Oho. Tuli aamu, jolloin ei tarvinnut ottaa sontsaa mukaan.

Oli tässä välissä joku aurinkoinenkin aamu. Mutta nyt on taas taivas pilvessä. Tai siis pilvet on taivaalla. Niin päin se kai onkin. Eikö taivas oo kuitenkin isompi kuin mikään pilvi ikinä? Nääs.

Noh. Pysäkillä seistessä tuijottelen sameaa lasiseinää. Läpi ei näe. Pitäisi käydä pyyhkäisemässä siihen silmänaukot, että saisi lähestyvän bussin näkökenttään.

Olkoon. Haukotuttaa. Uni oli ollut totutusti kehnoa yön tunteina ja aamuyöstä pitikin jo vahtia maailmaa ja murehtia kaikkea. Kaikkien puolesta.

Oho. Havahdun pisarointiin.

Katson taivaalle. Ei sada.

Mutta mun päällä sataa. Ei oo reiluu!

Näinkö sitä sadepilvi asettui vain mun pääni päälle?

Siinäpä seison sateessa kuin Aku Ankka tai muut epäonnen sankarit.

Jatkuva kosteus ja ilmojen vaihtelu saa pysäkkikatoksenkin hikoilemaan. Tip. Tip. Tip.

Hehee. Mukavaa päivää sinulle, lukijani.

Ja siksipä kuvassa paistaakin aurinko. :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat