Kirjoitukset avainsanalla Ystävänpäivä

Kuningatar on jo ikääntynyt, ja ehkä Hänen Korkeudeltaan olisi pitänyt anoa lupaa hovin uudelle tulokkaalle.

***

Auto pysähtyy. Lempeä sanoo, että olemme tulleet kotiin. Huh, onneksi. Menemme sisään. Ei ei ei, tämä alkaa taas mennä ihan pieleen. Täällä haisee jokin vanha. Täällä ei ole yhtään kuin kotona. Mamia eikä siskojakaan näy missään. Istun Lempeän viereen, ihan ovensuuhun.

Jokin tulee vastaan, onko se Mami? En näe kunnolla, kun silmät ovat kyynelistä sumeat. Se haisee. Vanhalta. Se tulee ihan lähelle ja katsoo minua. Pelottaa. Se ärähtää minulle. Pelästyn kamalasti, painaudun Lempeän jalkaa vasten enkä uskalla liikahtaakaan. Missä minä olen?

Muistan Mamin sanoneen, että maailmalla pitää vähän pitää puoliaan. Onkohan tämä se maailma? Alan tutkia paikkoja ja näytän hampaitani Vanhalle, kun se tungettelee ja tulee ihan lähelle. Pelottaa hirveästi, mutta päätän, etten anna periksi. Lempeä ja Luja vilkaisevat toisiaan, tuleekohan tästä pitkä yö.

Uniluolassa on hämärää ja menen tutkimaan jotain ihanan pehmeää. Vanha ärähtää minulle taas: ”Se on Lempeän paikka, pois siitä!” Pelästyn, mutta Luja ottaa minut turvalliseen kainaloonsa. Ja voi onnea, Lempeän antama Vaate on täällä! Minähän sanoin Siirille, että se on minulle! Vaatteessa on tuttuja tuoksuja; Mamin, Daisyn, Siirin, Barbin ja Isabelin.

Nukumme koko yön porukalla uniluolassa. Aamulla Lempeä sanoo vahtineensa välillä hengitystäni, kuin omia vauvojansa aikanaan. Koko talo haisee Vanhalta, tämä on siis sen reviiriä. Mami kertoi tästä asiasta joskus iltaisin.

Kun Vanha herää ja tulee uniluolasta, rohkaisen itseni ja pyydän sitä leikkimään. Vanha katsoo minua vähän alta kulmiensa. Sen tekisi mieli leikkiä, mutta se tyytyy katselemaan touhujani.

Pian minua väsyttää, nämä uudet ystävät ja uudet, oudot hajut. Käperryn Lempeän olkapäälle nukkumaan ja painan kuononi hänen hiuksiinsa. On melkein kuin olisi Mamin luona. Eikä minua enää pelota. 

Varmasti vielä ystävystyn myös Vanhan kanssa. Sen nimi on Mimmi. Ja minä olen Maisa. Olemme molemmat russeleita.

Kommentit (3)

päkä
2/3 | 

Minä olen kunigattaren pikku prinsessa.Aivan upea olet sinäkin,ihana leikki kaveri mutta arvokkuus pitää muistaa.Siis kunigattaren.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Seuraavan tarinan tapahtumat sijoittuvat parin vuoden taa, helmikuuhun. Mutta kyllä ystävänpäivä voi olla ihan joka päivä.

***                                                                              

Oli ollut ihan tavallinen perjantai. Illalla ovikello soi. Ryntäämme kaikki innoissamme katsomaan, kuka tulee. Tervehdimme ylenpalttisesti, yhdessä ja erikseen. Vieraat ovat ihania!

Kutsumme heidät keittiöömme. Luja jää seisomaan, mutta Lempeä istuu lattialle. Nina sanoo, että on Ystävänpäivä. Minä päätän heti, että pidän Lujasta, koska hän antaa Lempeän meille lahjaksi. Ihan selvästi. Onko Ystävänpäivä sama kuin Lahjapäivä? Minä pidän Lahjapäivästä.

Lempeällä on takissaan mielenkiintoisia naruja ja nyörejä – ihana. Kilpailemme siitä, kuka saa eniten leikkiä uudella lahjalla. Sitten Lempeä ojentaa meille toisen lahjan, Vaatteen. Me innostumme kaikki kokeilemaan, mitä sillä voi tehdä. Minä päätän, että pidän myös Lempeästä.

On niin kiire touhuta ja siskojen kanssa tulee kinaakin Vaatteesta. Siiri yrittää ottaa sen minulta. Sanon suorat sanat, saan Vaatteen takaisin ja näytän sitä Mamillekin.

Mami käy myös keskustelemassa vuorotellen Lujan ja Lempeän kanssa. Se katsoo tiiviisti vieraita kuin varmistaakseen, että kaikki on hyvin. Onhan? Sitten Mami muistuttaa meitä jokaista erikseen käytöstavoista, vähän leikin varjolla, mutta silti napakasti.

Mitä nyt? Olemme ulko-ovella. Mamin katse seuraa minua tarkasti. Ninankin ilme muuttuu, kuin haikeaksi. Huolestun ja minulta pääsee vinkaisu. Mitä tarkoittaa, kun Nina sanoo ”Hyvää matkaa.” Mikä matka on? Mami, kerro!

Olemme jo autossa, Luja silittää päätäni ja sanoo: ”Lähdetään.” Autossa on pimeää ja minua alkaa pelottaa ja itkettää. Lempeä puhuu minulle hiljaisella äänellä, että kaikki on hyvin. Ei ole, tämä menee nyt ihan pieleen koko Lahjapäivä! Alan itkeä, auton valot pelottavat, Mamia eikä siskojakaan näy missään.

 Lempeä lupaa soittaa hätäpuhelun. Laite välkkyy ja pärisee. Laitteesta kuuluu ääni: ”Haloo?” Alan hädissäni huutaen selittää, että Lahjapäivä on mennyt pilalle ja että pelottaa ja Mami on hävinnyt! Ja ettei Luja ja Lempeäkään ole enää niin kivoja! En ymmärrä mitään! Auton ääni varmaan peittää itkuisen huutoni ja lopulta väsyn niin, että nukahdan kesken itkuni.

Jatkuu…

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat