Sitä ei ihmispolo uskoisi, miten sekavia lait ja asetukset voivat olla. Eikö ne kuitenkin ole ihmisen tekemiä? Vai joko on robotit laitettu asialle?

Oikolukijana oon muuten aika kova.

Osuipa lehdestä silmiini kerran avoimet paikat valtiolla –ilmoitus. Siinä tarjottiin kirveelle töitä. Oikeesti? On takavuosien risusavotat todettu tehottomiksi, että nyt lähtisi oikein puita kaatumaan. Vai voisiko olla, että lopulta myönnetään vain kirveen tepsivän tähän hullutukseen? Ehkä maailmassa on sittenkin jotain tolkkua?

Jännityksellä aina odotan, mihin laariin kulloinkin kuulun. Työttömyystilastot kaunistuvat heittämällä, kun yhdenkin viikkotunnin perusteella työtön työnhakija tulkitaan työlliseksi. Ja sitten ei pääsekään esim. vuorotteluvapaata sijaistamaan. Koska laki.

Kuitenkin TE-toimisto viisaudessaan toisessa tilanteessa tulkitsee myös työssäkäyvän työttömäksi tai ainakin työtä vieroksuvaksi, koska haluaa määräaikaishaastatella. Mitäkö olen tehnyt työllisyyteni eteen?

Noh. Töitä.

TE-toimisto lähettää kuulemma velvoittavia työtarjouksia työnhakijoille. Yhden oon saanut. Vuonna 2016. Työnantaja ei jaksanut vastata. Olin varmaan liian kokematon hakija. Vain vajaat 30 vuotta alalla ollut. Hehe.

Joku jo pohtinee: Miksi koko ajan marmatan täällä samasta asiasta? Kun kerran oon töissä, miksen vaan lopeta sitä työnhakua? Kilk klik - netissä se käy. Niin iisii.

Nii-i. Vaan kun.

Työt on silppua. Ja kun kokoaikatyötä ei kaikille riitä, osa-aikatyön ohelle voidaan myöntää soviteltua päivärahaa. Sitä, jonka pitäisi edes osin kompensoida osa-aikaisuuden aiheuttamaa ansionmenetystä. Sen, jota anon joka kuukausi työttömyyskassalta. Siltä, jolle maksan jäsenmaksuni. Siltä, jolle täytyy ilmoittaa olevansa työtön kaikkina niinä muina aikoina, jolloin työtunteja ei kerry.

Kun aina ei vaan kerry!

Välillä voi olla lähes täysi työviikko ja jonain toisena jopa alle sen maagisen 18 tunnin. Vaan kun joskus kuitenkin kertyy, niin sitten ei olekaan oikeutettu päivärahaan. Koska laki.

Olo on kuin Hamletilla – ollako vai eikö olla? Pää kainalossa.

Kun kirveelle olisi ollut muitakin töitä.

Jaa niin. Joskus virseitä sattuu kaikille. Hyvällekin oikolukijalle. Ihi.

Se olikin KIRAVE-pääkäyttäjä – se avoin paikka valtiolla. Mun mielestä kirves olisi ollut tehokkaampi. Sillä voisi niputtaa tuhannen päreiksi sen lakirobotin.

Eihän näin typerät lait VOI olla ihmisen tekeleitä. Eihän?

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat