Kirjoitukset avainsanalla Arki

Eikö vaan olekin kätevää, kun ei enää tarvitse etsiä taskusta kolikoita. Mikä tahansa sirukortti kelpaa. Että on iisii.

Tavoilleni uskollisena katselen epäilevästi kauppakeskuksen kaappirivistöjä. Mistä sen nyt sitten näkee, mikä kaapeista on vapaa? Kun ei se avain roiku ovessa? Pienestä ikkunasta voi kurkkia, näkyykö kanssakulkijain nyssyköitä, reppuja taikka laukkuja. Hmph. En tykkää.

Kömpelömpisorminen saakin oivan sormijumpan yrittäessään avata ovea. Onnelliset vanhukset koukkusormineen. Eihän sitä kotioloissa tulisikaan tehdyksi. Onpa kätevästi yhdistetty jumppa ostosreissuun. Soteuudistusta tämäkin?

Kas noin. Reppu kaappiin. Ovi kiinni. Kortin vilautus. Sähkölukko surahtaa vaimeasti.

Tavoilleni uskollisena epäilen tekniikan toimivuutta ja haluan varmistaa kaapin myös aukeavan.

 

Haha! Mä niin tiesin tämän!!!

Eihän se. Vaikka miten kuulostelen, ei surahda lukko uudestaan. Vaikka miten eri tavoin esittelen korttiani. Vilahtaa siinä keskisormi, jos vielä muutama ärräpääkin suupielestä. Vaan eipä aukea. On taaperrettava infoon hakemaan apua. Onneksi ei ole jonoa. Työaikaa tiskin molemmin puolin.

"Juu. Niillä on sellaisia oikkuja joskus. Vartija tulee kohta."

Odottelen. Työaika kuluu. Siispä sinäkin, lukijani, maksat tästä lystistä veroeuroina!

Kahden vartijan voimin tullaan haastattelemaan. Tiukkailmeisesti. "Mikä kaappi, mitä sisällä, minkälainen" - kysymykset singahtavat.

Hetkinen. Hei! Älä kuule mulle yhtään ala. MINÄ kyllä tunnen haastattelijain metkut. Haha.

Takavarikoitu omaisuuteni vapautetaan karanteenistaan. Nappaan repun oitis tiukkaan syleilyyn. Kyselen samalla, olisiko kuitenkin ehkä mahdollisesti unohtunut jonnekin nurkkaan sellainen tavallinen avainkaappi? Sellainen, jota saa ruokkia kolikoilla? Sellainen, jonka avaimenperänä roikkuu vaikka muovilapio tai sählypallo? Sellainen toimivuudeltaan takuuvarma?

"Juueiole. Kaikki on näitä uusia. Kyllähän nämä tosin joskus oikuttelevat."

Hmph. Vien reppuni takaisin autoon odottamaan.

Happamia, sanoi sadun kettu pihlajanmarjoista.

Happamia ovat, joskus jo syntyessään oivalliset, hienot, uudet, upeat, kertakaikkisen kätevät digiälyetäsirusovellukset, sanoo tämä kettu.

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jaajaa. Mahtoiko mikään lääkitys olla kohdillaan, kun varhainen aamu kului pohtien:

Polvi polille pakottaa

Välskäri väheksyen vääntelisi

Lääkärinä lääkkeellä läträisi

Ruiskua rutistaen rupattelisi

Laskuakin laajasti laventaisi

Summaa supistamaan suostuisiko,

potilas polvillaan poruaa

Apotti ahdinkoon ajaa

Soteen sotukin sotketaan

Kalliiksi koituisi kuolokin

.

.

Juuei. Päivätöitä ei kannattane lopettaa. Puhumista ei polvi estä, portaikkoon painukoon polvivaivainenkin.

Hyvää arkea sinullekin, lukijani!

Kommentit (0)

Ensimmäisessä pidempiaikaisessa työpaikassa oli taitava karikatyristi. Tuokin on aika osuva. Olin juuri YO-kirjoitukset läpäissyt. Sen piti olla kesäduuni, mutta venähti  sitten kahdeksi vuodeksi. Lääkkeenteon salat aukesivat.

Vaikka oltiin tehdasoloissa, meikki ja etenkin ripset piti olla kunnossa. Kuten kuvastakin näkyy.  Olihan ne joskus työpäivän jälkeen ennemmin jauhoiset kuin maskaranmustat. Piti olla silti. Turhamaisuuttako? Noh. Oon aina tykännyt laittaa vähän väriä pintaan. Omat vaaleat ripsetkään eivät niin katsetta kirkasta.

Aamulla pysäkkikatos oli taas yhtä kostea kuin ilma ympärillä.

Ei siitä lasista ole hyötyä, kun läpi ei taaskaan näe.

Noh. Piirsin sitten silmänaukot.

Edelleen pitää ripset olla ojennuksessa. Hehee.

Mukavaa päivää sinulle, lukijani, kelistä riippumatta.

Kommentit (2)

Vierastelija
1/2 | 

Jep. Kyllä pitää olla "silmät päässä" kun lähtee ihmisten ilmoille. Kun omat ripset ja kulmat on ihan värittömät, niin on ihan haamun näköinen ilman ripsaria 😂

Oho. Tuli aamu, jolloin ei tarvinnut ottaa sontsaa mukaan.

Oli tässä välissä joku aurinkoinenkin aamu. Mutta nyt on taas taivas pilvessä. Tai siis pilvet on taivaalla. Niin päin se kai onkin. Eikö taivas oo kuitenkin isompi kuin mikään pilvi ikinä? Nääs.

Noh. Pysäkillä seistessä tuijottelen sameaa lasiseinää. Läpi ei näe. Pitäisi käydä pyyhkäisemässä siihen silmänaukot, että saisi lähestyvän bussin näkökenttään.

Olkoon. Haukotuttaa. Uni oli ollut totutusti kehnoa yön tunteina ja aamuyöstä pitikin jo vahtia maailmaa ja murehtia kaikkea. Kaikkien puolesta.

Oho. Havahdun pisarointiin.

Katson taivaalle. Ei sada.

Mutta mun päällä sataa. Ei oo reiluu!

Näinkö sitä sadepilvi asettui vain mun pääni päälle?

Siinäpä seison sateessa kuin Aku Ankka tai muut epäonnen sankarit.

Jatkuva kosteus ja ilmojen vaihtelu saa pysäkkikatoksenkin hikoilemaan. Tip. Tip. Tip.

Hehee. Mukavaa päivää sinulle, lukijani.

Ja siksipä kuvassa paistaakin aurinko. :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat