Kirjoitukset avainsanalla kunnostus

No ei ole, mutta niinhän se aikoinaan meni, puhelinkeskustelun aloitus.

Puhelinpöytä on ollut meillä aina. Siis niin kauan kuin muistan, niin just toi. 70-luvulla sudin sen postinkeltaiseksi, kuten eteisen seinätkin.

Jääskeläistä huhuilin, koska laatikon pohjassa seisoo punaisin kirjaimin: Elma Jääskeläinen H:ki. v. 1941.

Onko pikkupöytä erehdyksessä tullut meille tai siis isovanhemmille tuohon aikaan? Vai onko se ostettu tai saatu?

Elma-tätiä en muista olleen.

Vaan siinä se yhä seisoo. Puhelinpöytä. Tällä kertaa Operaatio Sage greenin saavuttamana.

Ja

"Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan", lauloi Irwinkin.

Sinisen tuolinkaan historiaa en tunne, kunhan osui hallissa touhuillessa eteen, sekin. Hehee.

Hitti vai huti?

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

No niin. Kesän projekti voi alkaa.

Vaan mitä - viime kesän punainen painajainenko on taas edessä?!

No ei sentään. Kunnollinen sekoitus ja alkaahan sieltä joku vihreä purkista jo pilkistää. Ei se ihan haettu sävy ole, mutta tykästyn silti jo tuoreeseen sävyyn. Kuivuessaan se vain paranee. Näin nopeassa projektissa jopa uuden maalipinnan kuluttaminen on hauskaa. Toisin kuin viime kesänä - en olisi suin surminkaan lähtenyt lopulta kuntoon saatua pintaa raapimaan. Tykkään myös kalkkimaalin pinnasta - en ehkä siitä liitutaulumaisesta niinkään vaan vahauksen jälkeisestä, silkkimäisestä. Niin iisii!

No hei! Ei nyt sentään. Ne ruuvit, ne ruuvit. Taas pientä säätöä nuppien ruuvailussa. Mutta joo.

Koska homma on niin hauskaa - mieluummin kunnon överit kuin vajarit. Vai mitä?!

Purkkiin jäi vielä maalia. Jatkoa seurannee. Ehkä.

Kommentit (2)

No niin.

Sanoi Suomen hauskin mies monin eri äänenpainoin. Lukijana saat ihan keskenäsi päättää, millainen painotus nyt on paikallaan.

Kamuni Wiki P kertoo konservoinnin olevan eri kuin entisöinti. Konservoinnilla rakennelman säilyvyys turvataan. Entisöinti eli restaurointi taas johtaa esineen saattamiseen alkuperäiseen kuntoon.

Juu, ei kumpaakaan.

Oma hommeli meni tuunailuksi. Vaikka tulihan rumilus säilytetyksi. Eikä sekään ihan varmaa ollut, ainakaan koko projektin ajan. Välillä uhkasin viskata tukun tulitikkuja laatikot täyteen. Palavia. Hmph.

Ei auttanut mikään. Oli pakko antaa periksi ja laulella Teletappien tapaan: Uudestaan. Uudestaan...

Ei kokonaan. Jestas. Vain osittain...Ujosti punehtuneita laatikoita. Kansilevykään ei miellyttänyt silmää. Etulaidatkaan ei.

Hiontaa. Vähän jopa höylää. Sen homman ulkoistin puoliskolle. Kittiä. Kuivumista. Hionta. Pohjamaali. Pohjamaali uudestaan. Kalkkimaali. Kalkkimaali uudestaan. Ja vahaa pintaan. Niin vanhakin näyttää nuorelta? 

Joku voi olla sitä mieltä, että pilalle meni. Vaan kun talosta löytyy ihan riittävästi tummia kalusteita. Eli jyrkkä EI uudelle petsille ja lakalle. Eikä sekään olisi johtanut tasaiseen väriin. Ehkä.

Joku toinen miettii, miksen jättänyt puupinnalle? Ei voinut, koska se p..keleen petsi ei lähtenyt kokonaan  kaikista osista. Tai sitten olisi pitänyt alkaa vuoleskella tosissaan.

Halusin vaalean. Sellaisen kermanvalkoisen. SEN värin olisin halunnut. Sain enempi liidunvalkoisen! Höh. No, niinhän se kalkkimaalikin oikeasti on, käännöskukkanen, siis liitumaali.

Sitä ihmettelen silti, kun teknologia kehittyy hirmuvauhdilla. Robotit tuloo ja vie meiltä pian kaikki työt. Että miten ei tähän päivään asti olla keksitty, miten värikarttojen mallit olisivat oikeasti samaa väriä kuin sieltä purkista lopulta suditaan? EN vaan tajuu.

Joo-o. Joku siellä heristelee sormeaan. Sitä varten on ne pikkupurkit. Testikäyttöön. No hellv... Ja sitten nurkat on täynnään "eikäku" -maalipurkkeja? Kalliitakin ovat. Pikkupurkit. Kalleus on maksajan kukkarossa, niinkö?

En taida laskea, paljonko on paljon. Puoliskokin totesi, että harrastuksilla on tapana jotain maksaa. Ja kävi etsimässä oikeanlaisia ruuveja piironkiin Helsingistä asti. Niin. Ne ruuvit - ulkoistin ruuvailunkin.😊

Olisihan sitä voinut helpommankin harjoittelukohteen ottaa, mutta

tässä se nyt on.

Tekisinkö uudestaan? Joo-o. "Virheist oppii", lauloi Pikku G vuosia sitten. Nuori mies oli totuuden ytimessä.

Sitäkin ehdin projektin aikana pohtimaan, kun ne puuta järsivät - nehän menee puun sisään ja tulevat vaikka sen läpi, jos niikseen. Että mitä se alun alkaenkaan auttoi myrkkymaalata? Kun kaapin kaikki sisäpinnat jäivät puupinnalle. Kun olot muuttuivat pahalle haiseviksi, niin eikö ne ötökät sieltä vaan puun läpi ja mars matkaan parempia puita järsimään?

Joku jollain saitilla mainitsi, ettei sisäpintoja kannata sutia, ellei ole ihan pakko. Niihin jää se kemikaalin haju. Tiukasti.

Ja mahtoiko olla sama keskustelu, jossa oli monta monta ohjetta, millä vanhan kalusteen mahdollisen entishajun saa pois. Aion kokeilla kahvinporoja lautasella. Joka lootaan oma.

Vaikkei piironki ehkä Karjalasta ollutkaan kotoisin, se seutu seuraa vierellä kalusteen uutta elämää. Ryijy on kai mummin käsialaa, liekö jo ennen evakkotaivalta tehty. Tai koti-ikävää helpottamaan uusissa maisemissa Helsingissä. Vuonna 1945 se ainakin on ollut äidin ja isän kihlajaiskuvassa taustana.

Vihreä pysti taas löytyi äidin kätköistä vasta viime vuosina. Äiti oli merkinnyt sen kukka-astiana käytetyksi Viipuri-maljaksi. Sirpaleinahan se oli. Liimattunakin säröt näkyvät. Vaan eipä ole täydellistä elämä sen ympärilläkään.

Kiitos sinulle, jos jaksoit seurata mukana.

Postausta muokattu 26.8. 14.35: Muistin väärin. Malja ei ollutkaan mallia Karjala vaan Viipuri.

Kommentit (4)

Musta Hattara
2/4 | 

Senkki on hieno👍👍, samoin ryijy!. Kahvia kehiin vaan,tai soodaa. Sekin imee hajuja😄

Ei niitä ruuveja vielä tarvita.

Erilaisten työvaiheiden etenemistä tuli työ pahalainen häiritsemään. Vapaa-aika onkin taas yllättäen kortilla. Kuin pula-aikaan. Täytyy malttaa odottaa. Kärsimätön luonteeni on niin koetuksella.

Pääsin lopulta sutimaan sen pohjamaalin. Ja sitten odotetaan sen kuivumista. Ettei homma menisi liian yksinkertaiseksi, kaappiin oli aikoinaan talletettu jotain tuikitärkeää. Ovi oli lukittu. Ja sitten menty ja hukattu avain. Just.

Ovi oli siis murrettu ties milloin. Ronskisti. Sen jälkeen olikin tarvittu uutta materiaalia paikka-aineeksi. Kun se oli ruuveineen (huom! metallilevy oli ruuvattu - ei naulattu. Hehee.) irrotettu ja puolisko siihen uutta puuta paikaksi laittoi, pääsin paikkamaan oviraasuun jääneitä koloja.

Kittiä sai levitellä sekä lukko- että saranapuoleen. Ja sitten odotetaan sen kuivumista. Ja välillä hiotaan ylimääräisiä pois. Ja lisätään kittiä. Ja odotetaan sen kuivumista. Ja hiotaan. Ja lisätään taas kittiä. Ja ...

Tästä johtuen ovi on kulkenut eri tahdissa muiden osien kanssa. Siinä on nyt vasta pohjamaali, kun muut osat ovat saaneet jo kaksi kerrosta kalkkimaalia päälleen.

Jepjep. Sorruin. Menin lankaan. Se on niiiiiin kätevää - ei esikäsittelyä eikä paljon muutakaan. Senkun vaan sutii ja valmista tulee. Sanoo mainos kalkkimaalista. Hahaa.

Siihen en sentään sortunut, että olisin kahta eri kalkkia sutinut. Ja sitten hinkannut uuden maalipinnan kuluneeksi. Hei! Kaiken tämän työn jälkeenkö?! Kyllä saa elämä kuluttaa!

Olisin oikeastaan halunnut maalin päälle korkeintaan vahan. Mutta lakkapintaa se kai vaatii. Se kuulemma tasoittaa pinnan ja kestää kulutusta. Hmmm. Ans kattoo ny.

Ohjeen mukaisesti käytin maalatessa lyhytnukkaista mohairtelaa. Vaan ei ole tuloksena täysin sileä pinta. Maalin ominaisuus? Vai väärin maalattu?

Tässä vaiheessa uskalsin kuitenkin jo postata projektista ensimmäiset osat. Nythän ollaan jo onnellisesti loppusuoralla.

.

.

.

 

Hahaa. Vähänpä tiesin.

Terveen epäluuloisesti aloitin lakkaprojektin pienesti. Sudin lakkaa ensimmäiseksi kohtaan, joka jää seinää vasten sitten aikanaan. Jätin kuivumaan.

.

Ei ei ei! EI!

Miten se sieltä nyt taas puskee, Otexin ja maalikerrosten jälkeen - ei sitä vielä äsken näkynyt?!

Mitähän tuokin lautakasa nyt yrittää kertoa?!

Aikalisää vaativat kiivaasti ottelun molemmat osapuolet. Erotuomariksi joutunut puolisko jää miettimään, pitäisikö vilauttaa korttia epäurheilijamaisesta käytöksestä. Mutta kummalle? Kun toinen näyttelee ja tihkuu punaista muka tuskissaan ja toinen painelee kantapäät kipinää iskien kentältä. Pikkulinnut tipahtelevat puista silkasta säikähdyksestä.

Kellarikapakan rauhoittavan viilennyksen jälkeen tulin selanneeksi useita keskusteluja remppa- ym. tuunaajapalstoilla.

Pohjatyöt kuvittelin tehneeni riittävän hyvin. Poistanut maalin ja lakan. Petsinkin niin paljon kuin irti lähti. Hionut, tasoittanut ja vielä pohjamaalannut.

Vai olisiko sittenkin pitänyt vuolla se koko kaluste uusiksi? Jotenkin epäilen, että petsi on imeytynyt niin syvälle puunsyihin, ettei sekään olisi lopputulokseen vaikuttanut.

Mutta kuule, ötökänsyömä rumilus, peli on vielä kesken!

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat