Kirjoitukset avainsanalla vanheneminen

Piparkakkua, hän sanoi.

Olisin väittänyt äänekkäästi vastaan, mutta suun ollessa täynnä sormia ja härpäkkeitä, en pystynyt.

Kyllä olin kalustoni tiskannut. Mutta hammaslääkärini oli toista mieltä.

Hän siis löysi kielestäni piparkakkureunuksen. Monta vuotta sitten.

Siellä se on vieläkin. Jäin siihen uskoon, että leuat ja purukalusto on eri kokoa - siksi reuna on mitä on.

Noh. Vasta äskettäin luin, että se voisi olla pitkittyneen stressin merkki.

Mitäs siellä stressaat?

Niih.

Meni duuni.

Meni toimeentulo.

Meni usko tulevaan.

Joissain mutkissa, kuin huomaamatta, katosivat viereltä matkakumppanit nuoruus ja terveys.

Vaan mitä.

Noh.

Kieli pois kitalaesta, hei!

Jos alkaisikin katsella maisemia vaihteeksi kieli poskessa.

Reissuhan se on tämäkin.

Elämä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Outo, oudompi, alli.

Kuka kuvaa roskiskuntoisia kukkasia - saati postaisi niistä?

Somessa kuuluu olla aina kauniina virheettömässä ympäristössä. Ei mitään arkista.

Nuori ja tuore on kaunis ja sileä. Värikäs.

Vanha taas rosoinen ja hauras. Haalistunut.

Kun terälehdet alkavat putoilla ja kadottavat väriloistoaan, alta paljastuukin erilaisia sävyjä.

Jotain kaunista.

Niin kuin ihminenkin eri ikäisenä. Joka hetki kaunis.

Katso vaikka peilistä.

Se kaikki on elettyä elämää, hei. Haha!

Ai ei?

Kyllä on - ja ainakin tänään, vaikka jo vähän haalistuneena - oon paras minä ikinä! Pelkästään värien säilymisen takia ei ihmispolon kannata kryotekniikkaan panostaa.

Kaunista päivää sinullekin!

Kommentit (4)

Vierailija
2/4 | 

Oot ihana, jälleen😍
Itse pidän itsestäni enemmän kuin koskaan ennen ja toivottavasti huomenna vielä enemmän❤️
Hyvän jutun teit, jälleen. Kiitos.

Yhdessä aiemmassa postauksessani olin jo muka löytänyt tasapainon: "Queen. Olen oman elämäni Kuningatar isolla koolla. Siis koolla, ei koolla. Eikäku. Siis…Ahahahahahaaaa-ah." 

Painoindeksiä on vuosikymmenet pidetty tarkkana terveyden mittarina. Kunhan BMI on ok, niin kaikki on. Onpa iisii.

Vaan kun en oo neliö, hei! Kun oon se harteikas päärynä - niin mitäpä hyötyä olisi mitata, paljonko mua mahtuisi neliölle?

Päärynälle rasva kertyy enempi peffaan ja reisiin. Eikä oo niin pahasta - onpa pehmustetta, kerran jos toisen pyllähtelee Allikin liukkaalla kalliollaan. Hehhe. Omppu on se huonompi - jos hedelmistä pitäisi kroppa valita. 

Myönnetään, etten enää oo samaa kokoa kuin silloin ennen. Kuopuksen jälkeen oli tyytyminen eri numerolla alkavaan vaa'an lukemaan. Se vaan ei enää tipahtanut, vaikka muuten ihan timmissä kunnossa olinkin. Kroppa oli kuitenkin ihan oma.

Sitten viiskymppisten jälkeen meni takuu ja sitä rataa.

Mussa on kai joku vika. Joojoo. Eihän uskois! Lähes täydellinen pakkaus. Haha.

Syömishäiriössä oma kehonkuva on vääristynyt.

Niin mullakin, mutta sillai väärinpäin. En vieläkään ota ymmärtääkseni, etten enää oo ihan pieni päärynä.

Mutta.

Omasta mielestä en ihan mahdottoman isokaan, hei! Kilot on kertyneet sillai tasaisesti kuin salaa! Ne on löytäneet omat sopukkansa ja istuvat tiukassa. Varmaan siksi muutamankin kilon pudotus tuntuu olevan ihan mission I.

Silti kaikkiin kremppoihin on lääkärin vakiovastaus: "Laihduta. Painoa vähän pois." Varmaan hammaslääkärikin toteaa hampaiden voivan paremmin, jos posket vähän kaventuisivat?

Entäs, kun ne kaikki krempat tulivat jo silloin, kun olin vielä ihannemitoissa? Verenpaine kohisi korvissa. Uni oli mitä lie jo ajat sitten. Nivelet pamahtivat ihan omia aikojaan. Mitä kaikkea tässä matkalla on ollutkaan. Kaikenlaista. Mikä on syytä ja mikä seurausta? Kenpä tietäis sen.

Nytkö ne muka laihtumalla tyystin katoaisivat? Höpö höpö. 

Eri juttu on se, että olisi kiva mahtua muutamiin kaapissa salaa kutistuneisiin vaatteisiin.

SE voisi olla kivaa ja hyödyllistä.

 

Kommentit (0)

Jos on syntynyt 60-luvulla, saanut lapsen kolmenkympin jälkeen (lasketaanko myös ne alle kolmekymppisenä saadut?) ja yhdistää työelämän, kodin, vanhenevat vanhempansa – kuuluu voileipäsukupolveen.

Jaa?

Mitä se sitten on, kun käy töissä (on sentään niitä onnekkaita, joilla on edes joku työ), hoitaa koteja siellä ja täällä, huolehtii lasten - aikuisten ja -stuvan - elämää, hoivaa välillä lapsenlapsetkin. Omat vanhemmat sen sijaan jo huolenpidon ulottumattomissa. Anoppikin hoivakodissa vieraiden hoteissa.

Oma elämä? Hilluminen ja vapaus?

Mitä?

Näkkärisukupolveako tässä sitten ollaan?

Vähän kuivakkaa ja murenevaa…

Kommentit (2)

Musta hattara
1/2 | 

Kyllähän tässä iässä tosiaakin jo vähän murenee, milloin polvet,milloin pää...:-).
Silti pitää virtaa riittää,onneksi välillä voi oikaista vaikka sohvalle fundeeraamaan!

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat