakivenkin. Ei niinkään kunnioituksesta. Vaan ihan käytännön syistä.

Ei tee enää mieli veteen.

Tiedän, mitä teen ensi viikonloppuna.

Taas.

Puutarhaunelmat saavat odottaa.

 

ps. google väittää supikoiraa taitavaksi uimariksi. Poikkeus vahvistanee säännön. Hmph. Pitikö sen poikkeuksen juuri tänne tulla kokeilemaan taitojaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (4)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eikö vain oo jännä, miten erivärisiä noita kotiloita on? Vaikka majailevat samalla pihalla ja syövät samoja kasveja. Jotkut tosi tummia, toiset melkein läpikuultavia. Siis kotilot. Ei niinkään se otus siellä sisällä. Niitä en ole tutkinut tarkemmin.

Vai onkohan niillä niin, että osa kotiloista erikoistuu kukintoihin, osa lehtiin, osa ruohoon. Ja sitten on se jätekuskipuoli; lahoavat puut ja lehdet maistuvat parhaalta jonkun suussa.

Mutta että se vaikuttaa noin paljon ulkokuoreen?

Olisiko siis ihmisilläkin, että kun tarpeeksi syö hampurilaisia, alkaa kerrostua ja pyöristyä? Paljon parsaa puputtavasta sukeutuu sellainen soukkavartinen? Jos ravinto määrittelisi ihmisilläkin myös värityksen, lapsistani olisi pitänyt tulla aika tummia. Söin lakua ja salmiakkia odotusaikoina. Ja muulloinkin! :)

Mutta tuli vaaleita. Lapsista. Enkä itse edes rusketu.

Ai niin. Eksyinkö taas aiheesta – niistä kotiloista? Niin just. Luin jostain, että täysikasvuinen kotilo munii n. 40 munaa parin viikon välein. Että mistä tietää, milloin se on täysikasvuinen?

Isona tietysti. Mutta että munaseeko sellainen vähän pienempikin iso jo tuon 40 munaa? Ja mitä se tekisi, kun pihalla niitä viipeltää kymmeniä, satoja, tuhansia….ja se kertaa 40 kertaa – mitäs noita viikkoja on keväästä syksyyn…

Miten jaksankin jauhaa juttua samoista ällökotiloista?

Noh – tämmöstä jälkeä niiden juhlista syntyy. Tykkään kyllä pitsistä, mutten pihani kasveissa!

Kommentit (0)

Äitini tyytyi ihailemaan luonnon muovaamia värejä kivissä. Kun olin lapsi, minusta kimaltavat kivet olivat ne hienoimmat. Arvotonta kissankultaahan se vain oli, mutta auringossa se kimalteli hienosti.

Uusi sukupolvi ei tyydy enää vähään. Pitää olla värikästä. Jos luonto ei ole osannut hoitaa hommiaan, niin otetaan avuksi maalit!

Sinellin askartelumaalit pääsivät käyttöön ja vanhoista kiuaskivistä tulikin hienoja. Ei niitä enää kiukaaseen voi laittaa. Tietenkään.

Mutta parvekkeelle tai puutarhaan ne sopivat loistavasti.

Kommentit (0)

Keväisin katselen ihaillen pihoille, joissa nurmi on kammattu ja kukkapenkit erottuvat. Meillä vuohenputket ovat vallanneet kukkapenkit vuosia sitten. Muutama sitkeä laji yrittää yhä voittaa edes pienen tilan itselleen vuohenputkipellon keskellä.

Mutta minä kuulunkin kivien keräilijöihin. Äitini jäljiltä vintiltä löytyy yhä lisää pusseja ja purkkeja – täynnä kiviä. Lapsuuden kesiltä muistan, kuinka äiti kahlaili rantavedessä, poimi välillä kiven, pyöritteli käsissään, kastoi uudestaan veteen ja ihaili sen kiiltoa. Juu. Ei ollut hiekkaranta lapsuuteni uimaranta. Oli kivikkoinen.

Moni kivi sai hyväksynnän. Ja päätyi siis talteen vintille. En muista, mitä äiti aikoi niistä kivistä tehdä. Kuivinahan ne eivät kovinkaan kiiltele. Minä kuvittelen tekeväni niistä joskus mosaiikkitöitä. Ja jos ne lakkaisi, niin kiveen saisi sen veden tuoman kiillon ja väriloiston näkyviin ja pysymään. Ehkä toteutan suunnitelmani. Joskus. Jonain vuonna.

Osan kivistä laitoin saunan terassille. Tiedän jokaisen kiven käyneen tarkan seulonnan, ennen kuin se kelpuutettiin ”kokoelmaan”. Siksi ne ovat saaneet uuden tehtävän kiulussaan.

Keräilen itsekin kiviä, tosin kohtuudella, sanoisin. Maailmalta on tuotu vain vähän kiviä muistoina matkoista.

Jaajaa. Taisin eksyä aiheesta. Niin. Puutarha. Oon kuullut, että on kivikkopuutarhoja. Ja ruukkupuutarhoja. No, tässä omani:

???

Niin niin. Siinähän on kiviä. Ja ruukkuja. Ja mitä, eikö ne ruukut siitä kasva, kun niitä säännöllisesti kastelee?

Eheheheheeeee-eh! ;)

Kommentit (2)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015
1/2 | 

Oih, täysin sama syndrooma täälläkin.
Olin siskon kanssa puutarhamyymälässä lauantaina. Puoliääneen siinä ajattelin, että selviääköhän mansikat parvekkeella. Sisareni, tuo tärkein kannustajani, totesi että "No ei ainakaan sun parvekkeella."

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat