Maisa täss, moooi!

Onkoha tää kevätväsymystä? Vai jotai muuta?

Mull on siis niin oikeesti T-Y-L-S-Ä-Ä.

Ei oo mitää tekemistäkää enää.

Ennen mä hengailin Vanhan kaa. Okei. Noh. Kyll mä joskus kiusasin sitä. Vaan joskus!

Mutt se hävis. En tiä, ett mihi.

Se jätti mut. Hapis. Tänne. Niinku yksin. Aika epistä.

Ku tullaa dallaamast, nii mä juoksen ain kämpän ympäri, niinku ett Moooi, me tultii.

Ei se ookaa tääll missää. En oikeen tajuu.

Enkä tajunnu, ett mull vois tulla ikävä sitä. Hapankorppuu.

Epistä.

Se haiski niin kummalle. Vanhalle.

Epistä.

Ett se jätti mut. Yksin.

Tarttisko tehä jotai?

Jos sä oisit mä, ni mitä sä tekisit?

Kommentit (4)

Vierailija

Voi kun olivat ihan pari valjakko,kun vaan toinen ei ymmärrä mistä on kyse.Totta kai eläimilläkin on ne omat tunteensa.

Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat