Kirjoitukset avainsanalla varhaiskasvatus

Radiosta kuulin taas uutisen. NYT on oikein tutkitusti todistettu, että kotihoidetut lapset ne vasta vaikeita ovatkin. Eivät opi olemaan. Äidin helmoissa kasvaneet. Ettäs kehtaavatkin, äidin lellikit!

Kylläkyllä.

Itsekin kuulun tähän joukkoon. 60-lukulaisena ja kuopuksena olin tietenkin kotiäidin lellikki. Huoletonta oli lapsosen elämä. Ei huolta huomisesta. Eikä mua edes kasvatettu. Sanovat vanhemmat sisarukset. Heh. Nuorimpana sitä saikin sitten erilaista ”kasvatusta”.

Aiheutimmeko enemmän huolta ja kustannuksia yhteiskunnalle kuin työssäkäyvien äitien lapset? Mitäh?

Oman esikoisen lykkäsin hoitoon heti äitiysloman jälkeen, alle 1 vee. Voi pientä. Vaan muuta mahdollisuutta ei ollut 80-luvun alussa. Seuraavat pidinkin lähelläni 3-vuotiaiksi. Ja siitähän saan maksaa. Loppuikäni. Se eläkekertymä, hei. Ettäs kehtasin.

Tuliko esikoisesta yhteiskuntakelpoisempi ja vähemmin kustannuksin kuin näistä myöhemmin syntyneistä? Mitäh?!

Se on, hei, noususuhdanne taas. Mistäkö huomaa?

Noh. Nyt äidit komennetaan eri verukkein kipin kapin töihin sieltä sohvalta makoilemasta! Uusi tutkimus ilmoittaa NYT totuutena: Jo parivuotias taapero tarvitsee hälinää ja hyörinää ympärilleen aamusta pitkälle iltaan. Kognitiiviset taidot siinä kehittyvät. Eihän sitä muuten opi olemaan! Lapsi kun ei kehity siinä äidin helmoissa yhteiskuntakelpoiseksi.

Vaan kunhan tulee taas notkahdus talouden käppyröissä, niin johan taas huudetaan äidit kotiin lapsiaan hoivaaman. Pois sieltä työelämästä, miesten työpaikkoja viemästä!

Ja sehän se on tärkeintä. Että talous.

Vähän ikäväähän sekin on, että lapset ovat yksilöitä. Ihan jokainen. Kuten myös vanhempansa.

Jospa kuitenkin

 – nykyhetken kulunein sana – valinnanvapaus – saisi toimia edes tässä kohtaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Taas päivänä jonain erehdyin katsomaan uutisia. Taisin lukeakin niitä. Se on virhe. Lähes aina se on virhe. Silti syyllistyn siihen päivittäin. Voi mua tyhmyriä. Tieto lisää tuskaa.

Oppivelvollisuutta ehdotetaan pidennettäväksi.

Okei.

Ei ehkä ollenkaan paha – 15-kesäinen on ihan liian keskeneräinen päättämään tulevaisuudestaan. Totta. Sääliksi käy nuoria, jotka räpiköivät teinivuosina koulunsa miten kuten läpi. Ja sitten tipahdetaan tyhjän päälle. Hyvä olisi, jos tukea saisi vähän pidempään. Että nykyisin niin kovaan työelämään voisi päästä jotenkin pehmeän laskun kautta.

Ammattikoulutusta ollaankin työntämässä yrityksiin. Noh. On siinä puolensa. Mutta myös vaaransa. Siitä ehkä toiste.

Mutta se uutinen olikin, että nyt halutaan pidentää koulu-uraa sieltä alkupäästä.

Voi miksi?

Opetusalan ammattilaiset sitten pohtivat töllön ruudulla, että sitten pitäisi ottaa kouluihin lastenhoitajia opettajien rinnalle työskentelemään. Voi miksi?

Ymmärrän kyllä, että tietyissä kehitysvaiheissa lapsi suorastaan imee itseensä tietoa ja uusia taitoja. Oppiminen tapahtuu kuin leikiten. Siinäpä se.

Miksei se saisi tapahtua jatkossakin leikiten? Siellä päivähoidon puolella. Pienissä ryhmissä. Hallitusti. Miksi se oppiminen olisi oikeanlaista vain kouluissa?

Miksi lapset pitäisi työntää entistä aikaisemmin entistä levottomampiin kouluihin – kun on jo olemassa laadukas päivähoitojärjestelmä – ja käsitykseni mukaan sen sisään ympätty varhaiskasvatus.

Ja miksi, voi miksi lapsi ei saisi jatkaa työtään, jonka parhaiten osaa?

Leikkiä. Kehittyä. Rauhassa.

Eikö sen jälkeen ehtisi ihan hyvin sen ’oikean’ oppimisen äärelle – kun kypsyyttä olisi riittävästi? Sääliksi käy lapsia, jotka ryytyvät jo nyt ensimetreillä hälinään ja liian aikaisin asetettuihin vaatimuksiin pärjäämisestä itse. Jo nyt ekaluokkalaisen pitääkin yks kaks osata huolehtia itsestään, tavaroista, vaatteista, läksyistä, koulumatkoista.

Ja sitä autorallia vaille koulujen ympäristössä, kun näitä vielä pienempiä ’koululaisia’ vanhemmat kuskailisivat aamuisin.

Voi miksi?

Kommentit (2)

Nuttu nurin onni oikein
Liittynyt30.8.2015
1/2 | 

Ei missään tapauksessa, jos tältä opelta kysytään. Suomessa on juuri ideaali koulunaloittamisikä, sitä ei kannattaisi mennä sotkemaan. Ja mulla oli muuten sama Aapinen aikoinaan, jos kuva on omastasi! 😄

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat