Kani hopottaa kiirettään eikä Liisa pysy mitenkään perässä vaan joutuu mitä oudoimpiin tilanteisiin. Koska kiirehtii liikaa. Ja ihan suotta. Kaalimatokin siltä tivaa: mikä hätänä?

Satua?

Sitä. Mutta Hesarin kolumnissa kerrotaan, kuinka kiire on jo pitkään ollut menestyksen merkki. Kiire on hienoa. Ja mainitsemisen arvoista. Kohottavaa.

Kiireetön ei kehtaa sanoa, ettei ole ihmeemmin kiirettä. Kalenterissa on tilaa.

What?! Sehän on luuseri. Mitä se tekee kaiket päivät? Ilmankos se on tommonen.

Vaikka oikeasti - sorry vaan - kiirettä poteva on se luuseri.

Ainakin aikataulutuksessaan.

Tutkittu juttu on, ettei kiireestä mitään hyvää seuraa. Muisti takkuaa eikä päätöksistäkään tule oikein mitään.

Kiireetön sen sijaan osaa priorisoida. Ja tietää omat rajansa. Ainakin ne.

Pidänkin lepopäivän juuri tänään. Menen sohvalle. Saatan torkahtaa.

Olen läksyni lukenut.

Liisana ihmemaassa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat