Kirjoitukset avainsanalla helmikuu

Vuoden toinen kuukausi on lyhyydessään mukava. Pieni, pyöreä, lumenvalkoinen helmi kuukausien jonossa. Päästään nopeammin kevääseen ja siitä kohti kesää.

Tammikuu hujahti sen ihmeemmin ajattelematta. Tipattomana. Vuoden viimeisenä päivänä oikein odotin tammikuun alkavan. Onpa hyvä, ettei tarvitse oluttakaan juoda ollenkaan! Saavat sisuskalut huilata. Oli jotenkin kumman pyöreä ja muhkurainen olo.

Myöhemmin tajusin palleroisuuden johtuneen fonduen kanssa nakerretusta kukkakaalista. Hahhaa.

Saunan jälkeen maistui 0-olut ihan hyvältä. Teatterireissulla alkoholiton siideri. Hmmm. Sidukkaa juon harvemmin, mutta tämä nyt oli lasillinen omenamehua. Tyyriimpää vain. 4,50 euroa.

Siitäpä sujuvasti kitukasvuisen kavioeläimen kulkureittiä  - aasinsiltaa - myöten päästään helmikuun aiheeseen. Euroihin.

Ajattelin tsekata, paljonko on paljon. Kirjaan kuukauden ajan ruokamenot. Ja kuinka monta euroa säästetään tarjouksilla, ale-lappusilla ym. Vai säästetäänkö? Ans kattoo.

Kotitalouden määritelmään kuuluu: käyttävät tulojaan yhdessä, ruokailevat yhdessä. Hmmm. Pankki käyttää ja omii nimiinsä aika paljon rahojamme joka kuukausi vaan enpä samaan ruokapöytään sentään kutsuisi.

Ruokakunta sen sijaan on Kelan määritelmä. Meillä se on vaihteleva. On satunnaisia jääkaapin tuulettajia, kun viikoittain pöytään pelmahtaa talouden ulkojäseniä. Siten jääkaapin saranoiden kulutuskin vaihtelee. Paljon. Joskus ihan ennakoimattomasti.

Kyökkivastaava on toisinaan ihmeissään, mihin ryhtyisi. Silloin voi auttaa Pekka Töpöhäntä -elokuvasta mieleen jäänyt viisaus: ”Jos sull on kaks nakkii ja laitat ne kahtia, ni mitä sää saat?”

Tiedätkö sinä vastauksen?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Öylätti sentään! Örisisit varmaan jo sinäkin, jos olisit kokonaisen kuukauden yrittänyt keksiä aakkosista jotain positiivista! Kun tänä vuonna sattui karkausvuoden takia helmikuuhun 29 päivää, niin vähän väkisin tässä sitten aakkoset tunkivat mukaan kuvaan.

Mutta, takana on. Olinko kuukauden ajan huolettomampi? Enpä tiedä, tulevaisuus huolettaa edelleen. Silti välillä aika kului kuin siivillä lehtiä saksiessa.

Aloittaessani murehdin lehtien menevän pilalle. No menihän ne. Vaan kun lehdestä on yksikin sivu tärvelty, lopuillakaan ei ole enää väliä. Naks, naks, naks…Ja postauskuvien sommittelu ja muokkailu olikin tosi hauskaa.

Ehkä sitä negatiivista menneiden märehdintää oli vähän vähemmän, sen sijaan hyviin muistoihin palasin useammankin kerran.

Eikä siitä sitten aarrekarttaa tullut vaan   

Onnen lyhyt oppimäärä.

Aika usein onni – se on kyllä lyhyydestään huolimatta aika iso sana - mutta ainakin hyvä olo, lymyää tavallisessa arjessa. Kunhan sen antaa tulla esiin. Siinä onnistuin aika hyvin. Ainakin välillä ;)

Vaan ens kuussa olen taas oma ihana itseni. Että huomiseen!

Kommentit (0)

Äitiäni ikävöin loppuikäni. Kun hän kuoli 17 vuotta sitten, nuorimmaiseni oli reilun vuoden ikäinen.

Elämän alku- ja loppumetrit yhtäaikaa rinnalla kuljettavina. Molemmat vahvasti läsnä.

Minusta tuli Äiti jo 60-luvulla. Katseessani ihmetys ja onni. Toivomukseni oli kuultu.

Muistan yhä, kuinka varovasti ja hellästi hoidin vauvaani. Tuota ihmettä. Tuoreena äitinä hiukan haparoivin sormin kiinnitin kapaloita sitovaa hakaneulaa. Vauvaparan navassa on yhä nähtävissä neulanpistoja.

Mutta minä rakastin vauvaani. Lumikkia.

Myöhemmin olen saanut kokea kolme kertaa tuon mieltä myllertävän onnen. Enää sormet eivät haparoineet hakaneulojen kiinnityksessä. Niitä ei onneksi enää käytetty, oli jo vaippaliinat ja T-vaippojen jälkeen jopa teippivaipat.

Muuten tietysti, varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla, otteet olivat alkuun varovaiset. Kokemus toi aikanaan varmuuden vauvan käsittelyyn.

Kasvavien lasten kanssa on oltu moneen kertaan ihmeessä – vähän erilaisessa.

Mutta yhdessä on kasvettu. Olemaan ihmisiksi. <3 <3 <3

ISOäitinä sitä onkin jo ihan eri sfääreissä. Siitä joskus. Ehkä.

 

Kommentit (0)

Huoleton kuukausi kulkee kohti loppuaan, mutta ei päästä helpolla, kun vuorossa on päivät kirjaimilla Z ja Å…

Zeniläisyyttä etsien tänään. Yhdessä elämänvaiheessa olin esikoisen mielestä lisättävän tyyneyden tarpeessa ja antoi omasta kirjahyllystään luettavaksi. Ehkä nyt todella paneudun tähän aiheeseen.kertoo Pirkko. Mutta minulle se å nyt vaan on niin ruåttalainen, etten saa siitä mitään irti..  Kun se Oolannin sotakin oli niin kauhia, ihan suomalaisella Oo:lla. 

Muistatko sinä joitain laulunsanoja kouluajoilta, muitakin kuin Suvivirren?

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat