Kirjoitukset avainsanalla rutiini

Kuljetko automaattiohjauksella? - oon kysynyt aiemminkin. Aamuisin aina samaan aikaan samaa reittiä töihin, rutiinihommia iltaan asti ja samaa reittiä takaisin kotiin?

Ei uskoisi, mutta rutiinejakin voi ikävöidä. Loppuvuodesta tulin huokaisseeksi ihan ääneen: "Kun ei tarvitsisi koko ajan miettiä. Kun tietäisi etukäteen, mitä tekee päivän aikana. Ettei energia kuluisi jatkuvaan säätämiseen".

Kun väliin sattuu ajopäivä, pitää oikein ajatuksen kanssa miettiä, mihin suuntaan rattia kääntää. Missä järjestyksessä kulloinkin suhailisi, että keikka olisi mahdollisimman kustannustehokas sekä ajassa että kilometreissä.

Kun työ on yhtä silppua päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen - se alkaa tuntua. Kipuna hartioissa. Juonteina suupielissä. Pitkinä huokauksina.

Tosin luin lehdestä, että tauot työssä ovatkin hyväksi. Pitävät työskentelyn huokoisena, hei!

Työn tuloksellisuus on mitä on. Ei se ainakaan pankkitilillä näy. Koetko sinä oman työsi merkitykselliseksi? Merkityksettömyys ja rutiinien puute saattaa pitkittyessään johtaa stressiin. Kuulemma.

On mulla yksi rutiini: työttömyyskassan hylkäävät päätökset. Vuoden vaihduttua olivat hukanneet työsuhteenkin. Voin kertoa sen olevan edelleen voimassa. Sellainen osa-aikainen. Tunteja tulee. Määrää vain ei tiedä etukäteen.

Työsuhteeni ei siten ole ihan priimaa, kuten töllössä joku ekonomisti mainitsi kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen olevan.

Niin. Hämärästi muistan.

Jossain vanhassa postauksessani haaveilin työstä, saavuttamattomasta.

Noh. Mahdoton tapahtui. Osittain.

Joskus tavoittelemani henkilö kertoo painokkaasti olevansa töissä.

- Niin - tuttu juttu. Niin minäkin.

Joskus henkilö kertoo työnsä olevan ennakoimatonta.

- Niin - tuttu juttu.  Niin minunkin.

Toiset tykkäävät, kun päivät ovat erilaisia. Ei ole tylsää.

Ei ole tämäkään. Mielenkiinnolla sitä aina jaksaa odottaa erilaisia perusteluja byrokraattisille päätöksille.

Ai niin, ettei taas menisi pelkäksi marinaksi, elämäntapapessimistinkin on mahdollista löytää aihetta iloon.

Kun kukaan ei suostu puhumaan kanssani, voin trendikkäästi harjoittaa mindfulnessia. Eikäku siis huokoistan työpäivääni, hei! Joillain työpaikoilla se on varmaan jo työsuhde-etu.

Ite kutsun niitä päikkäreiksi.

Onnea se on sekin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sari Kristiina
Liittynyt30.8.2015

Moikka! Ihan samoja ajatuksia täällä. Työvuorot ovat kovin vaihtelevia (sekavia) ja iltavuoroa paljon. Ennen tein toimistoaikoja ja olin niin onnessani tästä lievästä vuorotyöstä. Nyt tajuan, että elämä on kovin yksitoikkoista kuitenkin. Aina eri aikaan töissä kuin ystävät, ei mitään mahdollisuutta vakituiseen harrastamiseen. En olisi uskonut, mutta olen alkanut kaipaamaan toimistoaikoihin sidottua työtä... Ja tosiaan olisi ne aamurutiinit :).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat