Kirjoitukset avainsanalla kirja

Yhden rakkaimmista kirjoistani sain 50 vuotta sitten. Kannen ylälaidassa on nimeni ja vuosiluku 1967. Jotkut sivuista eivät ole enää ihan priimaa ja teippiäkin on vähän tarvittu. Ihmeen hyvin se on silti kestänyt. Tosin sitä eivät ole lapset kuin lapsenlapsetkaan saaneet pieniin tahmeisiin käsiinsä. Ainakaan yksin luettavaksi. Oon varjellut aarrettani. :)

Saapasjalkakissa.

Oli meillä sellainen lelukin. Valkoinen kissa ja sillä punaiset saappaat jalassa. Siihen aikaan lelujen raajat ja pää oli kiinni kropassa kuminauhoilla. Muistatko?

Siis on se vielä olemassa. Sekin. Pitäisi korjata vain. Ne alkuperäiset kuminauhat, nääs.

Kissa käpälineen majailee landella. Siellä käydessä kurkkasin taas vinttiin.

Pöydällä odottaa lukijaansa vuoden 1906 joululehti. Joulu-ukko, Pyhä Nikolaus ja Jöröjukka ovat päätyneet samaan artikkeliin. Lehden takasivun täyttää kustantamon mainos.

Silloin luettiin siis Juhani Ahoa, Eino Leinoa ja Leo Tolstoita. Ilmari Calamnius-Kiannon runoja saattoi joku odottaa joululahjaksi. Nuorisolle Tuhannen ja yhden yön tarinoita tai H.C. Andersenin satuja.

On lukutottumukset hiukan muuttuneet. Jos maailmakin.

Lapsille kuvakirjoja. Venny Soldan-Brofeldtin kuvittamia kirjoja oli jopa alennuksessa 90 pennin hintaan. Jouluale jo ennen aikojaan!

Aina ei ole kirjoja paketeista löytynyt.

Tänä vuonna tulin varmistaneeksi asian. Vahingossa tosin. Kirjakerhon tuplapaketti unohtui peruuttaa ajoissa. Oon kuulunut kirjakerhoon 38 vuotta. Enkä kovin montaa kertaa ole unohtanut tehdä peruutusta.

Heh. Mahtoiko olla tällä kertaa alitajuista?

Kuuluuko kirja sinun jouluusi?

Kommentit (6)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Hienoa. Kirja on loistava keino ottaa omaa aikaa. Niin aion tehdä, kunhan taas. Kerkiän.

Joulun lähestyessä tuntuu aina olevan kiire. Miksihän? Huomasin juuri olleeni samoissa ajatuksissa myös vuosi sitten: "Kunhan kerkiän" - aion tosiaan lukea tuota yli satavuotiasta lehteä vähän enemmän kuin takasivun. https://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/allina-kalliolla/vintin-katkoista-loytyy-joulu Jonain vuonna. :)

Äitini puhui vuosikaudet rakentavansa pelkistä lankuista ja tiiliskivistä itselleen lehtihyllyn. Hylly jäi aikeeksi, mutta siinä sitten säilytettäviä lehtiä kertyi ja kertyi ja kertyi...Varmaan kokonaisia vuosikertoja olisi ollut pilvin pimein. Olivat vain niin sekaisin ja tuhottomin määrin, että suurin osa on jatkanut nyt matkaansa paperinkeräykseen.

Mutta. Geenit määräävät kuulemma keräilijöiden toimintaa. Siksi en mitenkään voinut kaikkia lehtiä(kään) hävittää! Vanhimmat ovat 40-luvulta. Minulle aarteita. Jostain syystä tultaessa 80- ja 90-luvulle asti lehtipinoissa, ei säästäminen tuntunut enää niin tärkeältä. Se aika tuntuu olevan niin lähellä. On kuitenkin joitain numeroita tallessa. Ainakin omien lasten syntymävuosilta.

Viime kesänä lahjoitin kassillisen vuoden -85 lehtiä Vantaan museon teemakohteeseen asuntomessuilla. Vain kassillisen. Löysin sen vuoden loput lehtipinot vasta sitten myöhemmin, loppukesästä.

Hyllylevyjä ja tiiliskiviäkin olisi myös ollut. Mutta päädyin hyödyntämään vähän eri materiaalia. Tämän hyllyn nimi on Suuret venäläiset klassikot =). Eihän ne yksinään olisi riittäneet, niin saivat seurakseen myös Valittujen Palojen Kirjavalioita.

Kunhan kesällä kerran on aikaa, niin istun vintillä hyllyn ääreen ja humahdan menneisiin vuosikymmeniin.

Kommentit (2)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015

Mä tein Rankan karsimisurakan ja nyt kaikki mahtuvat kirjahyllyyn ja siinä on vielä sellaisia ilmavia rakojakin välissä.
Mutta oli se rankkaa. Ja kohta alkaa näyttää siltä, että projekti pitää tehdä uusiksi. Pitääköhän turvautua Marie Kondoon?

Meillä kotona luettiin paljon. Kirjoja oli – ja on paljon. Käytettiin myös kirjastoa. Muistan yhä koulun kirjaston tuoksun ja sen jännittävän hiljaisuuden ilmapiirin. Viisikot, Tiinat ja Neiti Etsivät tuli luettua. Kesäisin käytiin sitten paikallisessa kirjastossa. Sekin oli kyläkoulun yhteydessä.  Ne narisevat lattiat, kirjojen tuoksu, kihelmöivä jännitys, mihin juuri lainattu kirja tuleekaan viemään tarinallaan. Lapsena myös leikin usein kirjastontätiä. :)

Aikuisiällä on ollut kausia, kun ei ole ehtinyt tai jaksanut keskittyä lukemaan aikakauslehtiä suurempia kokonaisuuksia. Mutta kirjat ovat pysyneet minulle tärkeinä. Kodin vesivahingossa meni metreittäin kirjoja pilalle. Sydäntä särki nähdä pitkään säilytetyt kirjat täysin lukukelvottomina. Jätteenä.

Molempien vanhempien kuoltua olen selvitellyt koti-irtaimistoa enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Sodan kokeneet vanhemmat eivät heittäneet mitään pois. Siis mitään, mitä voisi joskus ehkä tarvita. Niinpä.

Paljon on mielenkiintoisiakin tavaroita tullut pyöriteltyä käsissä. Äidin piirroksia ja maalauksia, isän täyttämiä eläimiä, tuhansia valokuvia, vanhoja esineitä. Onpa tullut ihailtua siskon tekemiä vaatteitakin. Voi että. Miksen perinyt yhtään noista hienoista taidoista itselleni?!

Mutta tulimme perineeksi satoja kirjoja. Ihania vanhoja kirjoja.

Ja sitten tusinakamaa, joka täyttää vain hyllyt, kaapit ja kaapin alustatkin. Kirpparilla saisi pokkareista ehkä euron, kovakantisesta uutta vastaavasta kirjasta ehkä kaksi. Antikvariaatit eivät halua kirjoja, jos ei ota vaihdossa tilalle muita kirjoja. Miten painettu kirjallisuus on voinut vajota sille tasolle?

Vaikka nämä kirjat eivät ole minkään arvoisia, en pysty niitä poiskaan heittämään. En vaan pysty. Repimään kannet irti sekajätteeksi ja sisäsivut paperinkeräykseen. Ei ei ei!

Lukutaito ei sivistystä yksin takaa. Sivistynyt voi olla, vaikkei olisi eläissään yhtään kirjaa lukenut. Ja toisaalta kirjaviisas voi olla ajatuksiltaan kovin rajoittunut.

Minulle kirja tarjoaa tietoa, ehkä vanhentunutta, mutta silti tietoa. Ja pakomatkan todellisuudesta johonkin toiseen ulottuvuuteen.

En tahtoisi maailmaa, jossa ei ole tilaa kirjoille.

Tänään 23.4. vietetään jälleen kirjan ja ruusun päivää. En ostanut yhtään uutta kirjaa, mutta sitäkin useampaa vanhaa kirjaa katselin.

Mitä kirja sinulle merkitsee?

 

Kommentit (1)

Pioni
Liittynyt7.3.2016

Kirjat, mitä elämä olisi ilman kirjoja? Kamala paikka, koska kirjat avartavat maailmaa ja sivistävät, tuovat ymmärrystä ja lohtua elämään ja hurjasti iloa ja mielenkiintoa. Lukeminen on siitä hyvä harrastus, että et koskaan ole yksin ja aina on tekemistä! Kaunokirjallisuuden lukeminen on opettanut elämästä enemmän, kuin tutkintoon kuuluvat opukset, vaikka nekin ovat olleet tärkeitä.

Kiitos kirjan- ja ruusunpäivän jutusta!

– kysyvät jotkut. Ootteko ihanan hassuja, hei. Vasta kokeilen blogikirjoittelua. Kuinka moni bloggareista on kuullut saman kysymyksen?

Istut vain alas ja alat kirjoittaa? Ei se ihan niin mene. Onko bloggarit sen kummempia kirjoittamaan kuin muutkaan? Jos olisivatkin, niin eihän sekään vielä mihinkään riitä. Pitäisi ihan oikeasti osata kirjoittaa. Pitäisi olla vetävä aihe. Pitäisi olla jotain sanottavaa.

Pitäisi osata rakentaa tarina. Pitäisi saada lukija koukkuun. No, edes kiinnostumaan. Olkoon sitten faktaa tai fiktiota. Pitäisi, no se kaikki muu ennen kuin paperiliuskoista (niistä sähköisistäkin) tulisi mitään muuta – en onneksi edes tiedä.

Ja kuinka paljon pöytälaatikkokirjoittajia on?! Oikeasti hyviä! Jotka eivät koskaan julkaise mitään. Missään. Kirjoittavat vain.

Voihan sitä leikkiä ajatuksella.

Jos kirjoittaisin kirjan, niin kukistako – kituvat niin ikkunalla kuin kukkapenkissäkin. Juu, ei.

Mehiläisistä – ei ainakaan, lapsuudessa sain ylitarjontaa niistä; isällä oli mehiläispesiä ympäri Etelä-Suomea. Ei kiitos!

Kukista JA mehiläisistä – Omasta, yli kolkytvuotisesta sodasta, eikäku liitosta ei ehkä riitä romantiikan kuin sex in the city -sarallakaan aineksia edes harlekiinisarjan tasoiseksi: ...tahtoisitko, sanoi hän, katsoen hänestä häneen tummenevin silmin ja hänen hengityksensä  oli kiihtynyt hänen kätensä koskettaessa hänen kättään hänen ojentaessa hänelle – lumilapion. Ai ei, se onkin ne suomennokset niissä sarjoissa, alkuteokset varmaan ihan laadukkaita. Ovat? No, ei silti tätäkään siis.

Työttömän arjesta – on kokemusta. Mutta kuka siitä haluaisi lukea? Ei niin kukaan!

Keskustelupalstoilla parhaiten asian tolan tietävät he, jotka eivät ole sitä joutuneet kokemaan: Milloinkaan en oo työtön ollut ja kyllä töitä saa jos hakee. Mitä se on tehny, kun kerran on irtisanottu?! Omaa syytään, mitä on tommonen, mikä lie, luuseri työtön. Kannattais katsoa peiliin, varmaan asenteessa vikaa, jos ei muka pääse töihin…

Mutta jos kirjoittaisin. Miltä se ihan oikeasti tuntuu.

Kun tuomio muuttuu elinkautiseksi, jossa vuodet kuluvat turhassa odotuksessa. Josta vasta tulevaisuudessa häämöttävä muistisairaus lopulta vapauttaa. Varmaan lohdullista sitten, kun ei enää muista.

Kun ei enää muista, miltä se tuntui. Kun ei kelvannut. Mihinkään.

Sitä odotellessa.

Mutta jos kirjoittaisin. Kiitos Sannin, sille kirjalle olisi jo nimi valmiina: Mitä V***UA?!

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat