Kirjoitukset avainsanalla ilo

Kun kirjoittaa paljon, niin joskus kirjoitukseen livahtaa virseitä.

Niitä niin.

Varsinkaan luurin näppäimistölle mikään sormistani ei ole oikean kokoinen. Tekstiviestini saattaisivat olla mielenkiintoista luettavaa, ellen yleensä oikolukisi niitä ennen lähettämistä.

Kirjoitin taas tässä päivänä eräänä. Luin tekstin. Luin uudestaan.

Nauroin. Ihan ääneen. Eheheheheeeeee-h.

Viestini mukaan olen parhaillaan työilobarometrin kimpussa.

Siinä onkin tekemistä nyky-Suomessa. Saattaa olla muutamassakin työpaikassa hakusessa. Se.

Työolot kun ovat mitä ovat ikuisen tehostamisen puristuksessa.

Olen lähiaikoina menossa koulutukseen. Luin saamaani ohjelmaa.

Yhtenä aiheena on työhuvinvointi.

Taitaa joku muukin kirjoittaa ilmeisen paljon. :)

Hymyä päivääsi toivottaen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat