Kirjoitukset avainsanalla Kirjoittaminen

On jo kesä, mutta siinä se yhä könöttää. On ihan pakko tönäistä sen verran, että koko juttu paljastuu.

Kuvitelmaksi.

Sitähän se oli. Alusta alkaen.

Mutta pakko siitä oli kirjoittaa. Houkutus oli liian suuri päästää tapaus näpeistä. Mielikuvitus lähti liikkeelle, vallan laukalle, jo ennen kuin kosketin kypärää kengänkärjelläni.

Ensimmäisen kirjoituksen jälkeen tuntui, että pakkohan tätä on jotenkin jatkaa. Kuvittelin, että ehkä selittävän jatko-osan saisin aikaiseksi.

Ja hah. Tarina lähti ihan omille teilleen. En yhtään tiedä, mistä se Kaija Koo siihen tupsahti sanoituksineen.

Tarinan jatkaminen olikin silti yllättäen helppoa. Nimipari oli mukana heti. Se oli muhinut mahdollista tarinaa varten jo jonkin aikaa.

Homma eteni melkein kuin itsestään. Kirjoitin yleensä yhden jakson kerrallaan. Joku oli katkaistava kahteen osaan, ettei teksti olisi liian pitkä yhdeksi postaukseksi. Itse en jaksa/viitsi lukea kovin pitkiä blogikirjoituksia. Piti joidenkin kirjoitusten järjestystä vaihtaa. Että ei se teksti ihan sellaisenaan tulvinut. Sentään.

Jaksojen kuvitus oli oma juttunsa, pitihän sekin saada jotenkin natsaamaan tekstiin. Oli hauska pohtia, millaiseen kohtaan jakson voisi päättää. Että se jäisi edes vähän mietityttämään lukijaa. Onnistuinko?

Mikä oli vaikeaa?

Noh. Loppua jouduin rakentelemaan jonkin verran. Kylmäveristä murhaajaa en löytänyt tähän tarinaan. Piti päättää tarina jotenkin toisin. Eikä nimiä voinut paljastaa liian aikaisin. Sehän olisi ollut liian ilmiselvä kuvio. Eikö?

Lisäksi oon kärsimätön. En millään jaksaisi tehdä taustatyötä. Oikeasti pitäisi tarkistaa asioiden ja ilmiöiden taustoja ja totuudenmukaisuutta.

Oikeasti pitäisi kai rakentaa juonikuvioita, henkilöhahmoja, miljöötä. Voih. Onneksi en edes tiedä, mitä kaikkea. Kunhan kirjoitin.

Enhän mä oikeasti tiedä rikostutkinnastakaan mitään. Muuta kuin lukenut dekkareita ja katsellut töllöstä. Liikaa. Ihan liikaa.

Mutta kokemuksena tämä oli hauska.

Kiitos, lukijani, että seurasit ’Pikku-uutinen’ –tarinan mukana.

Saas nähdä, lähteekö mieli joskus taas laukalle.

Kommentit (3)

Mistä näitä jupinoita oikein tulee?

Nii-i. Sitä voi miettiä!

Joskus riittää pelkkä otsikko lehdessä. Aihe on siinä. Ja tekstiä alkaa tulla kuin itsestään.

Toisinaan lähtölaukauksen antaa yö. Kun havahtuu pimeään ja hiljaisuuteen. Ennen kuin pelastava uni tulee takaisin, alkaa mieleen pulpahdella jotain. Irrallisia sanoja. Lauseita. Sanontoja. Kuvia.

Voi elämä. Siinä meni yörauha. Uni kaikkosi jo. Sanat alkavat pyöriä. Mielikuvat vilistävät silmien ohi. Ei auta, vaikka hoen: tyhjää pää tyhjää pää tyhjää pää tyhjää pää tyhjääää päää.

Oikeasti luovat ihmiset, kirjailijat ja taiteilijat, kertovat inspiksen syntyvän joskus ihan omia aikojaan. Ja silloin se suorastaan pakottaa muokkaamaan aihiosta jotain.

Jesss. Olenko siis luova? Hahaa.

Ennemmin huono nukkumaan.

Kun kello on kolme aamuyöllä ja leffa pyörii, mutta juoni on niin sekava, ettei mitään tolkkua. Ei niillä Oscareita kuin Jussejakaan pokattaisi. Eikä siitä sanarivistäkään saa kunnolla kiinni, kun ajatukset pompahtelevat mihin sattuu.

Someraivosta mielipiteisiin. Vasta luetun kirjan tarinasta sukulaisiin. Ystäviin. Lapsiin. Kasvatukseen. Kouluun. Elämään. Kuolemaan. Työhön. Sieltä pois. Ja takaisin. Taloon. Talosta pois. Pihalle. Kevääseen. Vaaleihin. Trumpiin. Harkimoon. Mitäh!?

Eivät todellakaan ole salaisia fantasian kohteita. Mistä ne nyt tähän tuli?

Just. Joo. TV-visailuista. Miksi kaikesta pitää tehdä kilpailua? Toosa syytää illasta toiseen kisaa kisan perään. Haluatko miljonääriksi? Heikoin lenkki. Diili. VOF. Tanssii tähtien kanssa. Villi kortti. Uutisvuoto. Bumtsi bum. Mun sängyssä?

Eih! Menkää kaikki pois! Ja antakaa mun nukkua.

Saatko sinä vuoteeseesi usein ei toivottuja vieraita?

 

Kommentit (0)

Jotkut blogeista keskittyvät yhden teeman ympärille, on kissa-, koira-, ruoka-, juoma-, sisustus-, käsityö-, kirjallisuus-, vauva-, matkailu-, mitä ikinä-blogeja.

Noh. Mä en taida osata.

Jos katsot hakusanalistaani (kategoriat), huomaat, että työttömyydestä oon jauhanut. Aika paljon. Siitä kun on kokemusta. Tuli pyytämättä.

Mutta joo. Jauhan siitä jatkossakin. Koska se osuu moniin. Liian moniin. Pyytämättä.

Blogeissakin pitäisi kai osata myydä. Aihetta. Tuotetta. Mielipiteitä.

En taida osata. Koska silloin koko blogia ei olisi syntynyt. Olisin näet myynyt itseni ensimmäisissä liikennevaloissa uuteen duuniin. Tai ainakin toisissa, niissä Vihdintien valoissa. Ei silloin tullut mieleen. En siis osannut. Myydä. Siksi kirjoitan.

Aiheet tupsahtelevat mieleen pyytämättä. Plop. Plop plop. Plop plop plop plop.

Noh. Nyt se meni kuitenkin markkinoinnin puolelle. Kaikkihan tietää, että plop plop – nehän on Plussapisteitä. Eikö?

Kauppias Matista oonkin kirjoittanut.

Ettei olisi ollut Matti, kun aloitti piirityksen jo vuosia sitten. Sitten kauppias Janne tuli näille nurkille notkumaan ja aloitti lähentelyn. Postipoika raahasi salkussaan kirjeitä ja ja kortteja. Luuriinkin sateli viestejä. Henkilökohtaisia viestejä. Vain minulle.

Sitten ne loppuivat. Yllättäen. Taisi Janne löytää jonkun kiinnostavamman.

Matti tuli takaisin kehään. Aikansa pommitti taas. Pyytämättä.

Yllätyksenä sen sijaan tuli, että Janne kiinnostui musta uudestaan. Käyvätköhän musta oikein nyrkkitappelua jossain Keskon kuntosalilla? Nääs Jannen tultua takaisin kuvioihin, Matti jätti mut. Taas.

Jotenkin epäilyttää, ettei taida kumpikaan herroista olla oikeasti kiinnostunut musta.

Vaan mun vähistä euroista.

Blogeista ja työttömyydestä liikennevalojen kautta miehiin, mustasukkaisuuden syövereistä rahan valtaan.

Milloinkaan, lukijani, et voi tietää, mihin tekstini johtaa. Pyytämättä.

Kuten en mäkään tiedä, mitä mieltä olet, lukijani?

Entisessä elämässä työpaikan blogissani sentään kerran oli kommentti: ’Jonninjoutavaa jorinaa. ’

Hän ainakin ilmaisi mielipiteensä. Kiitos siitä! J

Etsisinkö yhden teeman, jossa pysytellä – vai annanko ajatuksen viedä ja käsien kirjoittaa?

Kommentit (2)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015

Sama problematiikka täälläkin. Aina ei huvita kirjoittaa ruoasta. Kirjoja ei ehdi lukea riittävästi. Omia ajatuksia ei välillä ole, ainakaan sellaisia julkaisukelpoisia. Mut hei, ei elämässäkään voi valita vain yhtä juttua, joten blogimme seurailkoon samaa trendiä.

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos! Hyvin pohdiskeltu. Tosiaan. Elämästähän me usein jaaritellaan, ei aina läheskään täydellisestä, mutta ehkä juuri se maustaa tekstiä.

Ja jos joku ei tykkääkkää ;) niin aina voi vaihtaa toiseen jorinaan. Onneksi meitä on niin monta ja erilaista tässäkin yhteisössä. Iloa kirjoittamiseen meille kaikille!

Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Juu, ei.

Putosin kerran ihan oikeasti puusta. Isän kasvattamasta omenapuusta. Roikuin oksasta kuin Tarzanin Jane konsanaan.

Sormien nivelet venähtivät sen verran, että tulipa opeteltua vasemmalla kädellä kirjoittamista kuin syömistäkin hetken aikaa.

Isä syntyi heinäkuussa 1917, tuolloin ei vielä vapaaseen itsenäiseen Suomeen. Maailma muuttui kovin paljon hänen elinaikanaan. Ja hänellä oli vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta. Niitä sai lukea milloin Hesarista, mutta useammin paikallislehdistä.

Viimeiset kuukautensa isä piti majaa Ilveskodissa, Hämeenlinnassa. Huhtikuussa 2015 mekastettiin taas kerran käytävä raikuen. Hänen kuulonsa oli kovin vaihteleva – yleensä siis huudettiin.

’Joko kävit äänestämässä?’ karjahtelin. Hän, joka oli aina ollut kiinnostunut politiikasta ja osallistunut itsekin kunnallispolitiikkaan, katsoi minua hölmistyneenä. ’Ei oo kukaan tullu sanomaan. En taida viittii. Ketäs mä äänestäisin?’

Kotimatkalla tuumin puoliskolle, ettei ole Pappa oikein oma itsensä, kun ei sotimalla varmistettua oikeuttaan vapaaseen äänestämiseen käytä.

Tapaamisemme jäi viimeiseksi. Kymmenen päivää myöhemmin isä kuoli.

Kaikilla ihmisillä on mielipiteitä. On ihmisiä, jotka myös ilmaisevat ajatuksiaan. Kuka kirjoittamalla. Jotkut puhumalla.

Sitten on vielä ihmisiä, jotka kuvittelevat muiden olevan kiinnostuneita niistä.

Olenhan isäni tytär. :)

Kommentit (6)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat