Kirjoitukset avainsanalla sokeri

Hah. Mielenlujuudessani ei ole mitään! vikaa. Ei myöskään ruokaympyrässäni. Ei elintavoissani. Ei niin missään, mihin voisin jotenkin itse vaikuttaa.

Syyllinen on löytynyt. Sen tyypin nimi on Reseptori. Ja ennen kaikkea sen tyypin luistaminen hommistaan.

Tai ainakin jengin väheneminen. Tai jotain.

Samaistuin heti hiiriraukkoihin, joita käytettiin koekaniineina. Eikäku siis -hiirinä.  Ja sitten niiden liikkuminen väheni. Ei siksi, että ne oli kaniineja! Eikäku siis hiiriä edelleen! Eikä siksi, että liikkuminen olisi vaikeampaa lihomisen takia. Ei ei.

Vaan siksi, että ne tyypit, Reseptorit, olivat ottaneet hatkat. Ja siksi dopamiinieritys aivoissa kärsi. Ei ollut enää riittävästi alustoja, mihin kiinnittyä.  Dopamiini taas vaikuttaa liikkumiseen ja mielihyvän syntymiseen.

Ja siksi liikunta ei aiheuttanutkaan mielihyvää kuten aiemmin. Hoikkana hiirulaisena.

Ja siksi passiivisuus ja liikunnan väheneminen johti lihomiseen. Eikä se, mitä tuli syötyä.

Mistä tiedän tämän?

Noh.

Hesarissa oli Tiedon jyvät -osiossa artikkeli. Sopii mulle. Että asiat selitetään lyhyesti.  Ja siitäkin poimin vain sen, mikä sopii mulle.

Entiselle hoikalle hiirulaiselle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

EL
1/2 | 

Kiitos. Tämä selvensi miksi söin eilen kahvin kera 7 minipullaa kun tarkoitus oli maistaa se yksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lupasinko jättää menneet taakseni?

Silti katse tuntuu olevan usein peruutuspeilissä. On jo kertynyt aika paljon muisteltavaa.

Postauksissani tulee varmasti olemaan matkoja menneeseen jatkossakin. Jos toisinaan pidän katseeni eteenpäinkin. Ja ihmettelen samalla, mihin maailma on menossa.

Tammikuussa ollaan taas itsekurin äärellä.

Syksy hujahti työn ja sohvan väliä rampatessa, ettei salille kerinnyt. Muka.

Noh, ihan oikeastikaan ei iltaisin oikein aikaa ollut. Työhuoneelta lompsiessa kello näytti iltaseiskaa aika usein. Sohvan kutsu oli voimakkaampi. Myönnetään.

Salille siis. Kalenteriin päivät etukäteen, niin lipsua ei voi. Jos kamut peruu, on mentävä keskenään.  Ei auta itku.

Salikortti on näet käytettävä nyt – ettei syksyllä ladatut eurot mene hukkaan. Siihen ei ole varaa.

Hyvä pakkokeino. Pihiys. Hahaa.

Tammikuu on myös jälleen t-i-p-a-t-o-n.

Nollalinja tekee ihan hyvää.

Joku (varmaan valtiovarainministeriöstä - pelkäävät siellä verotulojen pienenevän!) netissä väittää, että tipattomuus voi olla riskikin. Hah. Uskoo, ken haluaa. En ajatellut läträtä tammikuun jälkeenkään.  Pysyttelen kohtuuden rajoissa.

Silti voin olla myös kokonaan ilman. Nollilla.

Paljon enemmän vaatisi täydellinen sokerittomuus. Eiiiiiiiih!

Onneksi sokerivero alenee! ;)

Jokaisella meillä on heikkoutemme. Eikö?

Kommentit (3)

Vierastelija
1/3 | 

Tällä alkaa se kammoksumasi sokeriton tammikuu....työporukan kanssa yritetään yhdessä, kun on edelliset 2kk vedetty suklaata kaksin käsin ?

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat