Kirjoitukset avainsanalla elintavat

Kekkonen ja mun isä pohtivat asiaa toiselta kantilta: Jos minä joskus. Pitkäikäisiä olivatkin, molemmat. Kekkonen ja isä olivat myös vahvoja hahmoja. Tiesivät muidenkin puolesta, miten asioiden kuului olla. Ja kertoivat sen. Pitkäikäisyys, siinä missä luonteenpiirteetkin, voi periytyä.

Eieiei. Ei Kekkonen ollut sukua. Kai. Isän puolelta en oo sukututkimuksia nähnyt, mutta tuo taulun nainen on hämäläinen esiäitini. Suomalaisethan on pieni kansa, että siinä mielessä ollaan lähes kaikki ’melkein sukua’ keskenämme. Sekä julkut että tavikset.

Voisinkin lähettää tässä terveisiä – noh, enpä kuitenkaan. :) Mutta äidin puolelta sukupolvia on seurattu aina 1500-luvulle asti. Karjalasta se kajahti.

Mutta niin, siirtyykö pitkäikäisyys geeneissä? Jokunen vuosi sitten määräaikaishuollossa terveydenhoitaja väitti, että ihan hyvin voisin elää toisen mokoman, siis satavuotiaaksi. Ans kattoo, vaikka epäilenkin elintapojeni estävän saavuttamasta tuota lukemaa.

Tykkään näet katsoa töllöä. Joidenkin mielestä se on tyhmää ja ajantuhlausta. Ainutkertainen elämä valuu kuin huomaamatta sohvalla istuen. Mielipiteitä on tästäkin erilaisia.

Mä kuitenkin tykkään nollata pääkoppaani siten. Aivoja hoidan siinä sivussa ristikoiden avulla. Niin niin. Ensin nollauksella tilaa koppaan ja sitten rattaita raksuttelemaan sanaristikoilla. On toiminut.

Tykkään myös syödä iltapalan siinä samalla. Joidenkin mielestä sekin on tyhmää ja vieläpä epäterveellistä. Siinä tulee napsineeksi huomaamattaan liikaa. Kuulemma.

Mun ruokarytmi on sellainen, että syön usein, mutta pienesti. Tai siis ainakin kuvittelen, että pienesti. Heh. Mutta joo. Kyllä vain. Vielä illallakin on syötävä jotain.

Töllö tosin syytää uusintoja uusintojen perään. Välillä ihmetyttää, mihin kummaan ne yle-verorahat menevät? Kaikenlaisia visailuja ja kisailuja ilta toisensa perään. Tosi-TV:stä en välitä. Ne kun eivät ole sittenkään ihan totta. Enkä muutenkaan oikein tykkää. Mutta stand up kolahtaa.

Kyllä mä tiedän, että stand upin setit kuin eri visailuohjelmien panelistien spontaanius on harjoiteltua. Hyvin harjoiteltua. Koska se vaikuttaa spontaanilta. Usein tokaisut saavat pyyhkimään kyyneleitä. Jopa uusintoina nähtyinä.

Istuinpa taas katsomassa Hyviä ja huonoja uutisia. Ja söin iltapalaani. Juustoleipää.

Mitä lie lohkaisivat, mutta alkoi naurattaa. Ääneen. Yritin niellä sitä leipää samalla. Mutta nauratti. Tunsin, miten leipäpala alkoi jäädä väärään kohtaan kurkkuun. Ryntäsin keittiöön.

Köhin ja pärskin aikani. Pyyhin kyyneleet poskilta. Vieläkin nauratti.

Noh. Jos olisi kuolo siinä ja silloin korjannut – olisin kai kuollut iloisena. Nauruun.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat