Oho. Tänään onkin juhlapäivä. En olisi muistanut, ellei olisi oikein lehteen präntätty.

Kuulun tuohon 80 000 ekaluokkalaisen ryhmään, joka aloitti koulutiensä tasan 50 vuotta sitten.

Ei ollut eskaria. Julkinen päivähoito oli, mutta ei meille kotiäitien penskoille. Niillä taidoilla mentiin, mitä oli - tai ei ollut.

Taisin lähteä ihan alusta. Laskeminen, lukeminen. Ja kirjoittaminen.

Silloin väkerrettiin kaunolla. Ja nyt, 50 vuotta myöhemmin, on koulutaipaleelle lähtenyt ikäluokka, jolle kaunoa ei opeteta lainkaan. Hyvä, että edes tekstausta. 

Kaukana ei ole sekään, että ipanat oppivat kirjoittamaan ainoastaan näppiksellä.

Hmmm. Kehityksen eteen ei kai saisi tälläytyä.

Mutta. Sitä ihmettelen, miten nämä tulevaisuuden lapsukaiset allekirjoittavat mitään? Tuleeko kirjoitustaidosta harvojen taito? Kaunokirjoituksesta yhtä outoa ja tunnistamatonta kuin nuolenpäät ja hieroglyfit.

Haha. Kuka nyt paperia enää käyttäisikään. Yhtään mihinkään. 

Ettei vain olisi sirutettuna koko maailman väestö. Elämä yhtä vinkunaa, kun sirut, mikropiirit ja biotunnisteet välittävät tietoa keskenään. Jo nyt luurit taskuissamme olemme jatkuvan seurannan kohteina. Tieteiselokuvien outoudet tulevat arkeemme?

Muuten, miksi ennen koulu voitiin aloittaa syyskuun alussa ja lukuvuosi päätettiin toukokuun viimeiseen? Ja hyvin ehdittiin oppia. 

Jaajaa. Vai onko niin, että osaamisemme on vanhentunutta - kuten usein kuulee väitettävän. Ja kun tarpeeksi asiaa toistetaan, siihen alkaa uskoa? Vääräänkin tietoon.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat