Kirjoitukset avainsanalla matonpesu

saa olla yksin ajatuksineen

luonnon läheisyydessä

mäntysuovan tuoksuessa

nähdessään työnsä tuloksen.

Olen siis onnellinen!

Eipä se paljon vaatinut. Luulin ennen, että enemmän olisi jotenkin parempaa.

Maltoin jättää osan matoista kotiin. Tunnen jo kehoni. Olkavarsi muistuttaa jo itsestään.

Homma meni heittämällä ohi kuntosalitreenistä.

Raittiissa ilmassa saivat osansa niin ojentajat kuin koukistajat, lähentäjät ja loitontajat. Vatsa ja selkä. Hartioista puhumattakaan.

Huvia ja hyötyä. Hyvä mä!

Taputan itseäni olalle. Sillä vähemmän kipeytyneellä kädellä. :)

Ihmetellä täytyy silti, miten aiemmin mummot ja mammat jaksoivat jynssätä matot melkein ruvelle. Itse tyydyn suihkimaan pehmeällä harjalla. En aio syödä matoiltani.

Vaan muutama vuosikymmen sitten 50+ oli jo elämänsä ehtoopuolella. Ei tarvinnut säästellä kroppaa enää?

Nykyisin tässä iässä vasta pohtii, miksi sitä isona ryhtyisi.

Vaikka mattopyykkäriksi? Hmmm.

 

En muuten ollut ihan koko aikaa yksin. Pari muutakin syyspesijää tuli paikalle. Ilmeisesti samoin aikein.

Suomalaisen onnea hakemassa.

Ei vaihdettu tervehdystä enempää sanoja.

Juttuseuraa kaipaavat mattopyykkärit kokoontuvat kesäisin.

Kommentit (0)

Siellä se on. Pesussa.

Ja sitten harjaus. Käännös. Lumetus. Harjaus.

Tadaa. Pesty.

Reallya tämäkin. J

Kommentit (0)

Koiraperheessä mattopyykkiä tuppaa tulemaan ympäri vuoden. Varsinkin, kun toinen alkaa olla dementikko - siis toinen koirista! ;) - eikä enää muista tultiinko ulos vai mentiinkö sisälle.

Ja nythän on loistava ilma pestä mattoja. Mattolaiturin korvatkoon terassi. Tulee sekin pestyä. Mäntysuovalla. Mikä tuoksu!

Mitenkö kuivuvat? Yöksi varmaan taas pakastuu. Ja hei, ennen kuivattiin talvipyykit vintillä pakkasessa. Hyvin kuivuivat.

Ja mikä tuoksu! Muistatko?

Kommentit (4)

Vierastelija

Mattojen pesu on terapeuttista puuhaa, varsinkin vanhanaikaisella mattolaiturilla. Ja se ihana mäntysuovan tuoksu !

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat