Kirjoitukset avainsanalla automatiikka

Taannoin kerroin, miten 100 vuotta sitten postikortti kulki Imatralta Viipuriin päivässä. Ainakin postileimojen mukaan. Ihan totta!

Ihmiset kuskasivat ja ihmiset leimasivat.

Eikä siitä ole kauaa, kun tiesi lähettäessään, että 1. luokan merkillä kirje olisi perillä seuraavana päivänä. 2. luokan merkillä hiukka hitaammin, parissa päivässä kuitenkin. Oli sillai ennakoitavissa. Että milloin. Syntymäpäivä- ynnä muut kortit osasi ajoittaa kolahtamaan saajilleen oikealla hetkellä.

Töissä kuulen, miten nykyisin kirje saattaa kulkea tuohon naapurikaupunkiin tai jopa kaupungin sisällä kahdeksan päivää!?! Jos ylipäätään kulkee. Sitten joskus ovat perillä heti seuraavana päivänä.

Ihmiset kuskaavat. Tosin tiistaisin ei kuulemma posteja jaeta. Ellei sitten aiemmin  jakamatta jääneitä? Mutta automatiikka hoitaa kaiken muun. Leimojahan ei kai enää edes käytetä.

Tein pienen kokeen. Pyysin kertomaan, että milloin.

Kirjeiden postitus Vantaalta varmuuden vuoksi hyvissä ajoin 6.2. Kun ei voinut tietää, kestäisikö matka päivän vaiko ehkä kahdeksan?

Tälläsin - ihan kiusallani - 1. luokan ikimerkin viereen "Priority" tarran. Kun aikoinaan tulivat mukaan merkkejä ostaessa. Ja olivathan ne tärkeitä posteja! Tavoitteena oli 14.2. tai siihen ehkä päivää ennen.

Kirjeet olivat sitten perillä

Kirkkonummi ja Kerava 7.2.

Helsinki 10.2. kaksi vastaanottajaa

Vantaa 10.2. kolme vastaanottajaa - yhdelle suotiin jopa myöhäisillan jakelu :)

Espoo 11.2.

Nopeammin kuin oletin, hei!

Nyt ei sitten yhdenkään jakajan kannata vetää herneitä palkoineen nenäänsä. Ei. Vaan <3 kiitos, että kaikki päätyivät osoitteisiinsa.

Kunhan pähkäilen, miten se 100 vuotta sitten oli niin paljon nopeampaa? Ja vielä ihan muutamakin vuosi sitten hyvin ennakoitavissa?

Mitä tapahtui?

 

Digitalisaatio ja automatisointi on oikein käytettynä loistava renki. Mutta päästä se isännäksi, niin tulos on ihan, sanonko mistä!?

No en sano - tiedät itekin.

 

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Olen yksi testihenkilöistä. Olet vuosittain muistanut meitä ihanilla yllätykuorilla. Kiitos taas ❤️

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ollaan palauttamassa hiihtolomalaisia kotiinsa.

Hei! Käydään nopeasti syömässä. Ei mene kauaa ja takapenkki hiljenee hetkeksi.

Haha!

Niinhän sitä luulisi, kun pikaruokapaikkaan suunnistaa.

Vaan ei. Jono - siis edellä seisoskelijan selkä - jysähtää kirjaimellisesti nenään jo kynnyksellä.

Mitäs kummaa täällä - onko ruuhkaa? Kuikuillaan selkien takaa, mikä nyt maksaa?!

Ei hellv....!

- Ei saa kiroilla lasten kuullen!

Osa pöydistä onkin korvattu automaateilla. Oikeesti?

Asiakkaat tuijottelevat niskat kenossa näyttöruutuja. Hätistellään pikkuihmisten innokkaita sormia pois näytöltä ja näppäimiltä. Ihmetellään yhdessä ja yksin, mitä pitää ensin valita ja oho, eikäku piti ottaa toi eiku toi ja miten tässä peruutetaan ja saako tästä pois kurkut ja sipulit? Entä jäät juomasta?

No ei saa. Eihän robo sellaista ymmärrä.

Maksu tapahtuu vain korteilla. Ei näy seteliaukkoa. Kolikkolovesta puhumattakaan. Jaa. Vartin automaattikikkailun jälkeen huomaa, että tiskikin on vielä olemassa ja siellä yksi kassa. Kelpaisikohan siellä vielä käteinen?

Mutta missä henkilökunta?

Keittiössä käy sama kuhina kuin ennenkin.

Valmista vain ei tule yhtä nopeasti - siis ruokaa nenän eteen.

Hmmm.

Onko tää nyt sitä slow foodia?

Mitä jos tämä onkin suunniteltu vastaisku kaikelle hosumiselle? Tehdään muka käteväksi ja nopeaksi - kaikenlainen teknologiahan on kehitetty sitä varten. Ja asiakas saadaan luulemaan hommaa tehokkaaksi, kun ite tekee.

Vaikka oikeasti on tarkoituskin saada ihmiset pysähtymään hetkeksi?

Ei paha. Ajatuksena.

Siis jos se oikeasti olisi suunniteltu niin?

Kommentit (4)

Musta hattara
1/4 | 

No jopas😝. Mulla ainakin jää moinen pikaruokala väliin,oon sen verran dinosaurus,että haluan PALVELUA!

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat