Kirjoitukset avainsanalla sukunimi

Kun astelin avioliiton satamaan, olisi ollut mahdollista ottaa kaksoissukunimi, väliviivan kera se toinen siihen oman jatkeeksi. En tahtonut. Etunimi on jo väliviivallinen. Ja se etunimi-sukunimi yhdistelmä olisi kuulostanut ihan lääkäriltä. Ei tullut lääkäriä. Eikä tuplanimeä.

Kouluaikana jo melkein ’kärsin’ pitkästä etunimestä. Koepapereihin ei millään mahtunut nimi kokonaan siihen monisteen ylälaidan viivalle. Käsialan koollakin oli tietysti vaikutuksensa. En ole ollut mikään pipertelijä. Ikinä. Vähintään se sukunimen –nen meni aina yli, marginaalin puolella. Tiedä, vaikka olisi vaikuttanut arvosanoihin! Epäsiistihän siitä kokonaisuudesta tuli heti. Ennen ensimmäistäkään vastausta.

Noh. Nykyään ei ole lapsilla tuota huolta. Eihän koulussa enää käsin paperille kirjoiteta? Eikä pian ylipäätään kokeitakaan pidetä. Eikä kyllä pystyttäisikään, kun pulpetit ja pöydätkin joutavat romulavoille. TV:stä katselin, kun jossain koulussa oli luovuttu pulpeteista. Sitten oppilaat istuivat hankalasti tuolin tai sohvan käsinojilla ja yrittivät kirjoittaa muistiinpanoja. Käsin. Vihkoihin. Tekisi mieleni käyttää urheilutermiä, meni vihkoon! Pöydätön koulu.

Mikä se aihe olikaan? Just. Nimilakia ollaan uudistamassa. Etunimiä saisi olla jopa neljä. Alkaa se Leevi & The Leavingsin biisi elää ihan oikeasti. Onko useampi etunimi turva pienen ihmisen? Vaikka itsellä on väliviivallinen nimi, en ole koskaan tullut tarkistaneeksi, onko minulla yksi vai kaksi etunimeä. Ettäjotta, aika monta väliviivallista nimiyhdistelmää siitä kertyisi, jos sellainen tulkittaisiin yhdeksi nimeksi. Vai kuinka.

Lapset voisivat saada myös molempien vanhempiensa sukunimen. Kätevää. Kunnes mennään sukupolvissa eteenpäin. Niin kuin elämässä on tapana mennä. Että Jonna Leena Minna Ritva Virtanen-Lahtinen Nieminen-Möttöläisen ja Vesa Ilmari Olli-Pekka Kalevi Laine-Hämäläinen Sääksmäki-Aaltolaisen lapsen nimi kokonaisuudessaan voisi olla vaikkapa Vilma Eveliina Amalia Jekateriina Virtanen-Lahtinen Nieminen-Möttöläinen Laine-Hämäläinen  Sääksmäki-Aaltolainen.

Just. Siinä ei enää edes sähköinen lomake pysy järjissään. Eikä ne viimeiset postinjakajat.

Voihan tietty olla, että sukunimiyhdistelmässä olisi jujua. Itse voisin ottaa nimeksi Repsonen. Oikein hyvin kuvaava nimi. Alkaa tässä repsottaa paikka jos toinenkin. Aivotoiminnasta puhumattakaan.

Hehee. Mukavaa päivää sinulle, lukijani.

Kommentit (5)

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Itse asiassa lakiin on tulossa rajoitus, että sukunimiä voi enimmillään olla kaksi. Onneksi. Hesarin artikkelissa mainitaan nimen olevan tärkeä osa identiteettiä. Lapsi, jolla on kaksiosainen sukunimi, joutuisi aikuisena kuitenkin valitsemaan, kumman vanhempansa nimen pitää avioituessaan, ellei sitten muita nimiyhdistelmiä ota käyttöön.  Miten se siis olisi parempi tai identiteettiä vahvistavampi kuin nykylaki?

Niminen

Norjassa, jossa kaksoissukunimeä jossain määrin käytetään, periytyy vanhempien sukunimestä käsittääkseni jälkimmäinen, isänisän(isänisänisän...) sukunimi. Eli jos äitini olisi Virtanen-Lahtinen ja isäni Niemelä-Koskela, niin sukunimeni olisi Lahtinen-Koskela. Mennessäni naimisiin Pelkonen-Heikkisen kanssa, sukunimekseni voisin ottaa Koskela-Heikkisen. Näin siis Norjassa, saa korjata jos olen väärässä.

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos kommentistasi 'Niminen'. Eri maissa käytännöt ja lait vaihtelevat. Jos noin Norjan malliin, niin tuossa on edes jokin kaava, jota vaikkapa sukututkijat voivat seurata. Vapaasti valittavat yhdistelmät niin tai näin saattavat todella aiheuttaa päänvaivaa. Uusperheet ovatkin sitten ihan oma tarinansa. Sitä täytyykin alkaa työstää! :)

Liisa
Liittynyt31.10.2015

Itsellenikin on aikanaan annettu nimilain puitteissa pisin mahdollinen rimpsu, ja väliviivalla olevan yhdysnimen viimeinen nimi oli sitten se puhuttelunimi ?

Kuinka ihanaa, jokaikinen kerta kun nimen perusteella kysyttiin, käytettiin ensimmäisenä olevaa nimeä, ei seitsemään kertaan alleviivattua puhuttelunimeä. Tai nimenhuudossa sain seliselittää että väliviivalla ja isolla alkukirjaimella.

Mieluimmin olisin määrittänyt identiteetin jotenkin muuten kuin selostamalla väliviivan paikkaa, ja kertomalla että tunnistan sen viimeisen sieltä litaniasta.

Kun menin naimisiin, ja otin puolison (pitkän) sukunimen, muutin lopulta etunimet oikeaan järjestykseen. Ja pudotin ylimääräiset pois.

Lapsille ollaan harkittu nimet niin että ensimmäinen etunimi on käytössä.

Ja hassua kyllä, kun siskollani on samantapainen nimihistoria kuin minulla, lapseni luulevat että on tavallista että vaihdetaan aikuisina nimiä ?

Erikoisetkin nimet on sinänsä jees, jos se on oikeasti ensimmäisenä. Eikä tarvitse tavata kirjain kirjaimelta ?

Alhaalla laaksossa elämä soljuu rauhallisesti. Haavikko siellä lehtiään havisuttaa. Joki vierellä virtaa vuolaana. Kosken partaalla jo kuohuu.

Kaikki Laaksot ovat siis rauhallisia. Haavikot varmaan arkoja kuin jänikset. Joet jotain itkuherkkiä, koska niin vuolaasti tuntevat. Entä Kosket – raivokkaasti elämään tarraavia ja kaikesta ison äläkän nostattavat.

Siis jos sukunimi määrittelisi luonteenkin.

Voiko se niin olla? Varsinkin, kun naiseläjillä vieläkin usein nimi vaihtuu avioliiton satamaan lipuessa.

Ihan itse keksimäni teoria saattaa kuitenkin pitää paikkansa. Ainakin minun kohdallani on käynyt, että rauhallisesta (teinivuosien kamut, älkää paljastako totuutta ;), pliiiiis!) pienestä laaksosta on muotoutunut täsmälleen Kamalan Luonnon (se sarjakuva Hesarissa) kettu.

Kyllä kyllä. Se kettu on enemmän tai vähemmän sekaisin – milloin onnesta, milloin epätoivosta. Luulee rauhoittuvansa ja seuraavassa hetkessä jo juoksee pitkin mäkiä hihkuen ilosta – vaikka itkeä pitäisi. Odottaa elämässä jotain tapahtuvan ja kun niin vihdoin käy – ei tiedäkään, onko se pelkästään hyvästä.

Jaa, niin ketun nukkumistavat? Niin. Kun mieli säntäilee vielä nopeammin kuin jalat...

Ja minä kun ketuksi muutuin vasta papin aamenen jälkeen.

Vai elämäkö se sittenkin on muovaillut? ;)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat