Kirjoitan kauan. Väsyttää. En haluaisi muistaa.

’Hautajaisista oli jo aikaa. Vuosia. Ikävä vain ei lieventynyt. Tutkin seurakunnan arkistoja. Yksi tuttu pääsi Postin osoiterekisteriin. Sitä kautta selvisi tarpeellinen. Niinpä tietenkin. Missäpä muuallakaan hän majailisi.

Pakkasin välttämättömät tavarat. Ne mahtuivat reppuun. Yhden kuvan otin mukaan.

Muulla ei ollut merkitystä. Ei enää.

Tällä seudulla en ollut käynyt pitkään aikaan. Ajoin auton metsätielle. Katselin häntä kauan. Niin tuttu. Vanhentunut. Reppana. Niin minäkin. Tietäisipä vain, kuinka! Kohtalo yhdisti meidät. Ja sitten sama kohtalo repi meidät irti toisistamme. Lopulta menin hänen luokseen.

- Muistatko?

Hänen silmiinsä nousi ensin hämmästys. Sitten hymy. Se sama hymy.

- Se oot tosiaan sinä! Miten, siis kuinka sä tänne osasit tulla? Mikset ottanut yhteyttä enää? Mä olen kaivannut sua! Yritin etsiä sua. Kato nyt, oon säästänyt kirjeenkin. Kaikki nämä vuodet. Mähän rakastin sua. Ajattele, millainen meidän elämä olis voinut olla.

Istumme siinä samassa mökissä jälleen. Valokuvat ovat yhä seinällä. Otan yhden ja tuon sen pöydälle. Tämä kuva. Nuori mies moottoripyöränsä kanssa. Kypärä on aseteltu tankin päälle. Se sama kypärä nököttää nyt pölyisenä narikassa.

- Sä tiesit! Kuinka sä saatoit olla kertomatta? Edes silloin, kun pelattiin Totuutta. Tyhmä! Jos olisit kertonut ajoissa, tätä ei olisi tapahtunut. Mähän kerroin sulle hänestä. Et sanonut mitään silloin. Idiootti!

Kaivan toisen kuvan repusta. Hän katsoo sitä ensin uteliaana. Sitten epäuskoisena. Silitän kuvaa lempeästi. Ikävöiden. Sen jälkeen kerron. Että hän ymmärtäisi.

- Olisit voinut estää kaiken tapahtumasta. Ymmärrätkö, mitä me ollaan tehty?

Sellainen vaihtoehto ei ollut käynyt mielessäkään. Tietenkään.

Tarjoudun keittämään kahvit. Hän kertoi vuosista, jolloin oli yrittänyt löytää minut. Kuinka hän oli jo luopunut. Toivosta. Ja kaikesta muustakin.

- Musta on tullut tämmöinen raakki. Auta mua, pliis. Onneks tulit nyt. Olin oikeastaan jo lähdössä järvelle. Kaikki on valmista. Lupaatko auttaa mua?

Nyökkään lopulta. Miksi en. Me kaksi. Match made in heaven. Ei. Ennemmin made in hell.

Sen jälkeen juomme maljat. Jälleennäkemisen ilosta?

 Ei. On aika sanoa hyvästi.

Saan hänet juuri ja juuri autetuksi jollaan veneen perään. Jaksan soutaa syrjäiseen saareen asti. Raatosaari olisi ollut hyvä paikka, mutta liian lähellä rantaa. Hän näytti sopivan paikan kartalta ennen lähtöämme. Sain jostain voimaa soutaa riittävän kauas. Tässä on sopivan syvää. Ei ole tarkoitus, että hänet löydetään heti. Asettelen kypärän hänen päähänsä. Jäähyväismaljan lääkearsenaali on vaikuttanut. Jolla alkaa hitaasti upota. Hän ei herää enää. Kypärä painuu veden alle.  

Istun rantakivelle. Kyyneleitä ei tule. En jaksa enää. Jos vain olisin tiennyt ajoissa.’

- Jotenkin noin.

Ojennan lehtiön Pollarille. Hän silmäilee nopeasti tekstin läpi, vilkaisee välillä minua kuin ei uskoisi lukemaansa.

- Onko tämä tunnustus? Miksi aloit kirjoittamaan tätä vasta nyt, mikset kertonut aiemmin?

- Vaikka Kielitoimisto on erehtynyt tekemään luvalliseksi myös muodon alkaa kirjoittamaan, kieliopillisesti on edelleen oikeampaa sanoa alkaa kirjoittaa. Tyhmää, että kaikessa annetaan periksi. Kielioppi voisi pysyä ennallaan. Edes niiltä osin, mitä mä olen onnistunut pitämään mielessäni. Voi siinä tekstissä pilkkuvirheitäkin olla, mutta haitanneeko se tässä? Ei poliisinkaan toiminta ihan pilkulleen tunnu menevän.

- Mistä sinä puhut? Voitko nyt pysyä asiassa. Onko tämä tunnustus? Oletko varma?

- Sä oot kyllä kuin vanha vinyyli, jäät jumiin ja jankutat. Kai. Kuule, Einstein, mitä luulet?

.

.

http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/allina-kalliolla/joku-jonka-vuoksi-voisi-kuolla-osa-7

 

Tarinan viimeinen osa viikon päästä.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat