Kirjoitukset avainsanalla ansioturva

Piti taas lukea kirjettä kahteen kertaan. Johtuisiko siitä, että kirjepostin määrä on vähentynyt niin kovin paljon. Harvinaista herkkua?

Eikä. Näytän työllistävän ihmispoloja. Olenkin siis yrittäjä? Ollut jo kaksi vuotta. Vai vasta kuluvan vuoden?

Eikä.

Tai siis kyllä. Tai jotain.

Ehdinkin jo ihmetellä, miksi ansiooni sidotun päivärahan roposia ei kuulunut pankkitilille. Oikein pisti pohdituttamaan, että laitoinko anomuksen, laitoinhan? Kalenterista kurkistin. Kyllä. Heti 16. päivänä olin laittanut. Sitähän sanotaankin, että heti eikä 15. päivä. Totta.

Kirjeessä on sitä kuukaudesta toiseen samaa perusprujua, kuinka päivärahan enimmäismäärä on aikoinaan osa-aikatyöllistyttyäni laskettu ja se näemmä on ja pysyy samana. Vaikka tunnit, tuntipalkat, vuodet ynnä muut muuttuvat. Enimmäismäärä on betonoitu ja ankkuroitu pohjalle maailmanloppuun asti.

Sitten kirjeessä on kivoja (kuka nyt sattuu tykkäämään) laskukaavoja, joissa jaetaan, vähennetään, saadaan summia (Siis euroja – ei missään tapauksessa yhteenlaskutuloksia. Jestas. Ei niitä!), erotuksia ja osamääriä. Joista taas vähennetään, sulutetaan ja muistetaan taas vähentää ja jakaa. On sekaan livahtanut yksi kertolaskukin. Varmaan vahingossa! Pitäisikö ilmoittaa. Sekin kuuluisi varmaan olla jakolasku. Että saataisiin riittävän pieneksi se summa. Välillä jopa negatiiviseksi ovat saaneet. On mennyt ansioturva nurin. Siis nirepakat. Eivät sentään perineet takaisin. Paitsi jäsenmaksuna. Joka kuukausi.

Lopputuloksena on päivärahan vähimmäismäärä. Joka on reilusti pienempi kuin vähimmäismääräksi ilmoitettu vähimmäismäärä. Mutta se on summa, joka tilille kolahtaa. Tai siis verojen jälkeen se on jälleen pienempi. Tietysti.

Näin siis työllistän ammattiliittoani. Joka kuukausi.

Työllistän muitakin. Joojoo.

Uudestaan tavaamalla luen kirjeestä, että olen täyttänyt A-K-T-I-I-V-I-S-U-U-S-E-D-E-L-L-Y-T-Y-K-S-E-N.

Häh? Oikeesti? Mähän oon töissä. Ketkä kaikki tarvitsevatkaan aktivointia? Häh?

Kirjeessä luvataan, että päiväraha maksetaan alentamattomana. Kun kerran oon ollut kiltti (lue: a-k-t-i-i-v-i-n-e-n). Ja tämä kiltteys vaikuttaa myös ansiopäivärahan määrään. Ainakin seuraavaan tarkastelujaksoon asti.

No ei kyllä näytä vaikuttavan yhtään euroihin. Vaikka kovasti työllistän. Liiton lisäksi TE-toimistoa. Ja Kelaa. Ja jokaikistä lainsorkkijaa.

Työllistän siis vielä seuraavatkin vuodet. Uudestaan ja uudestaan, aina 65 päivän tarkastelujaksoin. Ja yritän. Oikein yrittämällä yritän. Silti ymmärtämättä.

Taidan lähteä töihin.

Eikäku täyttämään aktiivisuusedellytystäni.

Aktiivista päivää sinullekin, lukijani!

Ja muuten, itkuhan ei kuulemma auta - muista hymyillä. Vaikka peilille. Se ainakin vastaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

No niin siinä taas seisoo.

Syykin on kerrottu.

Enpä olisi uskonut enää työurallani näkeväni.

Olen ansainnut liikaa. L-i-i-k-a-a!?

Ihhi-hi.

Osa-aikaisena ei täysiä viikkotunteja tule. Ei edes kahta tehtävää hoidellessa.

Mutta liika on liikaa.

Ihhi-hi.

On olemassa sellaisia sopeutumiseläkkeitä, joihin ei mikään leikkuri pysty. Vaan minäpä oon mennyt tienaamaan yhden kalenterikuukauden aikana liikaa. Vajailla työtunneilla?

Taidan joutua pian jo maksamaan työssäkäynnistäni.

Jaaniin. Niinhän mä teen jo nytkin. Jäsenmaksuina.

Miksihän?

Ihhi-hi. Ihhi-hi. Ihhi-hiiiiiiiiiiiiiiii-h.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat