Oon käynyt kuluneen kesän (ai niin minkä k-e-s-ä-n?!) aikana kolme kertaa työpalaverissa Helsingissä asti.

Yhdellä kertaa taisi olla sandaalikeli, ehkä.

Tavallisempaa on harmaus, kosteus, kura, sontsa, pitkät hihat ja

Näet aivan oikein.

Palaveriin valmistautumiseen kuuluu kenkien kuivatus.

Ja sukkien.

Ja varpaiden.

Ehehehee-h.

Briteille tämä jatkuva sade, kosteus ja harmaus on kai ihan normiarkea.

Mä vaan en oo oikein tottunut.

Muistan äidin aikoinaan lukeneen Nostradamuksen ennustuksia. On jäänyt mieleen, kuinka maailma kulkee kohti tuhoaan, kun vesimassat vyöryvät ja tulvat yleistyvät.

Sitä vaan, että kannattaako vielä/enää käydä kalossikaupassa?

Mitä luulet?

Ennen kuin vaivutaan synkkyyteen – hei, hyvää alkavaa syyskuuta. Ehkä sadepilven takaa kurkistaa aurinkokin. Jonain päivänä.

Sitä sittenkin odotellessa.

Kommentit (0)

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat