Kirjoitukset avainsanalla Arki

Jaajaa. Mahtoiko mikään lääkitys olla kohdillaan, kun varhainen aamu kului pohtien:

Polvi polille pakottaa

Välskäri väheksyen vääntelisi

Lääkärinä lääkkeellä läträisi

Ruiskua rutistaen rupattelisi

Laskuakin laajasti laventaisi

Summaa supistamaan suostuisiko,

potilas polvillaan poruaa

Apotti ahdinkoon ajaa

Soteen sotukin sotketaan

Kalliiksi koituisi kuolokin

.

.

Juuei. Päivätöitä ei kannattane lopettaa. Puhumista ei polvi estä, portaikkoon painukoon polvivaivainenkin.

Hyvää arkea sinullekin, lukijani!

Kommentit (0)

Ensimmäisessä pidempiaikaisessa työpaikassa oli taitava karikatyristi. Tuokin on aika osuva. Olin juuri YO-kirjoitukset läpäissyt. Sen piti olla kesäduuni, mutta venähti  sitten kahdeksi vuodeksi. Lääkkeenteon salat aukesivat.

Vaikka oltiin tehdasoloissa, meikki ja etenkin ripset piti olla kunnossa. Kuten kuvastakin näkyy.  Olihan ne joskus työpäivän jälkeen ennemmin jauhoiset kuin maskaranmustat. Piti olla silti. Turhamaisuuttako? Noh. Oon aina tykännyt laittaa vähän väriä pintaan. Omat vaaleat ripsetkään eivät niin katsetta kirkasta.

Aamulla pysäkkikatos oli taas yhtä kostea kuin ilma ympärillä.

Ei siitä lasista ole hyötyä, kun läpi ei taaskaan näe.

Noh. Piirsin sitten silmänaukot.

Edelleen pitää ripset olla ojennuksessa. Hehee.

Mukavaa päivää sinulle, lukijani, kelistä riippumatta.

Kommentit (2)

Vierastelija

Jep. Kyllä pitää olla "silmät päässä" kun lähtee ihmisten ilmoille. Kun omat ripset ja kulmat on ihan värittömät, niin on ihan haamun näköinen ilman ripsaria 😂

Oho. Tuli aamu, jolloin ei tarvinnut ottaa sontsaa mukaan.

Oli tässä välissä joku aurinkoinenkin aamu. Mutta nyt on taas taivas pilvessä. Tai siis pilvet on taivaalla. Niin päin se kai onkin. Eikö taivas oo kuitenkin isompi kuin mikään pilvi ikinä? Nääs.

Noh. Pysäkillä seistessä tuijottelen sameaa lasiseinää. Läpi ei näe. Pitäisi käydä pyyhkäisemässä siihen silmänaukot, että saisi lähestyvän bussin näkökenttään.

Olkoon. Haukotuttaa. Uni oli ollut totutusti kehnoa yön tunteina ja aamuyöstä pitikin jo vahtia maailmaa ja murehtia kaikkea. Kaikkien puolesta.

Oho. Havahdun pisarointiin.

Katson taivaalle. Ei sada.

Mutta mun päällä sataa. Ei oo reiluu!

Näinkö sitä sadepilvi asettui vain mun pääni päälle?

Siinäpä seison sateessa kuin Aku Ankka tai muut epäonnen sankarit.

Jatkuva kosteus ja ilmojen vaihtelu saa pysäkkikatoksenkin hikoilemaan. Tip. Tip. Tip.

Hehee. Mukavaa päivää sinulle, lukijani.

Ja siksipä kuvassa paistaakin aurinko. :)

Kommentit (0)

Lähdin keikkatöihin.

Sitä ennen olin luvannut huolehtia mummiuden velvoitteista – eipäsku oikeuksista! <3<3

Jatkan samalla etätöitäkin.

Enää pitäisi tietää, missä pitäisi milloinkin olla.

Kotona työskentelevällä ei ole lähtörutiineja. Mulla ainakaan.

Siis sitä normiarkea aamutoimista lähtöhetkeen ja matkanteosta paikasta A paikkaan B.

Sitä kun vielä unessa kulkee kylppärin ja vaatekaapin väliä ja ihmisvaatteet ovat päällä kuin taikaiskusta.

Sitä kun keittiössä kaikki tapahtuu automaattiohjauksella. Kahvi tippumaan, nappi huuleen, leivät paahtimeen, lehti pöytään. Ilman yhtään ylimääräistä askelta.

Sitä kun osaa vaikka unissaan parhaat vaihtoyhteydet ja tuntee kanssamatkustajat, joiden läsnäolosta samassa kulkupelissä voi tarkistaa kellonajan.

 Automaattiohjaukseni on epäkunnossa.

Joudun miettimään jokaisen siirron. Kuin shakkipelissä.

Otetaan mukaan välipysähdyksen pari muuttujaa (lapsenlapsiksikin kutsutaan) ja työnantajan oletus, että työt aloitettaisiin yhä tasatunnein.

Entistä työnantajaa palvelin joskus kristallipallon kera. Nykyinenkin olettanee minun pystyvän taikoihin. Että tiedän etukäteen vuorosuunnitella mahdolliset viivästymiset.

Alkaa hengästyttää.

Mitä jos bussi ei tulekaan? Entä jos se tuleekin minuutin liian aikaisin? Sinä aamuna, kun pienempi muuttuja ei saa haluamiaan sandaaleita jalkaansa (koska on syyskuu) eikä mekon väri soinnu yhteen takin kanssa. Juuri silloin isomman muuttujan sormia palelee (koska on syyskuu) ja sormikkaat ovat silkkaa oveluuttaan piiloutuneet.

Mihin junaan sitten säntäisi – I vai P vai K vai miten päin ne nyt menikään? Mille asemalle on vähemmän metrejä? Oletusarvohan on, että kaikki asuvat junaradan vieressä.

Ja että kaikki työpaikat on ripoteltu radan varsille.

Ei ne ole.

Silti bussilinjat on katkottu rakettispagetiksi ja 'pitkien' linjojen vuorovälejä venytetty entisestään.

Olisiko teleportista pelastajaksi?

(Se scifi-leffoista tuttu juttu, tiedäthän.)

Z-I-P! ja P-U-F!

Kätevää. Sitä vaihtaisi paikkaa noin vain. Nuttura pysyisi ojennuksessa. Ja kengät kuivina.

Työnantajakin tykkäisi?

VR tai HSL ei ehkä niinkään. Mutta mitä. Konkat junista ja kuskit dösistä (tele)portinvartijoiksi.

Mikä ettei?

Entä jos sellaisen portin läpi kulkisi samaan aikaan ei-niin-lempparihyönteiseni ampparin kanssa?

Hei, mietipä sitä.

Saisi ampiaisvyötärön!

Hehee!

Mukavaa päivää sinulle, lukijani!

Kommentit (2)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Onnekas hattara! Tuskin muistan, kun oli säännöllinen työaika. Toisaalta, tässä on se juttu, ettei käy ykstoikkoiseksi. Kun aikataulu ja reititys on joka päivä eri, niin pysyypä skarppina. Mutta ilolla ottaisin silti joskus ne muutamat unensekaiset minuutit vielä levon kannalta. Kun voisi unissaan kulkea kylppärin ja vaatekaapin väliä. :)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat