Kirjoitukset avainsanalla työharjoittelu

Syksyn aikana olemme kuulleet, ettei mersua valoilla ohjata – vaan ratilla. Näyttää siltä, ettei yrityksiäkään  järjellä johdeta - vaan vuosikellolla. Ilmeisesti myös yt-neuvottelut on sijoitettu vuosikelloon. Ainakin niin säännöllisesti niistä uutisoidaan.

On trendikästä tuotteistaa työnhakijakin. Ole siis sekä yrittäjä että tuote, jonka kehityskulkua voi aikatauluttaa vuosikellon avulla.

Työttömän vuosikellossa budjetoinnin osuus korostuu:

Syyskuu. Työharjoittelu meni hyvin, uusi ammatti on näpeissä. Ohjelmistot on omaksuttu ja uusi termistö hallussa. Kehityshanke onnistui, budjetointi oli siis kannattava.

Mutta harjoittelupaikan organisaatiosta ei vaivauduta edes vastaamaan työhakemukseen.

Lokakuu. Lehdet putoavat puista ja samassa tahdissa myös putoilee muistista uusi, vasta opittu ammattitermistö. Budjettia on sopeutettava.

Marraskuusta maaliskuuhun – vuoden pimeimmän ja ankeimman ajan – mitataan tuotteen talvenkestävyyttä. Työ- ja koulutushakemusten hiontaa, CV:n päivittelyä, vaikkei se siitä mihinkään muutu. Jostain syystä tähän aikaan vuodesta ei tunnu sopivia koulutuksia alkavan.

Jossain vaiheessa tulee yksi ilmoitus. 500 työttömyyspäivää on kertynyt. Sitä tipahtaa työmarkkinatuelle. Tässä kohtaa vuosikelloa sarakkeessa lukee: Kela. Budjetti menee uusiksi. Jälleen.

Koittaa sekin onnellinen päivä, kun kuopus tulee täysi-ikäiseksi. Samalla tosin työmarkkinatuesta häviää lapsikorotus. Mistä löytyisi niin ohut höylä, millä budjettia vielä sopeuttaisi? Yhä.

Huhtikuu. Jos sattuu kuulumaan talven yli selvinneisiin, saattaa tulla valituksi johonkin uuteen työvoimapoliittiseen koulutukseen.

9 euron päivittäisellä kulukorvauksella pitäisi matkustaa ja syödäkin opiskelupäivän aikana. Lisäbudjetti ei kata edes pakollisia kuluja, eli budjettia on viilailtava. Taas.

Toukokuussa uskotellaan, että tästä se uusi ura lähtee nousuun. Lapsenlapset odottavat kesää.

Kesäkuu. Viimeistään nyt suomalaiset kömpivät koloistaan, ulkoilevat, mökkeilevät ja lomailevat. Lataavat akkujaan.

Mummi ei nyt kerkiä lapsenlasten seuraksi. Mummi on koko kesän työharjoittelussa. Palkattomassa työharjoittelussa. Budjettia on höylättävä. Ja taas.

Syyskuu. Uusi ammatti on näpeissä. Jälleen. Mutta harjoittelupaikan organisaatiosta ei vaivauduta edes vastaamaan työhakemukseen…

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat