Kirjoitukset avainsanalla risto räppääjä

Ei! Älä koske! Ei saa viedä! Ei saa ottaa! Ei saa mennä! Pois jaloista!

Minua katsotaan milloin alta kulmain, milloin ilkikurisesti virnistäen. Leuka alkaa väpättää. Tai saan vastaani heleän hihityksen.

Tihulointi jatkuu.

On kokeiltava, mitä saa, mitä ei saa tehdä. On ihan pakko. Röyhelömekko vilahtaa milloin eteisen, milloin  kellarin ovella.

Isompaa pientä on kiva härnätä. Sohia luettavaa kirjaa. Viskoa leluilla. Töniä tyynyillä. Eihän siitä muuten saa vastusta! Siis leikkikaveria. ’Huomaa minut!’ huutaa tihuloitsija. Äänettömästi. Tai ei. Isoon ääneen aika useasti. Eri sanoin vain.

Isompi pieni hermostuu. Kohta koko talon täyttää kimeä huuto. Tihuloitsijan. Sai, mitä halusi. Huomiota.

Pienen ihmisen päivään mahtuu monta eitä.

En mitenkään ehdi, pysty, kykene pysymään vikkelien jalkojen ja sormien vauhdissa. Vaikka koti on periaatteessa lasten kestävässä tilassa. Silti.

ÄLÄ purista sitä! Saan hiuksenhienosti pelastetuksi raa’an kananmunan pienistä hyppysistä. Se on ainoa ja tarvitsen sen ruokaan! EI saa ottaa!

Samassa ovi kolahtaa ja seuraavaksi tapaan pienen ihmisen toiletin puolelta. Jauheliha jää käryämään pannulle. Onhan hampaat pestävä. Mutta miksi juuri nyt? Eikä tahnalla olisi tarvinnut puhdistaa lavuaaria. Pesin sen jo aamulla.

Nälkäkin olisi jo. Mekko heilahtaen pikkupiika nappaa hyllyltä pinon lautasia. EI niitä! Saan napatuksi kiinni ennen kohtalokasta sirpalesadetta.

Taas minua katsotaan otsatukan takaa. Tihuloitsijahan halusi vain auttaa.

Saunaan lähdettäessä isompi pieni onkin pihalla. Ei, en pääse avaamaan varaston ovea. Pienempi pieni koluaa jo löylyhuoneen ovella. Vaikka äsken, nanosekunti sitten, kielsin menemästä saunaan yksin! Aaaargh.

Isompi pieni joutuu välikappaleeksi. Sisään ja heti! Saunaan tai sohvalle! Eihän tästä tule mitään!

Miten olen aikaisemmin ehtinyt ja kerinnyt?!

Vesi rauhoittaa. Jokaisen. Saunominen sujuu leppoisasti. Kukaan ei hosu, ei juokse eikä huuda. Eikä liukastu märällä lattialla.

Kuljen noin viisi askelta jäljessä kellarista ylös.

Pienemmän pienen saunajuoma on jo olohuoneen lattialla. Oih. Ei se mitään, vahinkoja sattuu. Onneksi juomaa jäi vielä tölkin pohjalle.

Istutaan sohvaan vierekkäin. Limittäin. Sylikkäin. Katsotaan elokuvaa.

Risto Räppääjässä aikuiset erehtyvät luulemaan ’on elämä rankkaa’

vaan Risto tietää paremmin ’elämä ei ole hassumpaa’.

.

.

Otsikon kysymykseen vastaan, kun koti on jo hiljentynyt.

Tihulointi on sittenkin mahdollisuus – oppia ja kehittyä.

Sekä pienen ihmisen että vierellä kulkevan aikuisen.

 

ps. Tihulointi on ihan superosuva ilmaus sille tahattomalle touhuamiselle, jossa sattuu ja tapahtuu. Aika usein. Pienten äidiltä opin. <3

 

Kommentit (3)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat