Kirjoitukset avainsanalla uimahalli

Yli kolme vuotta sitten pohdin, josko vielä joskus löytäisin veteen.

Vihdoin. Kiitos kuuluu duunikaverille, joka ehdotti liikuntatreffejä. Ja duunille, joka on. Kaikilla ei oo. Edelleenkään. Työhyvinvointia. Ei sitäkään. Kaikille.

Tuttu kotihalli siinä. Ja niin kauan olen ohittaessani vain katsonut toisaalle.

Jo ovella tervehtii tuttu kloorin tuoksu. Muistoja, muistoja.

Aulassa on tapahtunut kuperkeikka - nii, täähän oli remontissa. Jonain vuonna.

Maksaminen onnistuu puhelinnumerolla. Metkaksi on mennyt. Silloin ennen oli paperilipukkeet nipussa.

Muovilätkällä kapulaportista läpi. Metkaksi on mennyt. Onneksi on kokeneempi kävijä oppaana.

Vaatekaappikaan ei lukitu ilman sitä muovilätkää. Metkaksi on mennyt.

Suihkun edessä seisoessa ei tapahdu mitään. Ei, vaikka miten lasken ja esittelen viittä sormeani, ihan niin kuin opaskuvassa. Ykskaks vesisuihku kastelee vieressä seisojan. Metkaksi on mennyt.

Vesi altaassa. Niin tuttu. Muistoja, muistoja.

"Juoksijoille" omat kaksi rataa! Ja silti juuri nämä hitaasti kiiruhtavat vaihtavat keskenään kipakoita kommentteja sääntöjen noudattamisesta. Metkaksi on mennyt.

Uimarit keskittyvät omaan rytmiinsä eikä sanoja tarvita. Muutama satanen saa riittää. Näin ens alkuun. Vieläköhän jaksaisi opetella uintitekniikkaa - taas kerran? Ans kattoo, sano.

Energiaa jäi altaaseen. Vähän huterin jaloin portaat ylös. Niin tuttua.

Kahvikupposen äärellä havahdun. Jotain tuttua. Kuin olisin ollut ennenkin.

Ja olenkin. Usein unissani täällä, tässä aulassa. Juuri näin päin käännetyssä. Niin tuttua.

Tätäkö se mun uneni tiesi?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ensin opin sukeltamaan. Veljen sukellusmaskin avulla aukesi uusi maailma kirkkaassa järvivedessä. Sitten opin uimaan.

Teininä innostuin lajista enemmänkin ja aloin käydä hallissa säännöllisesti. Uintikilometrejä kertyi. Paljon. Opettelin kuntouintitekniikan ja kuntouimareiden radalla edettiinkin vauhdikkaasti taukoja pitämättä.

Ei tarvinnut miettiä, onko tukka hyvin. Vanhoissa koulukuvissa näkyykin klooriveden vaikutus hiuksiin; ne lyhenivät ja hapsuuntuivat yhdessä vuodessa. Sepä ei haitannut. Kunto oli kova. Olin hyvä. Ja löytänyt elementtini.

Aikanaan tuli perhe. Lasten kanssa käytiin joskus hallissa, mutta eihän äitinä enää kerinnyt satasia uimaan, kun piti varjella jälkikasvua hukkumiselta. Kävi kuten monen äiti-ihmisen. Kuntoilu unohtui viimeistään arjen pyörityksessä.

Sitten hajosi selkä. Pääsin kuntoutukseen. Sieltä se löytyi uudestaan, oma elementti. Pärskien, välillä rataköysissä roikkuenkin, opettelin sitkeästi uudestaan uintitekniikan. Kuntokin parani taas kohisten.

Syntyi kolmas lapsi. Taas se unohtui. Tekniikka. Pelkkä ajatus pään upottamisesta veden alle alkaa hengästyttää. Nyt se kolmaskin on jo täysi-ikäinen. Taitaisi olla aika äidin lähteä halliin.

Lehdestä luin, ettei sekään ole enää niin yksinkertaista. Osaisiko tällainen ex-uimari enää edes käyttäytyä uimahallissa?! Onkohan nykyinen uimapukukaan standardin mukainen ja hyväksytty malli?

Ohjeita on seinät täynnään: Yhteis- vai yksityistiloissa, saunassa, suihkussa saa, ei saa, pitää... Älä sitä, älä tätä, mene, aloita tästä, ui tässä, juokse tuossa, kierrä vasemmalta, kaarra oikealle... Ettei vain olisi eri tahdissa. Eikä enää vain maalaisjärki riitä?

Jos erehdyksessä teen toisin kuin muut, varmasti tulee joku änkyräuimamaisteri kiekumaan, miten täällä kuuluu suorittaa uintia. Ettei vahingossakaan vain nauttisi vedestä elementtinä. Kun vihdoinkin olisi aikaa.

Myydäänkö missään ”keltanokka liikenteessä” –uimalakkeja?

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat