Kirjoitukset avainsanalla sandaalit

Muistatko tarinan Tuhkimon tinakengästä, jossa kerroin kirjeestäni suutarille?

Itse tarinahan oli mielikuvituksen tuotetta. Mutta sellainen kirje on ollut oikeasti. Joojoo. Muisti oli pyyhkinyt sen jo omista tiedostoista aikaa sitten. Kamu kerran puhui siitä. Muisti yhä.

Mä muistan yhä ne sandaalit. Puinen pohja ja korko. Sellainen siro korko. Ei mikään kiila siihen aikaan. Ne kiilat oli sitä ennen. Ja nyt taas. Oon tuskaillut vuosia, kun kaikki käyttökelpoiset ja silti kauniit sandaalit osoittautuvat lähemmin tutkittaessa kiilapohjakengiksi. En haluu!

Mutta ne sandaalit. Ruskeaa nahkaa, taisi olla pakotettu aurinkokuvio jalkapöydän päällä. Ihanat. Kauniit. Oisko olleet italialaiset? Stadista ostin kesän alkumetreillä. Vaan voi kurjuutta. Jotain niille tapahtui. En muista varmasti, oliko se heikko kohta korko vai nilkkaremmi. Senkin on muisti pyyhkinyt pois.

Noh. Kannoin kengät kauppaan. Myyjätär lausahti jotain

- Joo-o. Vaihdetaan. MUTTA. Vain kerran. Jos nyt valitset saman mallin, uutta vaihtoa ei enää tule.

Mitähän tohon kuluttaja-asiamies nykyään sanoisi? Viallinen tai heikko tuote kai pitäisi vaihtaa riippumatta siitä, kuinka monta sekundaa samalle asiakkaalle osuu. Vai kuinka?

Elämässä pitää uskaltaa tehdä päätöksiä. Otin siis riskin. Tietoisesti.

Ja kävelin taas onnellisena ihanilla uusilla kesäsandaaleillani. Nautin kesäpäivistä. Kunnes.

Taisi olla se nilkkaremmi. Naps. Liian ohkaiseksi suunniteltu. Ja liian pehmeää nahkaa. Voi surku! Vaan eipä huolta. Lähinurkilla oli käsityöläinen. Suutari. Joka lupasi korjata sen tuotapikaa.

Noh. Jatkon jo tiedätkin?

Se siitä sandaaliparista.

Kokonaan toinen tarina onkin seuraava.

Eccoilua

Kävellään paljon. Silloin kun kävellään. Siksi tuli ostettua kerrankin kunnolliset. Vaikka yyteet taisivat olla jo päällä vai liekö vielä kulman takana vaanimassa? Muisti on senkin pyyhkäissyt. Armelias muisti. Onpa ainakin hyvät kengät kilometritehtaalle lähtiessä. Hehe.

Kauniit oli nekin. Metallinhohtoa sisäpohjissa. Kapeat nahkaremmit. Mutta sellaiset asialliset silti. Tarjouksessakin olivat.

Yyteet meni. Ja kilometrejä kertyi. Vuosia kului. Oltiin sitten työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Kesä alkoi. Lounastauolla katseltiin toistemme kenkiä.

- Ai sullakin on.

- Joo.

Vähän kuin häpeillen – miksihän?

Kuin puolustellen toisteltiin jokainen, että on ostettu silloin, kun oli vielä varaa. Aikuiset naiset! Joilla totisesti oli ollut jo oikeus ostaa ansaitsemillaan rahoillaan vähän laatuakin. Hei.

Vuodet viskasivat meidät eccoilijat tahoilleen. Toivottavasti takaisin töihin. Edes jonkinlaisiin.

Laatukengät ovatkin palvelleet niin kilometritehtaan, työ-, kuin vapaa-ajan matkoillakin. Vaan laatukin kuluu, kun vuosia tarpeeksi kertyy. Kävi mielessä jo viskata vesilintua niillä. Vaan ei. Sattuu se viskominen. Alli sen tietää.

Löytyi vihdoin uudet. Ihanat. Vaan voi ja ei! Kiilakorko. Se vihaamani. Mutta oli näissä sitä jotain. Pakko saada? Ei ihan. Mutta joo. Ja halvennuksessakin vielä. Espanjalaiset. Laadukkaat. Outlet-myymälän vika pari tässä koossa, tässä värissä. Nam.

Ja miten hyvät jalassa. Saman tien jalkaan ja kilometrejä keräämään. Porrasjumppaankin siitä vain.

Ja kas. Nyt voi laittaa luottokengät vihdoin korjattavaksi. Kun on toiset alla sen aikaa. Lähikadulta se löytyi taas. Käsityöläinen. Kyllähän nämä täällä sen osaa. Kynnykseltä sisään ja sopimaan työstä.

- Tomorrow.

Tomorrow tuli. Tutut sandaalit nököttivät tiskillä. Siinä, mihin ne jätinkin? Oli kuitenkin vähän toista pohjallista jo mietittynä. Sentään.

- Tomorrow.

Uusi tomorrow tuli. Ei näkynyt käsityöläistä. Oli ristikot oven edessä. Vaikka taulu siinä vieressä kertoi verstaan olevan auki lauantaisinkin.

- Voi HELLV.…! EIIIIH!

Voiko historia toistaa itseään? Oikeesti?! Näinkö jää taas sandaalini lukkojen taa, saavuttamattomiin?

Piti odottaa. Sitä tomorrown tomorrown jälkeistä päivää. Maanantaina marssin jälleen lähikadulle. Huh. On se putiikki sentään auki.

Kengät nököttävät edelleen samassa kohtaa tiskiä. Vaan on uudet sisäpohjat. Mustat. No niinhän me sovittiin. Käsityöläinen nappaa isot sakset kouraansa ja muotoilee vielä pohjallisen reunaa. Kunhan ei nirhaisi kengänkärkeä noilla keritsimillä entiseksi! Katson luottokenkiäni surullisena.

Työnjälki ei ole mitenkään kunniaksi käsityöammattilaiselle. Olin niin varma, että täällä käsityötä arvostetaan. Ja jälki olisi sen mukaista? Hah.

Alkuperäisen sisäpohjan karheanpehmeyden korvaa nyt kiiltävä nappa. Toisessa kengässä jalkapohja takertuu siihen kiinni ikävästi. Saankohan vielä rakon palkaksi paikallisen käsityöläisen tukemisesta? Hah.

Puolisko lupaa siistiä ja parannella tulosta. Sitten kotona.

Mieluummin niin, ei taida mun kannattaa enää kokeilla onneani suutareiden kanssa. Ellei sitten seuraavassa elämässä?

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat