Kirjoitukset avainsanalla isänsä tytär

Ei ole omena kauas puusta pudonnut.

Juu, ei.

Putosin kerran ihan oikeasti puusta. Isän kasvattamasta omenapuusta. Roikuin oksasta kuin Tarzanin Jane konsanaan.

Sormien nivelet venähtivät sen verran, että tulipa opeteltua vasemmalla kädellä kirjoittamista kuin syömistäkin hetken aikaa.

Isä syntyi heinäkuussa 1917, tuolloin ei vielä vapaaseen itsenäiseen Suomeen. Maailma muuttui kovin paljon hänen elinaikanaan. Ja hänellä oli vahvat mielipiteet asiasta kuin asiasta. Niitä sai lukea milloin Hesarista, mutta useammin paikallislehdistä.

Viimeiset kuukautensa isä piti majaa Ilveskodissa, Hämeenlinnassa. Huhtikuussa 2015 mekastettiin taas kerran käytävä raikuen. Hänen kuulonsa oli kovin vaihteleva – yleensä siis huudettiin.

’Joko kävit äänestämässä?’ karjahtelin. Hän, joka oli aina ollut kiinnostunut politiikasta ja osallistunut itsekin kunnallispolitiikkaan, katsoi minua hölmistyneenä. ’Ei oo kukaan tullu sanomaan. En taida viittii. Ketäs mä äänestäisin?’

Kotimatkalla tuumin puoliskolle, ettei ole Pappa oikein oma itsensä, kun ei sotimalla varmistettua oikeuttaan vapaaseen äänestämiseen käytä.

Tapaamisemme jäi viimeiseksi. Kymmenen päivää myöhemmin isä kuoli.

Kaikilla ihmisillä on mielipiteitä. On ihmisiä, jotka myös ilmaisevat ajatuksiaan. Kuka kirjoittamalla. Jotkut puhumalla.

Sitten on vielä ihmisiä, jotka kuvittelevat muiden olevan kiinnostuneita niistä.

Olenhan isäni tytär. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat