Kirjoitukset avainsanalla ujous

Luonnossa värit toimivat viesteinä milloin kumppanille, toisinaan viholliselle. Eläimen vahva väritys saattaa viestiä myös vaarasta. Tai vale- sellaisesta.

Kun kameleontti häviää vihreän lehden pinnalle huomaamattomaksi, se johtuu mielialan muutoksesta. Se suojautuu. Tai jää vaanimaan saalistaan. On kyse elämästä ja kuolemasta.

Kun ihminen vaihtaa väriä kuin kameleontti, se yleensä herättää hilpeyttä kanssaihmisissä.

Mä kuulun niihin.

En hilpeisiin. Vaan kameleontteihin. Oon aina kuulunut.

Pienenä olin ujo. Mikä tahansa huomion kiinnittyminen oli tuskallista. Kamalaa.

Oon koko ikäni punastellut. Enimmäkseen ihan syyttä. Vaalea ihoni vain paljastaa mielialan muutokset oitis. Pokerissa olisin huono. Tosi huono.

Nykyisin punastelen myös rikkoutuneen termarin takia.  Se on ihan oma juttunsa.

Mutta joo. Puhuessani, innostuessani, epävarmana, vihaisena – mitä ikinä – kaula ja dekoltee, jopa yläselkä, laikuttuu.

Se on mun ’juokse tai kuole’ -reaktio.

Eikä siihen voi vaikuttaa.

Paitsi se ymmärtämätön kanssaihminen, joka hihkaisee – Hei, sä punastuit! Ihhihihiiiiiii.

Mitä silloin tapahtuu?

Noh.

Puna poskilla syvenee.

Nolottaa.

Enemmän sen toisen puolesta.  ;)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat