Kirjoitukset avainsanalla kunnostus

No niin.

Sanoi Suomen hauskin mies monin eri äänenpainoin. Lukijana saat ihan keskenäsi päättää, millainen painotus nyt on paikallaan.

Kamuni Wiki P kertoo konservoinnin olevan eri kuin entisöinti. Konservoinnilla rakennelman säilyvyys turvataan. Entisöinti eli restaurointi taas johtaa esineen saattamiseen alkuperäiseen kuntoon.

Juu, ei kumpaakaan.

Oma hommeli meni tuunailuksi. Vaikka tulihan rumilus säilytetyksi. Eikä sekään ihan varmaa ollut, ainakaan koko projektin ajan. Välillä uhkasin viskata tukun tulitikkuja laatikot täyteen. Palavia. Hmph.

Ei auttanut mikään. Oli pakko antaa periksi ja laulella Teletappien tapaan: Uudestaan. Uudestaan...

Ei kokonaan. Jestas. Vain osittain...Ujosti punehtuneita laatikoita. Kansilevykään ei miellyttänyt silmää. Etulaidatkaan ei.

Hiontaa. Vähän jopa höylää. Sen homman ulkoistin puoliskolle. Kittiä. Kuivumista. Hionta. Pohjamaali. Pohjamaali uudestaan. Kalkkimaali. Kalkkimaali uudestaan. Ja vahaa pintaan. Niin vanhakin näyttää nuorelta? 

Joku voi olla sitä mieltä, että pilalle meni. Vaan kun talosta löytyy ihan riittävästi tummia kalusteita. Eli jyrkkä EI uudelle petsille ja lakalle. Eikä sekään olisi johtanut tasaiseen väriin. Ehkä.

Joku toinen miettii, miksen jättänyt puupinnalle? Ei voinut, koska se p..keleen petsi ei lähtenyt kokonaan  kaikista osista. Tai sitten olisi pitänyt alkaa vuoleskella tosissaan.

Halusin vaalean. Sellaisen kermanvalkoisen. SEN värin olisin halunnut. Sain enempi liidunvalkoisen! Höh. No, niinhän se kalkkimaalikin oikeasti on, käännöskukkanen, siis liitumaali.

Sitä ihmettelen silti, kun teknologia kehittyy hirmuvauhdilla. Robotit tuloo ja vie meiltä pian kaikki työt. Että miten ei tähän päivään asti olla keksitty, miten värikarttojen mallit olisivat oikeasti samaa väriä kuin sieltä purkista lopulta suditaan? EN vaan tajuu.

Joo-o. Joku siellä heristelee sormeaan. Sitä varten on ne pikkupurkit. Testikäyttöön. No hellv... Ja sitten nurkat on täynnään "eikäku" -maalipurkkeja? Kalliitakin ovat. Pikkupurkit. Kalleus on maksajan kukkarossa, niinkö?

En taida laskea, paljonko on paljon. Puoliskokin totesi, että harrastuksilla on tapana jotain maksaa. Ja kävi etsimässä oikeanlaisia ruuveja piironkiin Helsingistä asti. Niin. Ne ruuvit - ulkoistin ruuvailunkin.😊

Olisihan sitä voinut helpommankin harjoittelukohteen ottaa, mutta

tässä se nyt on.

Tekisinkö uudestaan? Joo-o. "Virheist oppii", lauloi Pikku G vuosia sitten. Nuori mies oli totuuden ytimessä.

Sitäkin ehdin projektin aikana pohtimaan, kun ne puuta järsivät - nehän menee puun sisään ja tulevat vaikka sen läpi, jos niikseen. Että mitä se alun alkaenkaan auttoi myrkkymaalata? Kun kaapin kaikki sisäpinnat jäivät puupinnalle. Kun olot muuttuivat pahalle haiseviksi, niin eikö ne ötökät sieltä vaan puun läpi ja mars matkaan parempia puita järsimään?

Joku jollain saitilla mainitsi, ettei sisäpintoja kannata sutia, ellei ole ihan pakko. Niihin jää se kemikaalin haju. Tiukasti.

Ja mahtoiko olla sama keskustelu, jossa oli monta monta ohjetta, millä vanhan kalusteen mahdollisen entishajun saa pois. Aion kokeilla kahvinporoja lautasella. Joka lootaan oma.

Vaikkei piironki ehkä Karjalasta ollutkaan kotoisin, se seutu seuraa vierellä kalusteen uutta elämää. Ryijy on kai mummin käsialaa, liekö jo ennen evakkotaivalta tehty. Tai koti-ikävää helpottamaan uusissa maisemissa Helsingissä. Vuonna 1945 se ainakin on ollut äidin ja isän kihlajaiskuvassa taustana.

Vihreä pysti taas löytyi äidin kätköistä vasta viime vuosina. Äiti oli merkinnyt sen kukka-astiana käytetyksi Viipuri-maljaksi. Sirpaleinahan se oli. Liimattunakin säröt näkyvät. Vaan eipä ole täydellistä elämä sen ympärilläkään.

Kiitos sinulle, jos jaksoit seurata mukana.

Postausta muokattu 26.8. 14.35: Muistin väärin. Malja ei ollutkaan mallia Karjala vaan Viipuri.

Kommentit (4)

Musta Hattara

Senkki on hieno👍👍, samoin ryijy!. Kahvia kehiin vaan,tai soodaa. Sekin imee hajuja😄

Ei niitä ruuveja vielä tarvita.

Erilaisten työvaiheiden etenemistä tuli työ pahalainen häiritsemään. Vapaa-aika onkin taas yllättäen kortilla. Kuin pula-aikaan. Täytyy malttaa odottaa. Kärsimätön luonteeni on niin koetuksella.

Pääsin lopulta sutimaan sen pohjamaalin. Ja sitten odotetaan sen kuivumista.

Ettei homma menisi liian yksinkertaiseksi, kaappiin oli aikoinaan talletettu jotain tuikitärkeää. Ovi oli lukittu. Ja sitten menty ja hukattu avain. Just.

Ovi oli siis murrettu ties milloin. Ronskisti. Sen jälkeen olikin tarvittu uutta materiaalia paikka-aineeksi. Kun se oli ruuveineen (huom! metallilevy oli ruuvattu - ei naulattu. Hehee.) irrotettu ja puolisko siihen uutta puuta paikaksi laittoi, pääsin paikkamaan oviraasuun jääneitä koloja.

Kittiä sai levitellä sekä lukko- että saranapuoleen. Ja sitten odotetaan sen kuivumista. Ja välillä hiotaan ylimääräisiä pois. Ja lisätään kittiä. Ja odotetaan sen kuivumista. Ja hiotaan. Ja lisätään taas kittiä. Ja ...

Tästä johtuen ovi on kulkenut eri tahdissa muiden osien kanssa. Siinä on nyt vasta pohjamaali, kun muut osat ovat saaneet jo kaksi kerrosta kalkkimaalia päälleen.

Jepjep. Sorruin. Menin lankaan. Se on niiiiiin kätevää - ei esikäsittelyä eikä paljon muutakaan. Senkun vaan sutii ja valmista tulee. Sanoo mainos kalkkimaalista. Hahaa.

Siihen en sentään sortunut, että olisin kahta eri kalkkia sutinut. Ja sitten hinkannut uuden maalipinnan kuluneeksi. Hei! Kaiken tämän työn jälkeenkö?! Kyllä saa elämä kuluttaa!

Olisin oikeastaan halunnut maalin päälle korkeintaan vahan. Mutta lakkapintaa se kai vaatii. Se kuulemma tasoittaa pinnan ja kestää kulutusta. Hmmm. Ans kattoo ny.

Ohjeen mukaisesti käytin maalatessa lyhytnukkaista mohairtelaa. Vaan ei ole tuloksena täysin sileä pinta. Maalin ominaisuus? Vai väärin maalattu?

Tässä vaiheessa uskalsin kuitenkin jo postata projektista ensimmäiset osat. Nythän ollaan jo onnellisesti loppusuoralla.

.

.

.

 

Hahaa. Vähänpä tiesin.

Terveen epäluuloisesti aloitin lakkaprojektin pienesti. Sudin lakkaa ensimmäiseksi kohtaan, joka jää seinää vasten sitten aikanaan. Jätin kuivumaan.

.

Ei ei ei! EI!

Miten se sieltä nyt taas puskee, Otexin ja maalikerrosten jälkeen - ei sitä vielä äsken näkynyt?!

Mitähän tuokin lautakasa nyt yrittää kertoa?!

Aikalisää vaativat kiivaasti ottelun molemmat osapuolet. Erotuomariksi joutunut puolisko jää miettimään, pitäisikö vilauttaa korttia epäurheilijamaisesta käytöksestä. Mutta kummalle? Kun toinen näyttelee ja tihkuu punaista muka tuskissaan ja toinen painelee kantapäät kipinää iskien kentältä. Pikkulinnut tipahtelevat puista silkasta säikähdyksestä.

Kellarikapakan rauhoittavan viilennyksen jälkeen tulin selanneeksi useita keskusteluja remppa- ym. tuunaajapalstoilla.

Pohjatyöt kuvittelin tehneeni riittävän hyvin. Poistanut maalin ja lakan. Petsinkin niin paljon kuin irti lähti. Hionut, tasoittanut ja vielä pohjamaalannut.

Vai olisiko sittenkin pitänyt vuolla se koko kaluste uusiksi? Jotenkin epäilen, että petsi on imeytynyt niin syvälle puunsyihin, ettei sekään olisi lopputulokseen vaikuttanut.

Mutta kuule, ötökänsyömä rumilus, peli on vielä kesken!

 

Kommentit (2)

Vaikka oon aika jääräpäinen, usko oli loppua välillä. Uhkasin jo jättää homman perinnöksi neljännelle polvelle. Vaan ei. Periksi ei p....le anneta. Mullehan ei yks ötökänsyömä lautakasa ala!

Puolisko kävi remppansa ohessa välillä kurkkaamassa. Jos työ ei näkyvästi edistynyt, pian oli käsissä eri kone. Tästä tällä näin -opastuksen turvin jatkoin. Piironki oli milloin kyljellään, milloin selällään. Ergonomia oli silti vähän niin ja näin. Omani. Ei piirongin. Jestas.

Montaa konetta kokeilin. Pöydän täydeltä niitä piisasikin. Kerran haukkasi nauhakone teräsvillavyyhdin mukaansa. &%¤#"?¤¤(/&%&%¤#!!! Sivistyssanojen tulva oli runsas villatuppoja nyhtäessä. Pikkulinnutkin lähipuissa hiljenivät kuuntelemaan.

Joitain videoklippejä tutkin välillä netistä - mistäpä muualta. Niin käy joutuisasti hiominen. Elokuvissa. Voin kertoa, että hommassa yleensä käytettävä tasohiomakone oli tässä tapauksessa lelu. Petsi istui puussa kuin täi tervassa. Tai joku. Jossain.

Järeämmät koneet otin käyttöön. Hiomapaperin lukemat vaihtelivat. Nauhakoneita oli parikin ja Feiniin vallan ihastuin. Näppärä laite. Puoliskolle aikoinaan lahjaksi ostettu Dremelkin pääsi testiin. Aika peli sekin.

Oon pyöritellyt päätäni puoliskon konearsenaalille, työkonevuokraamon voisi perustaa. Kaikkea löytyy, mitä maa päällään kantaa. Noh. Nyt se oli helpotus omaan urakkaan.

Siinä sivussa puhdistelin vetimiä, heloja ja saranoitakin. Ovilaseista ja peilistä maali irtosi nöyrästi. Aiemmin olin ihmetellyt, millä ilveellä saisin röpelöisen lasipinnan puhdistetuksi. Hahaa. Taisi olla koko projektin helpoin juttu.

Helppoa sen sijaan ei tunnu olevan uusien ruuvien löytäminen. Juuh. Ei ollut irrottaminen iisii. Osasta kannat menivät muusiksi siinä vääntäessä. Tiukasti maalatut ruuvit eivät hievahtaneetkaan.

Mitään en oo ymmärtänyt ruuveista. Puolisko kiroaakin, kun isä oli naulasukupolvea. Käytti aina kaikessa kiinnittämisessä nauloja. Paljon nauloja. Isoja nauloja. Oonkin isäni tytär. Jos jotain pitää kiinnittää, etsin ja löydän aina jostain naulan. Sopivan tai vähemmän. Mutta niin iisii. Tarvitaan vain naula ja vasara. Ruuvien kanssa pelatessa pitää olla porakone ja ne miljoonat eri kärjet. 

En ymmärrä. Erilaisia kantoja, erilaisia kärkiä porakoneisiin. Kaupan laareissa ruuveja löytyy vaikka millä mitalla. Enimmäkseen sinkittyjä. Vaan mistä löytyisi messinkiruuveja sellaisella kupukannalla? Tarpeeksi lyhyitä. Rautakauppojen ruuvihyllyt on tullut koluttua. Juuri tämän verran olen oppinut, että uppo- vai kupu. Oppihan se on sekin.

Onpa siellä maaliosastollakin tullut jokunen kerta pyörähdettyä. Hyllyrivit näännyttävät pituudellaan ja valikoimillaan. Varmastiko maailmassa tarvitaan kaikki nämä erilaiset tökötit?

Vieläkään ei päästä juhlimaan.

 

Kommentit (8)

Musta Hattara

Tuli mieleen; teepäs tuo sama näille nykypäivän hökötyksille🙄😝!

evakon tytär 73 v.

Minusta tuo piironki on kaikin puolin kaunis ja sopisuhtainen. Kyllä kannatti käydä restauroimaan. Isäni oli tehnyt hiukan erimallisen peilipiirongin Räisälän kansanopistossa 1930-luvun alussa. Kuin ihmeen kautta se oli selvinnyt kahdesta evakkomatkasta melkein vauriotta. Peilikin  oli ehjä, mutta vain jossakin vaiheessa hevonen oli ihan hiukan järsinyt jalosta päärynäpuusta tehtyä kannen nurkkaa. Sitä pidettiin arvossa ja se oli evakkoperheelle tuiki tarpeellinen aikana, jolloin ei kaupoissa ollut mitään ostettavaa, ja kaikki vaatetavara mahtui sen kolmeen laatikkoon. Iso peilikin  oli arvokas, kun äiti tienasi muutaman markan sillä että sommitteli, sovitteli ja ompeli evakossa  kylän naisille leninkejä heidän vanhoista vaatteistaan. Kangasta ei saanut kaupasta, mutta Vaasan lähellä äveriäillä emännillä  oli vaatteita aitoissaan.Piironkia ei tuhrittu 1970-luvun "modernisoimisvimmassa" leteksimaalilla valkoiseksi. Äidin kuoleman jälkeisen riitaisen perinnönjaon jälkeen, en ole käynyt katsomassa tai kysymässä, kuka sen kävi hakemassa vintin kammarista. Soin sen mielelläni hakijalle, mutta olisi sentään voinut minulta kysyä. Noilla evakkopiirongeilla on tarinansa, joita kukaan ei kerro. Nyt sille alkaa uusi tarina ja uusi kertomus. Kiitos että kerrot.

allikalliolla
Liittynyt31.10.2015

Kiitos kommentistasi! Arvelin tämänkin olevan peräisin 20-30-luvulta. Harmi, ettei missään näy mitään merkintöjä. Evakoiden ja varmaan muidenkin ennen vanhaan maassamuuttajien kalusteista löytyy nimiä ja osoitteita. Muutama sellainen tuoli löytyy täältäkin. Ovat kai kiertäneet juna-asemalta toiselle ja kuin ihmeen kaupalla päätyneet oikeille omistajilleen.

Harmillista on sekin, etten tiedä tämän kalusteen alkuperästä kuin viimeisestä ostotapahtumasta enempää, mutta nyt se tosiaan jatkaa tarinaansa. 

Maalipinta lähti tosiaan kertakäsittelyllä. Melkein. Tuoteseloste oli totta. Melkein. Vaan ei irronnut alta löytynyt lakkapinta toistoista huolimatta. Ja jos irtosikin, mitäpä löytyi vielä sen alta?

Joku p..keleellinen bordellinpunainen petsi!

Ammatti-ihmiset tunnistavat sen. Hei, tarkoitin huonekalujen entisöijiä! En niitä toisia ammattilaisia. Jestas.

Tiukassa on punainen. Käy jo mielessä, jos jätän tuommoisiksi ja vahaa pintaan! Taatusti uniikki.

Tein taas testejä pikkulaatikoilla. Maalipurkki kertoo, ettei esikäsittelyjä aina tarvita lainkaan. Hahaa!

Bordellinpunainen puskee iloisesti pintaan maalin läpi. Se puskee myös erikseen kalusteille tarkoitetun pohjamaalin läpi. Olisihan se tuokin uniikki väritys.

Joku asiaan vihkiytynyt jo hihkuu siellä.

Joo. Tiedetään. Petsi vaatii liuotepohjaisen maalin lukitsemaan pinnan.

Joku ehkä miettii myös, miksi lähdin poistamaan sitä pahamaineista myrkkymaalia – sehän oli jo lukinnut sisäänsä niin tuholaiset kuin lakka- ja petsipinnankin.

Kalusteraasu oli niin tuholaisten raiskaama, ettei pintaa mitenkään voinut sellaisenaan alkaa sutia. Mikä lie olikaan ollut lakkapinnan purijana, tehokasta jälkeä oli syntynyt.

Päättelin ihan keskenäni silti, että kaikki nämä vuosikymmenet rumilus oli seissyt nurkassaan. Ei ollut kadonnut kasaksi sahajauhoa. Eikä ollut vajonnut talosta nurkkakaan siltä kohtaa. Eiköhän tuholaiset ole olleet manan mailla jo aikoja.

Mitä tapahtui seuraavaksi?

Kommentit (4)

Nuttu nurin onni oikein
Liittynyt30.8.2015

Oletpa sinnikäs! Tsemppiä entisöintiin! Lopputulos kiinnostaa kovasti (täälläkin olisi vastaavia hommia, mutta urakan suuruus ahdistaa ja meinaa torpata koko projektin...).

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat