Ennen seinälle laitettiin päre. Tuomaan valoa.

Kun vähän vaurastuttiin, laitettiin kynttilälampetti tai öljylamppu.

Kello. Tai taulu. Sitten turhamaisemmat hankkivat jo peilin.

Ja voi. Sellainen ihmevekotinkin ripustettiin seinälle. Puhetorveen kannatti huutaa, että se toinen oman vekottimensa äärellä varmasti kuuli.

Ryijykin jouti jo seinälle. Kun ei rekiä enää käytetty.

Noh. Ihan niin vanha en oo, että tosta ajasta oikeasti mitään tietäisin.

Mutta. Ryijyt on seinällä. Lampetitkin vain koristeena. Landella.

Ajat muuttuvat.

Nyt seinä on virtuaali. Sinertävä valo heijastuu monen kasvoille aamusta iltaan. Seinä on selailtavissa vaikka puhelimesta. Vaan ei siitä seinään ruuvatusta.

Aika harva enää puhuu puhelimeen. Saati huutaisi siihen puhetorveensa. Heh.

En oikein tunnista ähväpeen näkymää seinäksi. Ettei mitään fiksumpaa keksitty?

Noh. Oon konkretiaan taipuvainen. Kuten joku muukin vielä?

Oli jättänyt terveisensä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Chocolate and sparkles
Liittynyt7.9.2015
1/2 | 

Kiitos kummionnitteluista! Mietin just viikonloppuna että pitäisi tulla tänne sun blogin puolelle toivottamaan hyvää tätä vuotta! Olkoon blogivuotemme runsas!

Ja vastaus: mun seinillä ei ole mitään! Tyhjä valkoinen on rauhoittavaa. Monen kauhistus tosin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat