Kirjoitukset avainsanalla kotivara

Survivalistit ennakoivat tulevaa tuhoa. Kuin katastrofielokuvissa. Nykymeno ei voi jatkua loputtomiin. Teollinen yhteiskunta tulee tiensä päähän, jos sähköntuotanto sakkaa ja polttoaineiden loppuessa liikenne pysähtyy.

 

Tulee hiljaista.

Miten talot lämmitetään? Missä ruoka säilytetään? Tai mistä ruoka ylipäätään saadaan? Mistä saadaan vaatteita, lääkkeitä, koneita, varaosia, tarvikkeita, jos teollisuus menee polvilleen? Mitä me silloin teemme?

Pelottavaa edes ajatella.

On kuitenkin ihmisiä, jotka ajattelevat. Ja varautuvat.

Survivalistit valmistautuvat siihenkin, että koko nykyinen yhteiskuntarakenne romahtaa. Omavaraisuus ja toisaalta yhteisöllisyys olisi pakko eikä vain trendijuttu. Joillain olisi pottumaa, joillain toisilla kyky ja mahdollisuus käydä kalassa tai metsällä. Jotkut osaisivat lääkitä luonnon keinoin. Jotkut valmistaa tarve-esineitä.

Oravannahkakauppa menisi heittämällä ohi bitcoineista. Luurilla voisi viskata vesilintua. Saisi edes ruokaa. Jos osaisi tehdä sitä. Siitä tirpasta.

Vaikket täyttä katastrofia odottaisikaan, tiedätkö, mitä kotivara tarkoittaa?

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö on listannut, mitä jokaisesta kodista pitäisi löytyä mahdollisen poikkeustilan varalta. Pitäisi pystyä varaamaan ruokaa ja juomaa vähintään kolmen vuorokauden tarpeen verran. Jopa viikon tarpeet. Martat, nuo iki-ihanat järkinaiset, osaavat neuvoa. (Marttoihin kuuluu muuten miehiäkin. Kuulemma.)

Jos sähköntuotanto häiriintyisi, ruuan pitää olla säilyvää, kuivamuonaa ja säilykkeitä. Jos ei voi lämmittää ruokaa, niin sellaisenaan syötävää. Mutta pelkästään ruoka ei riitä.

Vettä tarvitaan 2-3 litraa per nenä vuorokaudessa. Juomavedeksi. Lisäksi vettä myös peseytymiseen. Joditabletteja. Särkylääkkeitä. EA-tarvikkeita. Säännöllisen lääkityksen vara.

Pitäisi olla paristokäyttöinen radio. Ja toimivat paristot. Ne oikeankokoiset. Ja oikea määrä. Ehkä varaparistotkin. Taskulamppu. Ja siihen paristo. Ja polttimo. Ja vara-. Kännykän varavirtalähde. WC- ja talouspaperia. Kosteuspyyhkeitä (vauvan peffapyyhkeitä saa isoja pakkauksia, hyviä ja huokeampia). Tulitikkuja, kynttilöitä. Kannellisia astioita vettä ja elintarvikkeita varten.

Noin niin kuin alkajaisiksi.

Jos perheessä sattuu olemaan pieniä lapsia, listaan tulevat vielä vaipat, voiteet jne. Erityisruokavaliota noudattavat tarvitsevat sopivia elintarvikkeita. Lemmikkiperheissä eläimetkin pitää muistaa. Maatilojen tarvelistaa en ala edes arvailla.

Huh.

Onko teillä kotona kotivara? Nyt?

Meiltä ei ihan kaikkea löytyisi. Jos tilanne tulisi päälle. Nyt.

On yksi tarvike, jota minun ei tarvitse hankkia, jos satun olemaan Hämeessä sillä hetkellä.

Sodan kokeneet vanhempani osasivat varautua. Tai ehkä se oli tiedostamatonta.

Perin niitä. Ja tulen jättämään niitä seuraaville sukupolville.

Edellyttäen, että pysyvät kuivina.

Tulitikut.

Pitäisikö tästä olla huolissaan?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Meillä on 3 purkkia tonnikalaa, pussi sarvimakaronia, 1 pieni kivennäisvesipullo. Tortillapussi ja salsapurkki. Muut ruoat pilaantuvat jos jääkaappi ei toimisi. Fikkari ja heikot paristot. Tulitikut ja sytkäri. Fonduepata ja siihen tuliosa. Täytyy harkita pientä täydennystä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat