Olen joskus yllättänyt itsenikin pitkä!pinnaisuudellani. Joojoo.

Oikeastihan olen ruutitynnyri, joka pamahtelee ihan omia aikojaan.

En enää millään jaksaisi tätä sirkusta. Leivästä ei pian näy kuivahtanutta känttyäkään tällä menolla. Huvista puhumattakaan.

Sain kirjeen. Taas. Sori siitä, hei.

Jo aiemminhan marisinkin jo. Elokuussa iski karenssi. Kuukauden tunnit yhteensä 94. Korvattavien päivien työtunnit oli noin 69 tuntia. Kuukauden viimeiset päivät menivät sitten harakoille. Siis karenssiin. Mutta euroja tuli kuitenkin, jopa enemmän kuin aikoihin. Siis elokuussa. Kiitti.

Uusi kirje kertoo: Eka aanelonen kertoo karenssin jatkuneen syyskuussa. No se oli tiedossa. Kun ei ne elokuun päivät riittäneet. Ja karenssithan on kivoja. Kuka sattuu tykkäämään? Lainsorkkijat ainakin.

Toka aanelonen kertoo, etten tarvitse lopultakaan kuukaudelta tukieuroja. Olenhan tehnyt (taas) liikaa töitä, yli 80% alan yleisestä työajasta.

Täh. Liian pitkä lause varmaan - en ymmärtänyt.

Lyhyt matikka ei nyt riitä tässä laskutoimituksessa.

Nääs syyskuun tunnit yhteensä 87. Ekan viikon reilut 16 tuntia meni taas harakoille. Jäljelle jääneet kolmen viikon työt ovatkin tällä kertaa liikaa?

Lähes identtiset työkuukaudet. Osa-aikatyössä ne tunnit vain sijoittuvat miten sattuu, voi olla jopa lähes täysi työviikko ja loput sitten ei.

En tajuu. En jaksa. 

Eikö lakia pitänyt rukata selkeämmäksi ja kai sen alkuperäinenkin tarkoitus oli kompensoida ansionmenetystä. Eikä saada ihmisiä järjiltään?

Jälleen uusi lakipykälä, johon vedotaan.

¤¤¤!ttaa niin ....t#¤%"#sti nämä lappuset.  Sytytyslanka alkaa savuta jo.

Aloin lukea työttömyysturvalakia. Haha.

Kuolo korjaa, ennen kuin tästä prujusta tolkkua ottaa, mutta jossain vilahti jotenkin näin: työttömyysturvaan on oikeutettu, jos on työttömänä ottanut vastaan osa-aikaisen työn.

Osuma.

Homman pitäisi siis olla kunnossa. Ja edes muutamien eurojen kilahdella tilille.

Huti! Sehän olisi ihan liian iisii. Kuinka monta kertaa on kuultu, kuinka olisi reilua ottaa edes se osa-aikainen työ vastaan. Nii-i! Olisikin. Reilua?!

Sen sijaan jos etuuden hakija toistuvasti toimii tuomittavalla tavalla...

Siis kun olen käynyt töissä?

Osuma. Tuomittavaa toimintaa. Karenssit vain viuhuvat. Kiitti taas, hei.

Ai haenko muutosta päätökseen? No taatusti.

Tosin viimeksi käsittely kesti vuoden.

Ja tuloksena silloinkin oli puhdas NOLLA.

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat