Matkustan ympäri Uudenmaan, 

laukkuuni happiviiksetkin saan

Napsahti lähete unitutkimukseen.

Ehdin jo miettiä, miten hiippailisin kotia kohti piuhat päästä viuhuen. Niin se viimeksi unilabrassa tehtiin. Käsissä ja jaloissakin roikkui piuhoja. Yöllä olin ihan solmussa niiden kanssa. Kun lopulta nukahdin hetkeksi, niin eikö vain ollut hoitaja nykimässä jotain piuhaa kainalon alta! Sellainen yö oli taannoin.

Vaan ei nyt. Onneksi.

Pikkuinen pakkelipussin kokoinen nyytti tyrkättiin käteen ohjelipareen kera.

- Tuot sitten huomisaamuna takaisin.

Jaaha. Jaaha.

Illalla pitää vyöttäytyä kojeeseen ja tsekata pari valoa. Siinä kaikki.

Niin iisii?

Kuvasta voi päätellä, oliko.

Haluatko, että kerron lisää?

Ei se mitään, kerron todennäköisesti kuitenkin.

 

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat