Kirjoitukset avainsanalla elämä

Elettyä elämää näkyy muuallakin kuin juonteina iholla.

Kun vielä osattiin hyödyntää käsillä olevat materiaalit. Ennen ei ollut vaihtoehtojakaan. Vanhat pyjamat, hameet, nutut ja lakanat päätyivät raidoiksi räsymattoihin. Penskana oli hauskaa etsiä "omaa" raitaa matosta. Haha. Halvatpa oli huvit!

Nykyäänkin se olisi ekologista.

Se makoilu matolla tuttuja raitoja etsien?

Ei ihan Pokemon Go! -kamaa. Mutta siis matto omista kuteista. Jos nyt joku sellaista vielä tekisi. Vaan eihän meillä oo aikaa sellaiseen. Eieiei. Suurin osa vaatejätteestä kulkeutuu sekajätteeseen tai maailmalle. Paljon muuten Baltian maihin. Kauemmaskin.

Räsymatto on tosin tehnyt uuden tulemisen. Tehdasvalmisteisena. Desingia ja ovat melkein arvotekstiilejä.

Isällä oli aina joku projekti meneillään. Tekeminen oli kai tapa käsitellä asioita. Leskeksi jäätyään isä päätyikin kangaspuiden äärelle. Poppanaa syntyi, raidat kertoivat eletystä elämästä. Tärkeät vaiheet saivat omat raitansa. Lapsuus, sotavuodet, nuoruus, perhe ja työ. Siellä se on, omakin syntymävuosi. Mitähän muuta siihen sisältyi?

Oonpa itsekin kutonut poppanoita. Mutta jos alkaisi värittää omaa elämää - mikähän olisi pääväri?

Varmaan harmaa. Viime vuosien raidat eivät juuri sieltä erottuisi, mustan ja harmaan eri sävyt vahvasti edustettuina. Muotiväri, hei! Onneksi joukossa joitain ilon pirskahduksiakin. Kapoisia, mutta sitäkin kirkkaampia. Toki.

Minkä värisiä raitoja sinun kudelmasi saisi?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Sisaruksissa on eroja.

Jokaisella oma roolinsa ja paikkansa.

Isosisko. Ei hötkyile eikä rähjää. Ottaa kaiken vastaan.

Keskimmäistä kun kutsutaan, paikalle luovii nurkkiin notkumaan myös kaksoisveljensä. 

Pikkusisko. Tajuaa kuvion. Kertoo, mikä homman nimi on.

Tyyneys.

Kaksoset Tylsyys ja Ikävystyminen.

Ymmärrys.

Ilman toisiaan jokainen silti vähän hukassa?

Kommentit (0)

Piparkakkua, hän sanoi.

Olisin väittänyt äänekkäästi vastaan, mutta suun ollessa täynnä sormia ja härpäkkeitä, en pystynyt.

Kyllä olin kalustoni tiskannut. Mutta hammaslääkärini oli toista mieltä.

Hän siis löysi kielestäni piparkakkureunuksen. Monta vuotta sitten.

Siellä se on vieläkin. Jäin siihen uskoon, että leuat ja purukalusto on eri kokoa - siksi reuna on mitä on.

Noh. Vasta äskettäin luin, että se voisi olla pitkittyneen stressin merkki.

Mitäs siellä stressaat?

Niih.

Meni duuni.

Meni toimeentulo.

Meni usko tulevaan.

Joissain mutkissa, kuin huomaamatta, katosivat viereltä matkakumppanit nuoruus ja terveys.

Vaan mitä.

Noh.

Kieli pois kitalaesta, hei!

Jos alkaisikin katsella maisemia vaihteeksi kieli poskessa.

Reissuhan se on tämäkin.

Elämä.

Kommentit (2)

Elämä on yhtä suunnittelua.

Ihan ekaksi perhesuunnittelu. Noh, siihen ei kaikki pysty. Toisille lapsia tulee, jos on tullakseen. Toisille ei, vaikka miten suunnittelisi.

Jossain vaiheessa pitää jo suunnitella tulevaisuutta. Siihen on olemassa ihan yliopistotason tutkijoitakin. Joo-o.

Onhan se aika hurjaa, että kaikenlaiset oudot kotkotukset voivat olla tutkijoiden pöytälaatikoissa tai ainakin mielen sopukoissa vuosikymmeniä, jopa -satoja, ennen kuin niistä tulee totta.

Kuka olisi uskonut Da Vincin aikoihin, että ihan oikeasti ihmisiä pakataan metalliputkiin ja lennätetään ympäri maailmaa? Vaikka arvostivat joitain keksintöjä, outona taisivat aikalaiset pitää.

Nykyään sellaisen  siivekkään putken kuski, kapteeni, tekee aina lentosuunnitelman, eikö vain? Ennen lentoa.

Sitä ennen matkustaja voi tehdä matkustussuunnitelman ja -ilmoituksen. Siis jos epäilyttää, ettei reissussa kaikki mene ihan kuin Strömsössä. Siis mallilleen.

Lentopelko.

On tunne hallinnan menettämisestä. En pysty vaikuttamaan tapahtumiin. Vaikka miten haluaisin ja suunnittelisin. Ihan vaan matkustajaksi joutuu peltiputkessakin. Joskus vähän sama fiilis elämässä.

Se lentosuunnitelma. Se on ammattilaisten hommia. Tuli todistettua.

Olin näet reissussa. Sanoin paluuta edeltävänä iltana, että todennäköisesti valvon, koska lentosuunnitelma on kuitenkin tehtävä. Siltä varalta, ettei kapteeni sittenkään muista.

Kyllä tulikin suunnitelma ihan silmien eteen yön pimeinä tunteina. Äidilläkin oli taipumusta näihin. Päätin olla kertomatta muille.

Lentohan sujui ihan mallikkaasti ja tasaisesti. Kunnes Helsingin kattojen yllä kuski, se kapteeni, päätti ajeluttaa meitä vielä vähän aikaa. Oli kuulemma ruuhka-aika.

Monitorista katseltiin, kuinka kone teki kauniin (no ei se ihan symmetrinen ollut) lenkin Itämeren yllä. Voi ei. Koneen nokka näytti ihan selvästi Sipooseen. Ei ei ei. Siellä on korpea ja korkeita puita. Ei sinne!

Taisi kapteeni itsekin huomata vikasuunnan. Huh.

Sitten laskeuduttiin. Nätisti. Ihan oikealle kentälle. Turvavyövalo sammui.

Tässä kohtaa uskalsin kertoa omasta lentosuunnitelmasta. Siinäkin kone oli näet kääntynyt.

Katolleen. Ei kiva.

Sitä se mun uneni - eikäku lentosuunnitelma - siis tiesi.

Että tehdään pieni lenkki, käännös ja takaisin - vaan ei ylösalaisin. Jestas. Mitään taitolentäjiä tässä olla.

Tarkkuutta noihin suunnitelmiin, hei!

.

.

Pelkäätkö sinä lentämistä?

Entä oletko sinä oman elämäsi kapteeni vai sittenkin matkustaja?

Kommentit (2)

Yksinäinen peltirumpu
Liittynyt23.12.2015
1/2 | 

(Lento) pelko on tunne hallinnan menettämisestä. Tämä.

Musta tuntuu että oon istunut takapenkillä jo pitkän aikaa. Nään usein sellasia unia, joissa ajan autoa takapenkiltä, bussia jossa ei toimi jarrut. En hallitse ajopeliä en sitten yhtään. Liekö sen takia pelkään ajamista todellisuudessakin? Liekö pelkään vaan ihan liikaa? 

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat