Kirjoitukset avainsanalla kettu

Kaimani elukkamaailmasta. Katsoo vain kuvaajaa, ei jolkottele mihinkään. Liekö kinttunsa telonut? Niin taas osui ja upposi. Ihan on kuin eräs toinenkin citykettu.

Päivänä eräänä piti lähteä kaupunkiin.

Maaseudun hiljaisuudessa rauhoittunut ja vähän villiintynyt citykettu pohti, miten se tapahtuikaan. Piti mennä ajoissa uinumaan. Piti herätä hyvissä ajoin. Oikeasti citykettu vahti kelloa jo pari tuntia ennemmin. Niin on harvinaista ja jännittävää käydä kaupungissa.

Lippusovellus oli vanhentunut. Eikö se jo kesän alussa tullut uusituksi? Ei voi muistaa. Äkkiä uutta lataamaan. Aamulla varhain pelkästään oman nimen muistaminen tuotti tuskaa, saati numerosarja. Jaa niin, sehän on oma työluuri. Ilmankos tuntui etäisesti tutulta. Haha.

Pysäkillä pohditutti, milloin nysse tulisikaan. Kulkuneuvossa mietitytti, olikohan ikkunapaikka ollut sittenkin varattu seuraavan pysäkin yrmylle. Maisemat vilisivät silmissä. Ajatukset sitäkin nopeammin.

Yksinkö sitä loikkisi kadunkulmia nuohaten? Ei. Kyllä kaupungissa riittää nuohaajia joka kulmaan. Yksinään hopottavia huutajia. Näkymättömiin luureihinsa huhuilevia.

Perillä käy kuhina. Villiksi ja vapaaksi itseään luullut on ihmeissään. Voiko näin paljon ihmisiä olla? Ei ollut maaseudulla tällaista edes parhaaseen markkina-aikaan.

Pitää ahtautua samaan tilaan yhtä aikaa. Elukka siinä kuonolleen kupsahtaa.

Miksei kukaan varoittanut portaista? Ei sovi rakennettu ympäristö villiintyneelle.

Sairaalan päivystyksessä hoitaja tunnisti luontokappaleen. Pyöritteli ketun tuoleineen aulaan odottamaan. Siihen pölyyntyneen limoviikunan katveeseen. Melkein kuin kotiin, metsään?

Loppuipa cityketulta kiire.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ei ei ei. Vielä kerran EI!

Paiskaan sudin pöytään ja kävelen hallista ulos. Pikkulinnut vaikenevat jälleen oksillaan.

Onneksi voin viilentää tunteitani olut- ja viinikellari Gray Foxin nurkkapöydässä.

Siinä ainoassa.

Kerrankin täällä tarkenee ilman toppatakkia. Väliovet pitää vetää kiinni, ettei helle hyökkää nurkkiin. Ainoa miinus on kosteus. Stidit syttyy heikosti.

Lopulta yksi stidi suostuu palamaan hetken. Tiiliseinien sisällä turvallisesti. Vedän henkeä ja päätän antaa piirongin olla vähän aikaa keskenään. Miettiköön tekosiaan. Hmph!

Siitä piirongista tosiaan joskus toiste. Ehkä. Kunhan tokenen. ;)

Kommentit (2)

Alhaalla laaksossa elämä soljuu rauhallisesti. Haavikko siellä lehtiään havisuttaa. Joki vierellä virtaa vuolaana. Kosken partaalla jo kuohuu.

Kaikki Laaksot ovat siis rauhallisia. Haavikot varmaan arkoja kuin jänikset. Joet jotain itkuherkkiä, koska niin vuolaasti tuntevat. Entä Kosket – raivokkaasti elämään tarraavia ja kaikesta ison äläkän nostattavat.

Siis jos sukunimi määrittelisi luonteenkin.

Voiko se niin olla? Varsinkin, kun naiseläjillä vieläkin usein nimi vaihtuu avioliiton satamaan lipuessa.

Ihan itse keksimäni teoria saattaa kuitenkin pitää paikkansa. Ainakin minun kohdallani on käynyt, että rauhallisesta (teinivuosien kamut, älkää paljastako totuutta ;), pliiiiis!) pienestä laaksosta on muotoutunut täsmälleen Kamalan Luonnon (se sarjakuva Hesarissa) kettu.

Kyllä kyllä. Se kettu on enemmän tai vähemmän sekaisin – milloin onnesta, milloin epätoivosta. Luulee rauhoittuvansa ja seuraavassa hetkessä jo juoksee pitkin mäkiä hihkuen ilosta – vaikka itkeä pitäisi. Odottaa elämässä jotain tapahtuvan ja kun niin vihdoin käy – ei tiedäkään, onko se pelkästään hyvästä.

Jaa, niin ketun nukkumistavat? Niin. Kun mieli säntäilee vielä nopeammin kuin jalat...

Ja minä kun ketuksi muutuin vasta papin aamenen jälkeen.

Vai elämäkö se sittenkin on muovaillut? ;)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat