Kirjoitukset avainsanalla sudoku

Huokaus. Oonpa onnekas. Luin lehdestä jonkun olleen työllistymiskurssilla oppimassa CV:n ja hakemusten kirjoittelua. Mutta sen jälkeen loppuaika menikin sudokujen parissa.

Sussiunakkoo, jos olisin tullut valituksi sellaiselle kurssille!

Kuulun ryhmään ’en ole koskaan’ …ratkonut sudokuja. Oikeesti. Oon aika haka kryptoissa ja sanaristikoissa. Mutta sudokut. Hyh. Siinähän pitää laskea. Numeroita. Hyh. Sehän vaatii loogista ajatteluakin.  Allin logiikka kun saattaa vaikuttaa joskus hiukan sumealta. Vai samealta? Tai jotain. Heh.

Oonko kertonut, että olin koulussa ihan hyvä matikassa, varsinkin joukko-opissa? Kun siinä oli niitä kirjaimia, nääs. Samoin ne kaavat oli suht jees. Kirjaimia niissäkin. Sen sijaan numeroista en sitt myöhemminkään tykännyt. Enkä nastoista. Tai niiden todennäköisyyksistä. Ja aikuisikäni oon ollut sitä mieltä, etten osaa laskea. Siksi siis sudokut on h-y-h.

Kävipä siis tuuri, että oon nyt töissä. Edes vähän. Vaan mahtaako ne pian TE-toimistossa keksiä meille kokoaika!työtä pakoilevalle joukolle erilaisia verkkokursseja? Reputtaisin oitis sen sudoku-kurssin.

Mitäs sitten? Varmaan saisin karenssin. Tai karttakepistä. Tai jotain.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat