Havahdun hyttysten ininään. Olenko torkahtanut? Alkaa hämärtää. No niin. Mitäs nyt tehdään, kyselen itseltäni. Hienosti toimittu, ääliö!

Yritän nousta. Aih. Nilkkaan sattuu niin, että silmissä pimenee. Uikutan hetken aikaa kuin eläin.

Silloin kaukaa ylhäältä kuuluu ääniä.

- Kuulitteko? Se on jossain täällä. Tähän suuntaan!

Hiljaisessa metsässä tuntuu, kuin he olisivat jo vieressä.

Eih. Mihin voin piiloutua? Ei ei ei. Eivät saa löytää. Peräännyn ja pakenen kuusen oksistoon. Yritän olla hengittämättä.

Se on virhe. Kun ilma alkaa loppua, on pakko hengähtää syvään.  Samassa näen sen.

Saapas. Kumisaapas on melkein vajonnut suonsilmään. Mutta sen keltainen reuna näkyy vielä.

Kesäilta pimenee nopeasti. Hyttysten ininä voimistuu voimistumistaan. Vedän hupun tiukemmalle. Nipistän silmäni kiinni. Hyttyset käyvät silti joukolla kimppuun. Painan kasvot hihaani vasten.

Äänet kuuluvat jo lähempää. Oksat risahtelevat. Soinen maasto lätsähtelee askelten alla.

He etsivät minua. Lamppujen valokiilat alkavat näkyä. Pakoni on loppumassa. Painaudun maata vasten. En ehdi miettiä, mitä kaikkea sammaleen seassa voi lymyillä.

- Täällähän sitä ollaan!

Yritän vielä rimpuilla karkuun. Turhaan. Vahvat kädet kiskaisevat minut piilosta.

- AIIIIH. Idiootti. Älä revi!

Raavin ja riuhdon kuin henkeni edestä. Yhdellä jalalla yritän potkia kiinniottajaani.

- Hei, villikissa. Älä nyt riehu. Ootko ollut liian kauan vapaana luonnossa?

Otsalamppujen valokiilat ympäröivät minut.

..jatkuu..

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat