Kirjoitukset avainsanalla Kamala Luonto

Alhaalla laaksossa elämä soljuu rauhallisesti. Haavikko siellä lehtiään havisuttaa. Joki vierellä virtaa vuolaana. Kosken partaalla jo kuohuu.

Kaikki Laaksot ovat siis rauhallisia. Haavikot varmaan arkoja kuin jänikset. Joet jotain itkuherkkiä, koska niin vuolaasti tuntevat. Entä Kosket – raivokkaasti elämään tarraavia ja kaikesta ison äläkän nostattavat.

Siis jos sukunimi määrittelisi luonteenkin.

Voiko se niin olla? Varsinkin, kun naiseläjillä vieläkin usein nimi vaihtuu avioliiton satamaan lipuessa.

Ihan itse keksimäni teoria saattaa kuitenkin pitää paikkansa. Ainakin minun kohdallani on käynyt, että rauhallisesta (teinivuosien kamut, älkää paljastako totuutta ;), pliiiiis!) pienestä laaksosta on muotoutunut täsmälleen Kamalan Luonnon (se sarjakuva Hesarissa) kettu.

Kyllä kyllä. Se kettu on enemmän tai vähemmän sekaisin – milloin onnesta, milloin epätoivosta. Luulee rauhoittuvansa ja seuraavassa hetkessä jo juoksee pitkin mäkiä hihkuen ilosta – vaikka itkeä pitäisi. Odottaa elämässä jotain tapahtuvan ja kun niin vihdoin käy – ei tiedäkään, onko se pelkästään hyvästä.

Jaa, niin ketun nukkumistavat? Niin. Kun mieli säntäilee vielä nopeammin kuin jalat...

Ja minä kun ketuksi muutuin vasta papin aamenen jälkeen.

Vai elämäkö se sittenkin on muovaillut? ;)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat