Eteeni läimäistiin toinen iltapäivälehdistä. Lööppi kirkui: ISOÄITI SALAKULETTI PAKOVÄLINEEN! Palstalla kauhisteltiin, mihin maailma on menossa, kun harmittoman näköinen nutturapää, isoäitikin vielä, saattaa paljastua rikolliseksi. Isoäiti kun oli yrittänyt salakuljettaa pakovälineen poliisivankilaan. Vaan kiinni jäi. Kiitos siitä kuuluu vahvalle suomalaiselle viranomaistyöskentelylle.

Jos ei itkettäisi, niin nauraisin. Onko menossa joku Poliisi pelastaa -kampanja vai mikä? Ei kai kukaan oikeasti kuvittele, että kynsiviila on pakoväline? Silläkö hinkuttaisin kaltereita? Hei. K-y-n-s-i-viilalla! Enhän edes tiennyt – en ainakaan uskonut – joutuvani säilöön. Poliisin säilötiloissa on raskaat metalliovet. Eikä mitään kaltereita, joiden välistä lähetellään viestilappuja sellinaapureille. Ihan legendaa. Silti. En saanut tavaroitani mukaan. Se laukkukin on kai edelleen kasa vetoketjua. Ajattelin saavani edes sen koottavakseni. Ei. Pelkäsivät kai, että tekisin jotain lopullista. Vetoketjulla?

Vain poliisi voi epäillä aina ja kaikkea. Minkälainen ihminen edes päätyy alalle? Sellainenko, joka 5-vuotiaana tietää vuorenvarmasti, että sängyn alla asuu lohikäärme ja jääkaapin takana on tiikeri? Sanokoot vanhemmat ihan mitä tahansa. Nehän osoittavat täydellisen epäluotettavuutensa viimeistään silloin, kun 7-vuotiaana käsittää, että Joulupukki onkin naapurin Eikka-setä. Sen jälkeen ei ole voinut luottaa enää kehenkään. Parhaaseen kaveriinkaan ei tuleva poliisi luota. Ala-asteella kerran kaveri yritti pölliä lätkämailankin. Ei se ole puolustus, että molempien mailat olivat täsmälleen samanlaiset. Kyllä yritti tahallaan pölliä! Ylä-asteelle päästyään sellainen varmaan vaatii opettajaa tarkastamaan kokeen uudestaan, koska on varma, että tulosta on manipuloitu. Joku on varmasti käynyt vaihtamassa vastauksia juuri hänen koepaperiinsa. Ainoa, mikä on pysyvää, on epäilys.

Ärsyttää. Ei pitänyt käydä niin, että virun täällä. Onkohan tämä edes laillista?Yritän saada ajatukseni kootuksi. Vilkaisen lehteä.

- Tossa on kirjoitusvirhe. Otsikossa. Se kuuluu olla s-a-l-a-k-u-l-J-e-t-t-i. Missä nämä lehtijutut nykyään kirjoitetaan? Samassa paikassa kuin Maikkarin uutisotsikot?

Pollari selittää, että olivat pakotetut ottamaan minut säilöön, kun heittäydyin teatraalisesti lattialle.

- Teatraalisesti? Mahdoitko suoriutua poliisikoulussa ensiapukurssilta lainkaan? Ihan alkeissa kerrotaan, mitä pyörtyessä tapahtuu. Ja miten siihen tulee reagoida. Pyörtyjä kun ei itse ehdi. Tiedoksi vaan. Enkä muuten ole mikään etikkakurkku säilöttäväksi. Vaikka on puolisko joskus happamaksi maininnut.

Ennen kuin kuulustelijani ehti suutaan avata, jatkoin puhetulvaani.

- Mitä luulet lööppien kirkuvan, kun pääsen täältä ulos ja kerron kohtelustani? Ei tämä voi olla laillista. Eikö mut olisi pitänyt viedä sairaalaan, kun kerran taju lähti? Vai luuletko, että feikkasin vain. Muka pyörryin? Mitä, jos sain aivotärähdyksen? Ette te voi mua täällä pitää iän kaiken. Onko syytekin jo nostettu sillä aikaa, kun makasin ’teatraalisesti’ lattialla?! Mistä ajattelitte syyttää? Rannan väärinkäytöstä? Jään äänien luvattomasta kuuntelusta? Ympäristön roskaamisesta? En ole sormillani siihen kypärään koskenut. Syyttäkää samalla sitä järveä, sehän sen sinne rantaan toi! Hyvä idea. Saatte Greenpeacen kimppuunne, jos tulee ilmi, ettei järvikään ole syyllinen vaan ihan viaton uhri tässä kuviossa.

Vedin henkeä. Komisario ehti vihdoin ääneen.

- On käynyt ilmi, että kypärässä olevat kengänjäljet sopivat sinun kenkiisi. Miten selität sen?

- Sinähän vallan Einstein olet! Ajattelitko oikein nimeksi vaihtaa, maistraatin sivuille vaan nimenmuutosta anomaan. Perusteluksi riittänee ylivertainen älykkyys kollegoihin nähden? Totta mooses siinä on mun kengän pohjakuvio. Mähän potkaisin sitä. Kahdesti! Sanoin niille poliiseille siitä. Eikö sitä kirjattu mihinkään? Oliko siellä nyt samaan partioon laitettu ne, jotka ei kirjoittamisesta perusta! Olisipa niillä ollut edes sellainen haalarikamera. Olisin voinut sille puhua. Mitä suotta enää uusia poliiseja koulutetaan? Laitetaan vaan automaattiohjautuvaan autoon kamera etupenkille. Kansalaiset voivat käydä siihen kertomassa asiansa. Vaikeakulkuiseen maastoon voi lähettää sellaisen kopterin. Eikö?!

- Puhut liikaa. Vastaa kysymyksiin. Tunsitko vainajan? Kuka hän oli? Milloin olet tavannut hänet viimeksi?

- Kumpaa haluat, että puhun vai olen hiljaa? Voisitko päättää? Tunsinko? Ai niin kenet? Sen kallon? Ihan vakavissasi kysyt? En tuntenut. Ei ole tapana kaveerata pääkallojen kanssa. Niin oli hiljainen kaveri. Ei esitellyt itseään. Ei edes silmää iskenyt, kun tavattiin. Silloin kuutamoyönä!

'

'

Lisäsin julkaisun jälkeen tähän linkit kahteen aiempaan osaan, jos ihmetyttää, mistä tuo taas horisee. Hehee. :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat