Kirjoitukset avainsanalla punainen

Puen päälle punaisen paidan.

Pesen punaista pyykkiä -päivä!

Ei ollenkaan niin paha, kuin ensin voisi kuvitella.

Sitä mukaa kuin pestävät hupenevat ja silitetyt lisääntyvät, tulee parempi mieli.

Tämä väriterapia saanee puoliskosta plus perheestä piirtyvät ”puutteetkin” pienenemään. 

Kommentit (1)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat