Piparkakkua, hän sanoi.

Olisin väittänyt äänekkäästi vastaan, mutta suun ollessa täynnä sormia ja härpäkkeitä, en pystynyt.

Kyllä olin kalustoni tiskannut. Mutta hammaslääkärini oli toista mieltä.

Hän siis löysi kielestäni piparkakkureunuksen. Monta vuotta sitten.

Siellä se on vieläkin. Jäin siihen uskoon, että leuat ja purukalusto on eri kokoa - siksi reuna on mitä on.

Noh. Vasta äskettäin luin, että se voisi olla pitkittyneen stressin merkki.

Mitäs siellä stressaat?

Niih.

Meni duuni.

Meni toimeentulo.

Meni usko tulevaan.

Joissain mutkissa, kuin huomaamatta, katosivat viereltä matkakumppanit nuoruus ja terveys.

Vaan mitä.

Noh.

Kieli pois kitalaesta, hei!

Jos alkaisikin katsella maisemia vaihteeksi kieli poskessa.

Reissuhan se on tämäkin.

Elämä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat