Kirjoitukset avainsanalla kesäaika

Viikon päästä se taas tapahtuu.

Tällä kertaa siniristilippua kuitenkin heilutellaan ylpeänä. Mepä keksittiin se! Kukaan muu ei olisi älynnyt. Varmaan ikinä!

Että viisarien veivaaminen on .... Niin just.

Onpa hienoa, että piskuinen Suomi on vihdoin saanut äänensä kuuluviin. Johan tässä tärkeät asiat onkin hoidettu. Kuten kurkkujen käyryysasteikko saatu standardisoitua ja metsä- kuin peltoalojen mittakepit aseteltu paikoilleen. Kauankos ollaankaan oltu yhtä yhteistä ja onnellista Eurooppaa?

Onhan noita isojakin asioita ratkaistavaksi. Tunti sinne tai tänne. Mitä välii?!

Todellakin on välii.

Ainakin itselleni tuottaa vaikeuksia niin syksyllä kuin keväälläkin viisarien heiluttelu. Saa olon raskaaksi viikoiksi. Eikä ole kuvittelua. Se on. Raskasta. Ja se tuntuu. Pitkään.

Yökukkujalle jo tunnin varastaminen on katastrofi. Aina. Ja se varastaminen tapahtuu molempiin suuntiin. Joojoo.

Aattelepa ite.

Kesää kohti -sääntö. Niin iisi. Niin onkin. Muistisääntönä. Siihen se iisiys sitten jääkin.

Keväällä yö jää tuntia lyhyemmäksi. Jos normiyö on neli- viisituntinen, sitten se yhtenä yönä viisaria heilauttamalla jää vaikkapa kolmeen tuntiin. Eiiiiiiiiii! Huonouninenkin ymmärtää, mikä on kertakaikkiaan liian vähän.

No mitä. Syksyllähän se tunti annetaan takaisin. Muka.

Illanvirkkuna sitä ei edes älyä, katsoo vain ihmeissään - ahaa, Nuori Morse loppui jotenkin aikaisin. Hmmm. Mitäs muuta töllöstä vielä tulisi? Tai sitten pitää vielä lukea. 

Kellohan on oikeastaan vasta vähemmän kuin mitä se näyttää. Eihän vielä voi mennä nukkumaan. Kun ei vaan nukuta. Ja on kuitenkin taas aamuyöstä  vahtivuoro maailmaa vartioidessa.

Aamulla koira läpsyttelee korviaan. Ei muuten uskoisi, että russelin korvista saa sellaisen äänen aikaiseksi. Outo.

Ja mitäpä se ymmärtäisi viisareista. Saati digitaalisista, vilkkuvista numeroista. Koira, se on elukka. Sen mielestä herätään, kun on aamu.

Puolisko? Kuuluu aamukukkujiin. Ja keikkuu kelloja kääntelemässä jo varhain. Vuosikymmenten vuorotyön totuttama kroppa ja koppa eivät pienistä hätkähdä. Onnekas.

Outo ja onnekas yhdessä lähtevät reippaina tervehtimään kuin varkain saapunutta aamua.

Pakenen tyynyn alle. Lopulta herättyäni kello näyttää ihan eri aikaa kuin sisäinen koneistoni. Kroppa, humiseva koppa ja kummasti tykyttelevä sydän vaativat jälleen päiviä, jopa viikkoja, tasaantuakseen rytmiin.

Jäädäänkö pysyvästi kesä- tai talviaikaan?

Aivan sama!

Ihan kumpaan vain!

Kunhan se turha veivaaminen loppuu!

Pliiiis!

 

Kommentit (0)

Elämä on mennyt ihan rosolliksi. Joojoo. Vaikkei joulu olekaan. Tai ennemmin joulu on joka päivä. Sitä rosollia päivästä toiseen.

Päivät ovat täynnä pikkupikkupätkiä sitä ja tätä, teetpä mitä vain. Vai vieläkö joku voi keskittyä yhteen tehtävään rauhassa?

Jos nyt varsinainen työ olisikin tiettyä asiakokonaisuutta, päivän pätkii myös luurin eri kanavat, meili, tietokoneen päivityskäskyt. Tai ajanhallinta. Hah.

Ollaan siirtymässä työajanseurannassa toiseen järjestelmään. Nimi vaan on harhaanjohtava. Hallinta siitä on näet unohtunut jonnekin koeversioihin.

Jos onneton ihmispolo kuulut heihin, joita välillä ahistaa jatkuva sählääminen, voit aina turvautua mindfulnessiin. Kaikkien alojen erityisasiantuntijat hokevat, kuinka jokainen on vastuussa itse omasta hyvinvoinnistaan. Hengität vain syvään ja olet läsnä. Hahaa.

Kuuntelin tässä joku aika sitten, kun luennoitsija kertoi, että aikaa voi käyttää, kuluttaa tai tuhlata. Kirjoitin sen itselleni oikein muistiin. Tuijotan sanoja työn lomassa. Pistää pohtimaan.

On hetkiä, kun tunnen käyttäväni aikaa työhön. Homma etenee ja valmista tulee. Sitten on toisenlaisia hetkiä. Aamuyön tunnit ne on pahimpia kulutussyöppöjä. Kun uni karkaa. Pitää pohtia. Aika kuluu ja niin kuluu ihmispolokin unettomuudessaan.

Oispa aikaa. Saispa nukkuu.

Sitten tulee kevät. Viisareita veivataan taas.

Kuka tuhlasi elämästäni tunnin – taas!

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat