Kirjoitukset avainsanalla kotiseutu

Oon nykyään kotona viihtyvää sorttia. Matkaa lähistöllekin joutuu suunnittelemaan googlen avulla.

Junassa kortinlukija on sellainen uusi. Viimeksi oli vielä sellainen vanha. Tosi kiva, kun kulkupeleissä on erilaisia lukulaitteita. Harvoin matkustavana en milloinkaan muista miten päin se on: näytä kortti, paina ok, valitse matka eikäku paina ok, valitse matka, näytä kortti. Eikäku. Näytänkö kohta ja mitä – keskisormea!

Joojoo. Kyllä se ohjeistaa. Lopulta näytöllä vilahtaa eurojakin. Niin nopeasti, etten ehdi tarkistaa jäljelle jäävää summaa. Hmph.

Huvittaa. Oonhan mä junaillut töihin ja takasii vuosikaudet. Noh. Se tosin oli menneellä vuosituhannella. Silloin junalipussa oli se nimiosa. Ja siihen kiinnitettiin naamakuva. Nitojalla.

Kun muutama vuosi sitten hankin matkakortin, mainitsin Ärrän myyjälle entisajan lippumallista. Tyttöraasu piti oman naamansa peruslukemilla, vaikka varmaan ajatteli kuumeisesti, pitäisikö tädille tilata taksi, ambulanssi vai poliisi. Aineissa sen täytyy olla, kun puhuu noin sekavia. Tai sitten se on karannut jostain hoivakodista.

Päädyttiin niinkin kauas kuin Dixiin. Portaita alas tunneliin, hissillä ylös vai tikapuihin? Liikaa valintoja heti laiturilta lähtien.

Tämä asema oli osa työmatkaani silloin 1900-luvulla. Dixissä oon kerran aiemmin käynyt. Ärrällä kahvilla.

Mennään hallin (kuuluu kai sanoa asemasillan, se on nääs siinä raiteiden yläpuolella) läpi.

En nähnyt yhtään ämpärii. Vaikka mainostivat niitä aiemmin täällä olevan. Kyllä pitäisi ämpäri saada palkaksi. Äänestämisestä. Vähintään.

Hmph. Meen muualle äänestään.

Jos löydän kotiin.

Reilun viiden kilometrin päähän.

Alan hämärästi aavistaa, miltä vanhana tuntuu kiihkeästi muuttuvissa maisemissa. Kun ei enää tunne omaa kotiseutuaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat