Kirjoitukset avainsanalla Syksy

Läheisen harjun päällä menee polku. Ensimmäisen pakkasyön jälkeen otsalle pukkaa lämpöä harjuun noustessa. Oliko topparotsi sittenkin liikaa luontoretkelle?

Kumman sienen poimisin koriin? Tuon kauniin vai sittenkin itseäni kuvastavan pehmeän ja pörröisen? KK:n testissä sain arvonimen karvarousku. Kiitti, hei. Jätin molemmat luontoon.

Mä oksalla ylimmällä - no ei! Täällä ei näy kiipeilyyn sopivia puita. Pitäisi olla aika tukevat oksat. Ja matalalla, että lähtisin edes yrittämään kiipeilyä. Kyllä riittää, kun kapuaa kiven päälle keikkumaan.

 

Mitä, jos sinäkin menisit metsään? Sen jälkeen voit merkitä käyntisi. Viedään jokamiehenoikeutemme Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Yhdessä!

Kommentit (0)

Puolisko leikki sitten metsuria.

Ja nyt on nurkat täynnä havuja. Tontin nurkat. Ei sentään sisätilat.

Kävi täällä myös Evon metsäopiston poijjaat käyttelemässä moottorisahaa.

Risujakin on. Ja muutama runko. Enimmäkseen koivua. Sauna lämpiää siis tulevinakin kesinä.

Mutta nuo havut? Mihin niitä voi käyttää?

Noh.

Nuoremmat ei voi tietää, että ennen keinoruohomattoja ja rappuralleja niitä laitettiin näin:

Siihen pysähtyy niin hiekka, ruoho kuin syksyn märät lehdetkin. Toimii. Edelleen.

Ja näiden alla talvehtii pari murattia. Ehkä.

Ja sitt.

 Ja jos ei oo mitään muuta tekemistä, niin

Vaikka vanha painekattila uusiokäyttöön.

Tai sitt

Niin. Kuka sanoi, että ovikoristeen on oltava pyöreä kranssi?

Hehee.

Havuja vaan prrrle, sinullekin, lukijani!

 

 

Kommentit (4)

Nuttu nurin onni oikein
Liittynyt30.8.2015

Voi että! Tuli niin nostalginen olo tuosta rapunedusmatosta. Mummilassani oli aina havumatto jalkojen pyyhkimistä varten. Joskus pääsin pappani mukaan metsään uutta semmoista hakemaan. Kauniimpihan tuo on kuin rappurallit tai muoviset ruohomatot!

Syksy, senkin roisto, mihin veit kesän? Sen, jota ei koskaan tullut?!

Noh. On syksyssä puolensa.

Värit.

Ajomatkalla olisi monta kertaa tehnyt mieli painaa kaasun sijasta jarrua ja käydä kuvaamassa hienoja ruskapuita.

Vaan ei. Oli taas olevinaan kiirekiirekiire.

Viikonloppu on lyhyt ja loppuu juuri, kun pääsen landefiilikseen.

*

Kriikunat alkavat kypsyä. Ehdinköhän maistaa ennen kuin linnut napsivat kaiken sadon?

Åkerö on talviomenalajike. Se tarvitsee poskiinsa kevyen pureman pakkaselta. Olkoot vielä puussa.

Sammalkattoinen tönövanhus?

Vietin kesiä siinä 60-luvulla. Nyt se on ollut tyhjillään vuosia.

Rantsureissuilla lampsitaan silti joskus pihan poikki. Vaikkei uusi omistaja ehkä tykkääkään.

Vaan kuluuko se pihatie, kun on jo vuosia ollut hiljaa yksinään? 

Jalankuleksitaan siitä vain läpi. Ei kosketa mihinkään. Vain katsellaan. Muistoja.

*

Syksy.

Puolisko tahtoi leikkiä metsuria.

Mitä havuista voisi tehdä?

 

Hehee.

'On sydämessäin piikkejä vain'

Oonko kertonut, että oon vähän kärsimätön luonne?

En millään jaksa näperrellä. Äkkiä valmista. Tai ei ollenkaan.

Enkä ainakaan jaksa tiirata miljoonia ohjeita - netti pullollaan kaikkea ja vähän ylikin.

Eikun tekemään.

Rautalanka on liian paksua, havut liian pitkiä. Vaan mitä sitten?

Nää nyt on vasta luonnosasteella. Jouluun mennessä on jo huolitellumpi look. Sekä tuotteella että tekijällään?

Jonain vuonna!

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat