Lumikki muutti sitten Ketunpesältä. Siellä meno hiljentyi niin, että päässä kaikuu. Piti päästä pois pölyyntymästä.

Ei olla vielä yksimielisiä, miten tätä kesäluukkua pitäisi nimitellä.

Tontilla on jo Ketunpesä ja Ketunpesä 2.

Puolisko haluaa sanottavan ylätalo.

Tylsästi.

Onhan se tontilla vähän ylempänä. Mutta ei siinä ole mitään luonnetta. Eihän?

Karttapalvelu väittää Takaperänjärveksi. Hah. Täällä oo muuta vesiaihetta kuin lähteestä johdettu uima-allas. Ei oo järvi. Se Takaperä on tuolla muutaman kilometrin päässä.

Hmmm. Oisko Ylä-Kettula?

Olkoon mikä vaan, mutta sadekelillä pitää jotain tekemistä keksiä.

Kas näin.

Yhyh. Olipa aikas paljon elämää tuolin kerroksissa. Meinaan, että pölyä. Atshiii.

Ja vanhoja sukkia? Millä vuosikymmenellä on mahdettu muokata edellisen kerran? Nailonsukkaa siellä on, kulmien pehmikkeenä. Mustalla karhunlangalla ommeltuna. Oli muuten neulakin unohtunut sinne pehmusteisiin. Ihan priimakunnossa.

Se neula. Sukkareunusta en purkanut. Sentään.

Vaan niin ei ole elämässä kuin luulisi.

Kaikki nämä vuosikymmenet Lumikki on ollut Lumikki.

Tässä kirjoittaessani huomasin sen tossuissa lukevan Cinderella.

Heh.

Hei! En osannut lukea - varsinkaan englantia - tullessani Lumikin äidiksi.

Olkoon se puolustukseni.

Kommentit (2)

Musta hattara

Hienolta näyttää, kiva kun Lumikki on innostunut vanhan tuunaamisesta! Osoittaa arvostusta....

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat