Syksy, senkin roisto, mihin veit kesän? Sen, jota ei koskaan tullut?!

Noh. On syksyssä puolensa.

Värit.

Ajomatkalla olisi monta kertaa tehnyt mieli painaa kaasun sijasta jarrua ja käydä kuvaamassa hienoja ruskapuita.

Vaan ei. Oli taas olevinaan kiirekiirekiire.

Viikonloppu on lyhyt ja loppuu juuri, kun pääsen landefiilikseen.

*

Kriikunat alkavat kypsyä. Ehdinköhän maistaa ennen kuin linnut napsivat kaiken sadon?

Åkerö on talviomenalajike. Se tarvitsee poskiinsa kevyen pureman pakkaselta. Olkoot vielä puussa.

Sammalkattoinen tönövanhus?

Vietin kesiä siinä 60-luvulla. Nyt se on ollut tyhjillään vuosia.

Rantsureissuilla lampsitaan silti joskus pihan poikki. Vaikkei uusi omistaja ehkä tykkääkään.

Vaan kuluuko se pihatie, kun on jo vuosia ollut hiljaa yksinään? 

Jalankuleksitaan siitä vain läpi. Ei kosketa mihinkään. Vain katsellaan. Muistoja.

*

Syksy.

Puolisko tahtoi leikkiä metsuria.

Mitä havuista voisi tehdä?

 

Hehee.

'On sydämessäin piikkejä vain'

Oonko kertonut, että oon vähän kärsimätön luonne?

En millään jaksa näperrellä. Äkkiä valmista. Tai ei ollenkaan.

Enkä ainakaan jaksa tiirata miljoonia ohjeita - netti pullollaan kaikkea ja vähän ylikin.

Eikun tekemään.

Rautalanka on liian paksua, havut liian pitkiä. Vaan mitä sitten?

Nää nyt on vasta luonnosasteella. Jouluun mennessä on jo huolitellumpi look. Sekä tuotteella että tekijällään?

Jonain vuonna!

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kirjoitan, että kohina korvien välissä välillä vaimenisi. Tekstieni aihepiirit vaihtelevat mielikuvituksen tuotteista havaintoihin ympäristöstä. Joissain teksteissäni saattavat vilahtaa kertojaääninä myös koiramme. Työelämää käsittelin aiemmin ulkopuolisena, sivustakatsojana. Allina kalliolla. Nyt työttömyys jäi taakse - ainakin osittain. Mutta kallion viisto pinta pitää Allin silti varuillaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017
2016

Kategoriat