Maisa täss, moooi!

Te ihmiset. Te ette voi tietää, miten rankkaa on olla – noh, mikä mä nyt oonkaa?

Luja sanoo Maiskuli. Ja rapsuttaa korvan takaa.

Lempeä taas murahtelee ja komentelee mua. Melkein ain. Välill sellasii sanoij, ett en kehtaa toistaa…joku rakki ja semmonen, hyh, haisuli. Kakkis.

Mutt enks mä ooki koira?

No nii.

Ni te ette voi tietää, miten rankkaa on olla koira.

Iha koko ajan pitää vahtii taloo, pihaa, autoi, ihmisii. Varsinki ihmisii on tosi rankkaa vahtia. Ne voi millon vaa päättää lähtee johonki. Ja jättää mut yksin.

Ku ei oo Vanhakaa enää seurana. Se Hapankorppu. Muistaks viel?

Siks.

Ett elämä on näin rankkaa, pitää huilata A-I-N-A ku vaa mahdollista.

Eikö?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Kategoriat