Ihminen on vastuussa hankkimistaan eläimistä. On huolehdittava niistä. Sitten tulee päivä, kun joutuu päättämään eläimen kuolemasta. Ennemmin tai myöhemmin.

Olin Toinen, se kelvoton hovineito itsensä Kuningattareksi ylentäneen hovissa. Sitä hovielämää kesti 16 vuotta.

Raivostuttavaa oli seistä joskus iltapimeällä pihalla sateen piiskatessa ja viiman viuhtoessa. Pitäisi päästä nukkumaan, mutta aineenvaihdunta ei käskien toimi?

Miten muutaman kilon painava koira voi tuntua tonnikeijulta peittoni päällä, kun öisin yritin kääntyä sängyssä?

Raivostuttavaa oli käydä sananvaihtoa, kuka hovissa saa huutaa. Kuningatar pyrki viimeiseen sanaan, vaikka väittelyn lopuksi suupielestä kuului enää hmphh. Aiemmin tunnistettavat eri haukut vaihtuivat soinnuttomaan kuuron koiran päättymättömään nak-nak-nak-nakutukseen.

Raivoa saivat aikaan mielenosoitukselliset vetiset kostot matoilla. Syytä ei meille moukille kerrottu. Mutta aineenvaihdunta toimi.

Agility olisi ollut Kuningattaren laji. Paitsi. Terrierinä se olisi luonut omat sääntönsä. Ja paheksunut äänekkäästi tuomaripisteitä. Phyi. Moukat! Eivät ymmärrä todellista lahjakkuutta.

Se oli pentuna niin hellyttävä lilliputti. Aina valmiina futispeliin, läkähdyksiin asti. Innokas uimari. Siro ballerina. Sairaalan vieressä asuttaessa Kuningatar sai säännöllisesti harjoittaa korkeaa ääntään hälytysajoneuvojen tahdissa.

Nuorena se kampesi aina syliin. Luettiin usein sunnuntaihesaria yhdessä. Vanhemmiten oli suosionosoitus, jos se tuli viereen sohvalle.

Järki sanoi, on aika. Silti tunteet pääsivät yllättämään.

Viimeinen yö. Sängyn jalkopäässä käy armoton kuorsaus. Pistää nieleskelemään.

Viimeinen ruokailu. Nielen vieläkin kyyneleet.

Viimeinen ulkoilu. Nyt ne pyrkivät jo silmiin.

Viimeinen rutistus. Kyynelvirta on vuolas.

Nuorempi hovineito lähti saattokeikalle. Hyvä niin. Kuivaan kyyneleet, niistän nenän. Rykäisen kurkun auki. Menen takaisin töihin.

Niin rakas rakki kuin olikin, hämmentää.

Tuotantoeläimet viedään teuraaksi, eikö? Loukkaantunut hirvi tai ravihevonen lopetetaan, eikö?

Miksi lemmikille annetaan eutanasia - kun ei sitä ihmisille haluttaisi myöntää?

Sitten eläinlääkäriaseman laskun alalaidassa lukee Otamme osaa suruunne.

Jaa.

Ihmisen kohdalla hautaustoimiston lasku on puhdas liiketoimi. Edes seurakunnan laskuun ei ole liitetty osanottoa.

Annettaisiinko lemmikin olla ’vain’ eläin.

Rakkaankin rakin.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Nuttu nurin onni oikein
Liittynyt30.8.2015
1/3 | 

Voi sentään. ? Osaan eläytyä tuntemuksiisi hyvin, kun jalkojeni päällä kuorsaa juuri 14-vuotias russelidiiva. En kyllä lupaa suhtautua sen lähtöön mitenkää kevyesti. Koiraa voi surra kuin perheenjäsentä. Halaus. ❤

Vierailija

Suuren surun osanottoni yhden perheen jäsenen pois menosta siis ihan suloinen KUNIGATAR nyt lepää rauhassa siellä koirien taivaassa.Päätös on aina vaikeaa mutta pienen kohdalla helpotus.Osanotto koko perheelle.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat